Kirjoittajan mukaan: Reijonaho Jaana (jaana.reijonaho_miUku_eduskunta.fi)
Päiväys: 27.04.2005 15:15
Tiedote
27.4.2005
Kansanedustajat Jyrki Kasvi ja Irina Krohn vaativat:
EI KANSANEDUSTAJIA YLEN HALLITUKSEEN
- Keskusta ja SDP ovat irtisanoutuneet Niemelän työryhmän loppuraportin
vaatimuksesta
Vihreiden kansanedustajat Jyrki Kasvi ja Irina Krohn ovat harmissaan siitä, miten hallitus vesittää ns. Niemelän työryhmän eli "parlamentaarinen Televisiotoiminta ja Yleisradio Suomessa 2010" -työryhmän työn tulokset. Hallituksen esitys uudeksi Yleisradiolaiksi oli eilen eduskunnassa lähetekeskustelussa.
Hallituksen esityksestä on pudotettu työryhmän raportin esitys, jossa vaaditaan Yleisradiolle ulkopuolista hallitusta. Hyvän hallintotavan mukaan hallitukseen ei voi kuulua henkilöitä, jotka kuuluvat Yleisradio Oy:n toimintaa valvoviin elimiin. Käytännössä tämä olisi tarkoittanut kansanedustajia.
Krohn näkee kauhukuvana sen, että demarit ja keskusta, jotka vastikään keskenään sopivat Ylen toimitusjohtajan paikasta, ulottavat lyhytnäköisen puoluepoliittisen toiminnan myös yhtiön operatiiviseen toimintaan.
Kasvin ja Krohnin mielestä riittäisi, että kansanedustajat jatkaisivat nykyiseen tapaan hallintoneuvostossa:
Kasvin mukaan Niemelän työryhmän raportti oli kokonaisuus, kompromissi. Kun siitä poistaa yhden osan, myös muu menettää arvonsa:
Lisätietoja:
Irina Krohn, gsm 050 511 3161
Jyrki Kasvi, gsm 050 511 3120