Kirjoittajan mukaan: Ari Heikkinen (ari.heikkinen_miUku_VihreaLiitto.fi)
Päiväys: 18.06.2005 13:48
Kannanotto
18.6.2005
Vihreän liiton hallitus:
PERUSTUSLAKIKRIISI ON MAHDOLLISUUS UNIONILLE JA HAASTE SUOMELLE
Vihreän liiton hallitus pitää viisaana EU:n huippukokouksen päätöstä ottaa
perustuslain hyväksymisprosessissa vuoden mittainen tuumaustauko. Ranskan
ja Hollannin kansanäänestystuloksen jälkeen perustuslakiprosessia ei voida
viedä eteenpäin aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Tuumaustauko onkin hyödynnettävä tehokkaasti, jotta jäsenmaissa alkanut keskustelu perustuslaista ei katkeaisi. Vihreät tukevat voimakkaasti huippukokouksen tarjoamaa "D-suunnitelmaa", demokratian ja dialogin vahvistamista unionin ja kansalaisten välillä.
Tulevana unionin puheenjohtajamaana juuri Suomen olisi pian osoitettava johtajuutta ja syvempää näkemystä siitä, miten kansalaisten esittämään kritiikkiin vastataan ja miten perustuslakiprosessissa olisi syytä edetä.
Vihreän liiton hallitus pitää kannatettavana ajatusta perustuslain avaamisesta sen selvittämiseksi, mitä eri maissa esiintynyt kritiikki merkitsee. Kielteiset tulokset kertovat ennen kaikkea EU-maiden kansalaisten yleisestä epäluottamuksesta heitä itseään koskevaan poliittiseen päätöksentekoon.
Ranskan ja Hollannin kansanäänestystulosten selvittyä myös suomalaiset ovat alkaneet aikaisempaa enemmän haluta mukaan päättämään perustuslaista. Yhä useampi ihmettelee, miksi pääministeri Matti Vanhanen on ilmoittanut kunnioittavansa ranskalaisten mielipidettä, kun hän on toistaiseksi torjunut suomalaisilta sen ilmaisemisen. Vihreän liiton hallitus vaatii, että tulevasta perustuslakiehdotuksesta järjestetään aikanaan kansanäänestykset kaikissa maissa samaan aikaan.
Lisätietoja:
Tarja Cronberg
gsm 050 511 3009
terv. Ari