EU:n kriisi on kansanvallan kriisi

---------

Kirjoittajan mukaan: Juhani Valkonen (juhani.valkonen_miUku_kolumbus.fi)
Päiväys: 19.06.2005 20:22



Meillä kuten useimmissa länsimaissa vallitsee faktisesti puolueiden diktatuuri johtuen käytetystä vaalitavasta jossa äänestävältä kansalaiselta on tehokkaasti viety mahdollisuus vaikuttaa vaaleissa. Vaalitavan valinnassa kyse ei luonnollisesti ole sattumasta vaan huolellisesta harkinnasta jolla on jopa ollut kohtuulliset perusteet aikansa oloissa.
Tänään tuo epäoikeudenmukainen asetelma ei kuitenkaan enää toimi. Kansalaiset ovat kiusallisen tietoisia tilanteesta ja toimivat silloin kun siihen tulee tilaisuus.
Äänestys EU:n perustuslain ratifioinnista oli tuollainen tilaisuus. Tilaisuus kertoa poliittiselle valtaeliitille ettemme hyväksy maailmaa, jossa puolueet ovat rakentamassa itselleen ja jäsenistölleen sopivaa kommunistimaista tuttua etuoikeutettujen luokkaa omine sääntöineen, palkkioineen ym. etuineen jotka eivät ole missään suhteessa edes hyvinvoivan kansanosan mahdollisuuksiin heikommista puhumattakaan.

Valta on palautettava takaisin kansalaisille vastaamaan tämän ajan demokratian tarpeita. Vaalimenetelmän muutos on ainoa käytännöllinen mahdollisuus siihen. Suomessa ja koko EU:ssa pitäisi siirtyä STV-vaalimenetelmään, jota Vihreä Liittokin vienosti jossain vaiheessa kannatti.
Kysynkin miksi puolue on ollut niin hiljaa tästä keskeisen tärkeästä asiasta? Se ei ehkä edistä yhteistyötä niiden puolueiden kanssa joille kysymys on lähinnä kiusallinen. Kannattaisiko kuitenkin ottaa riski demokratian edistämiseksi ja tuoda aihe voimakkaammin ja selkeästi esille myös äänestäjille. Heiltähän voisi parhaimmillaan saada jopa yltäkylläisen palkkion kaikkein tärkeimmän asian edistämisestä äänivyöryn muodossa. Vai onko riski sittenkin liian suuri ?

Juhani Valkonen




Paluu Ylevin alkusivulle