HAUTALA: "PUHEENJOHTAJAKAUSI VAATII" ON KUMMALLINEN ILMIÖ

---------

Kirjoittajan mukaan: Reijonaho Jaana (jaana.reijonaho_miUku_eduskunta.fi)
Päiväys: 27.05.2006 16:58



Tiedote
27.5.2006

Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Heidi Hautala: "PUHEENJOHTAJAKAUSI VAATII" ON KUMMALLINEN ILMIÖ Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Heidi Hautala oli Hämeenlinnan puoluekokouksessa huolissaan ilmiöstä, jossa Suomen EU-puheenjohtajuuskausi on syy tehdä poliittisia päätöksiä:

Yksi sellainen on ns. Prümin sopimus, jonka seitsemän EU-maata – kaikki rajanaapureita keskenään - ovat solmineet vauhdittaakseen unionin toimia kansainvälisen rikollisuuden ja terrorismin torjunnassa. Poliiseille annetaan valtuudet liikkua sopijavaltioiden rajojen yli, viranomaiset saavat pääsyn toistensa tietokantoihin.

Lakivaliokunta on puolustanut Suomen vakiintunutta EU-linjaa, joka painottaa yhteisiä toimia tällaisten erillisten klubien sijaan, ja myös huomauttanut, ettei hallituksen pitäisi saattaa eduskuntaa tilanteeseen, jossa ei ole selvää, minkälaisia paineita kansallisten lakiemme muuttamiseen sopimus tuo. Hallituspuolueiden ryhmäkuri on kuitenkin otettu käyttöön, ja niinpä puheenjohtajuus vaatii myös tällaista merkittävää poikkeamista Suomen linjasta.

Samalla tavalla Suomi on vähä vähältä taipumassa hyväksymään EU:n turvapaikkamenettelydirektiivin nojalla listan ns. turvallisista lähtömaista - täysin kansallisen lainsäädäntömme ja YK:n pakolaissopimuksen vastaisesti, jotka painottavat jokaisen turvapaikanhakijan oikeutta turvapaikkahakemuksensa yksilölliseen käsittelyyn. Puheenjohtajakausi kun vaatii tätäkin. Näyttää kuitenkin onneksi siltä, että edes EU-komissio ei pääse hankkeesta yhteisymmärrykseen, joten se vähintäänkin lykkäytyy.

Hautala ihmetteli myös presidentti Tarja Halosen motiiveja vastustaa EU-perustuslain ratifiointia:

Lisätietoja:

Heidi Hautala
gsm 050 511 3129




Paluu Ylevin alkusivulle