Kirjoittajan mukaan: Kansalaisten Bioturvayhdistys (bioturva_miUku_bioturva.org)
Päiväys: 14.06.2005 20:30
Tiedote 14.6.2005 /Kansalaisten Bioturvayhdistys
Punkaharjun gm-koivukoe keskeytettiin
Bioturvayhdistys toivoo pidättäytymistä uusista kenttäkokeista
Kansalaisten Bioturvayhdistys toteaa että Punkaharjulla järjestetyn gm-koivujen kenttäkokeen lopullinen keskeyttäminen oli oikea ratkaisu, mutta ihmettelee edelleen Metlan omituista toimintaa asiassa. Metlan välittämien tietojen mukaan koealueelle iskeneet tuntemattomat tekijät aiheuttivat mittavia taloudellisia tappioita eivätkä puut elpyneet iskusta.
Tosiasiassa iskuntekijöiden toimesta puut oli katkottu noin puolesta
välistä siten että useimmissa oli jäljellä eläviä oksia. Tutkijat
kuitenkin itse iskun jälkeen leikkasivat nopeasti taimet alas asti ja
siitä operaatiosta ne eivät ilmeisesti sitten enää elpyneet. Ilman tätä
toimenpidettä taimet olisivat kasvattaneet uudet latvat ja olisivat jo
nyt yhtä isoja kuin viime keväänä.
- Sinänsä oli hienoa, että tutkijat alasleikkauksella myötävaikuttivat
kokeen lopettamiseen, mutta hämäräksi on jäänyt, miksi näin tehtiin ja
miksi siitä syytetään alueelle iskeneitä tekijöitä, sanoo Hannu Hyvönen
Bioturvayhdistyksestä.
Uusille kenttäkokeille ei ole esitetty perusteita
Joensuun yliopisto on hakenut uutta kenttäkoelupaa, jossa testattaisiin neljän vuoden ajan geenimuunneltuja koivuja, jotka on tehty kukkimattomiksi. Taimet aiotaan istuttaa heinäkuussa. Koe on osa kehitystyötä jolla tähdätään kukkimattomuuden käyttöön geenimuunneltujen puiden tuotannossa.
Yleisön kuulemistilaisuudessa viime keväänä Joensuun yliopistolla
tutkijat joutuivat vastaamaan kysymykseen, miksi halutaan kehittää
gm-puiden käyttöönottoon tähtäävää tekniikkaa, vaikka kaikki suomalaiset
metsäyhtiöt ovat ilmoittaneet etteivät ne tule käyttämään gm-puita
omassa tuotannossaan. Tutkimuksen edustajat perustelivat työtä sillä,
että kukkimattomuuden tekniikkaa tarvitaan mahdollisesti muualla
maailmassa jos siellä perustetaan geenimuunneltujen puiden kaupallisia
viljelmiä. Toiveena on, että tämä teknologia estäisi siitepölyn kautta
tapahtuvan luonnonkantojen kontaminaation, geenisaastunnan.
Yhdistyksen edustajien mukaan tässä tavoitteessa on kaksi perustavaa
ongelmaa.
- Tutkijat itse myönsivät Joensuussa että neljän vuoden kokeella ei saada
selvyyttä avainkysymykseen kontaminaation estämisestä eli siihen, onko
kukkimattomuusominaisuus pysyvä. Tältä osin koe ei anna mitään
turvallisuustakeita koko teknologialle gm-puiden käyttöönottoa varten,
toteaa Hannu Hyvönen.
Myös suomalaisen metsätalouden kannalta hanketta pidetään kummallisena.
Ympäri maailmaa on leviämässä toimintamalli, jossa alueet päättävät pysytellä geenimuuntelusta vapaana ja esimerkiksi Italiassa ja Puolassa suuri osa maakunnista on tällaisia vyöhykkeitä.
Lisätietoja:
Hannu Hyvönen, Bioturvayhdistyksen gm-puuvastaava, global ban on GM trees kampanjan vetäjä kts. http://elonmerkki.net/forestforum p.0408317733
Hannes Tuohiniitty, Bioturvayhdistyksen pj
http://www.bioturva.org
p.00504095779