Kirjoittajan mukaan: Heikki Jokipii (jokiheik_miUku_hotmail.com)
Päiväys: 25.05.2006 1:29
Pikkuhassu virhe oli Vihreiden periaateohjelmaluonnoksessa, jossa sanottiin,
että:
"Viidesosa maapallon asukkaista kärsii nälästä ja puhtaan veden puutteesta
vaikka molempia on maailmassa riittävästi."
Mutta samassa periaateohjelmaluonnoksessa oli myös esitetty seuraava tavoite:
"Luomutuotantoa on suosittava, vähimmäistavoitteena on luomun 20 osuus Suomen
ruoankulutuksesta vuoteen 2015 mennessä."
Olisiko tässä nyt myös "lipsahtanut", kuuluisiko tämä myös kuitenkin "Hauskat jutut" -lokeroomme? Numero väärin, oliko tarkoitus kirjoittaa 2%? Nythän luomu on ruoankulutuksesta noin yksi prosentti. Osuuden kaksinkertaistaminen on jo kova haaste.
Vai tarkoitetaanko luomupinta-alaa? Sen kolminkertaistaminen nykyisestä on tietysti mahdollista ankarilla lisätukiaisilla, joka on tietysti mahdollista, jos Vihreä Liitto on - ydinvoiman vastustuksen käytännössä hylättyään - tällä välin hallituksessa, ja asettaa tämän osallistumisensa ehdoksi. Mutta sen täytyy silloin näillä näkymin olla ainakin jommassa kummassa kahdesta seuraavasta. Vuosi 2015 on tuota pikaa.
Päiväkotilapsia, koululaisia ja laitosvanhuksia luomuun pakottamallakaan tuskin tuota syömätavoitetta saavutettaisiin, jos sen ottaa ihan oikeana tavoitteena. No, saapi nyt nähdä, säilyykö ko. tavoite lopullisessa ohjelmaversiossa ...
Ellei se ole virhe, se on huono tavoite.
Mutta nyt - maailmalle.
Sekä nälkä että veden puute ovat ratkaistavissa samalla matematiikalla. Tuottavampi maatalous vaatii vähemmän
.. ja ruokkii ihmiset siinä paremmin. Suorakylvö vielä vähentää eroosiota.
Minä todella haastan teidät - tämän palstan vihreät lukijat - kertomaan minulle, miksi enemmän pinta-alaa vaativa viljelymuoto voisi olla LUONNOLLE ystävällisempi?
Think globally, act locally. Eikö se ollut näin? Joskus?
Onko tilanne on se, että vihreä liike yrittää viimeiseen saakka puolustaa tässä jotain paikallista? Think locally! Juuri ja juuri, mutta vain Suomessa tämä luomuviljely saattaisi olla mahdollista - harvaan asutussa maassa. Harrastakaamme sitä sitten täällä?
Globally! Esittäkää - hard rock hallelujaa - kerrankin laskelma, miten tämä onnistuisi "globally"!
Asia on vaikea puolueelle, kyllä, koska tälle adoptoimallenne aatteelle, että kyllähän se kaikki (eli maailman ruokkiminen) luomunakin onnistuu, löytyy jopa akateemisiakin tukijoita, ja maailmanlaajuinen vihreä "konsensus". Kun kukaan järkevä vihreä ei uskalla asiaa nostaa pöydälle - uskaltaistko, lukija, itsekään, jos edessäsi olisi 500-1000 (tai ainakin aika monta) puoluekokousedustajaa, joista voit aavistaa, että he kuitenkin lopulta ovat täsmälleen samaa mieltä kuin (vakuuttava puhuja) Satu Hassi, eli miljardisosa on torjunta-ainejäämässä kuoletteva mutta luomutuotteessa oleva toinen kumma aine samalla pitoisuudela estää kaikki sydäntaudit.
Rehellisiä, rationaalisia vihreitä, jos tällaisia teistä asiassa enää löytyy, tämä asetelma ei ehkä miellytä - eli älyllinen epärehellisyys asiassa, akateemisuudesta huolimatta - alkaa ehkä hiljalleen hiukan "rassata" ... teitä etsin.
Enpä etsikään. Täällä ei enää ole keskustelua, Vaikka tätäkään puheenvuoroa ei tällä palstalla kukaan estä --- niin eipä siihen myöskään kukaan täällä vastaa!