Kirjoittajan mukaan: Heikki Rinnemaa (hrinne_miUku_mbnet.fi)
Päiväys: 28.06.2005 8:36
"Meidän yhdistyksemme vaatii Bioturvayhdistystä julkistamaan sen, milloin se
katsoo jonkin gm-tuotteen hyväksyttäväksi niin, että lisätutkimukset eivät
ole
enää tarpeellisia."
Heps vaan, kaimalle.;)
Tuohon kysymyksesi vastaus on aika vaikea ja sinänsä helppo. Ei taida
kenelläkään olla
tällä maapallolla vielä tietoa siitä mitä tämä nykyajan ihmisen
geenimanipulointi
aiheuttaa lajiston muuntumisetenemisessä.
Jos asiaa tarkastelee sitä kautta miten ihmislaji on manipuloinut
kotieläimiä tai kasveja
vuosituhansia, kuten vaikka koiria ja ruusuja ja miten se on vaikuttanut
näiden
lajiolioiden muuntumiseen, niin ehkä se antaisi enemmän vastauksia?
Koira on edelleen perustaltaan koira vaikka sen muoto ja rakenne on
muuntunut hieman siitä
kuin sen alkuvanhemmat (kettu, susi, jne). Koiran käytös on muuttunut vain
siltä osin että
suuri osa koiralajeista ei enää selviä luonnossa ilman ihmisen apua, osin
siitä syystä
että se on lajina ja siten perimäominaisuuksien kautta yksilönä
heikentynyt mutta myös
osin siitä syystä että on siirretty eri luonto-olosuhteisiin muutamassa
sukupolvessa.
Esim.lämpimistä maista kylmiin maihin tai päinvastoin.
Ruusuja taas muokataan kovasti, mutta ruusunkin perusolemus on vielä
ruusun, vaikka
nykyään manipuloidaan väriruusuja, juottamalla ruusuille väriaineita tai
muuten
manipuloimalla ruusua.
Mielenkiintoista näissä molemmistta asioissa on se että vaikka tämän
biologisen elävän
olion muotoa ja rakennetta ja väriä tai karvoitusta miksei ruusun
terälehtien määrääkin on
ihminen manipuloinut, pyrkinyt muuttamaan, niin silti ne elävät ja
pyrkivät lisääntymään.
Tästä tulee se kysymys eteen että mikä se pohjimmiltaan elämää rakentaa ja
ohjaa? Onko
geenit se pienin solun aineosatekijä joka sanelee elävien olioiden
rakennetta ja muotoa,
perimää tai tahtoa?
Mikä on se solumekanismi joka ottaa huomioon ympäristön olosuhteet,
yhdistää vanhempien
perimän, ja rakentaa uutta elämää, yksilöitä.
Rakentaako geenit vielä jokin solun sisäinen rakenne, jota ei vielä tiedetä?
Ihminen on vuosituhansia (satoja tai tuhansia perimäsukupolvia) muokannut
muita eläimiä
ns.kotieläimikseen ja missä ollaan? Muoto ja rakenne ei ole kovin paljoa
muuttunut sillä
olosuhteet pitkässä mitassa ovat kohtuullisen vakiot. Taas joitakin
eläimiä on ihmisen
ajatuksilla muokattu 1800-1900 luvulla ja lopputulos on yleensä ollut
huono. Tämä muokkaus
on tapahtunut ns.perinteisin menetelmin, valikoiden ja siittämistä säädellen.
Ei tarvinne olla paljon ajatusjärkeä kun ymmärtää kysymykseesi sen
vastauksen että
geenimanipulointi tulee aiheuttamaan aikamoisia ongelmia maapallon
lajistossa ihminen
mukaan lukien. Kysehän on astetta manipuloivammasta toisten lajien
pakotusmenetelmästä
kuin mitä pakkosiittäminen tai valikointi on ollut. Mikä on seuraus? Niin,
sen tietää
tulevaisuuden sukupolvet, mutta, kukaan tuskin voi estää sitä kehitystä.
Ihminen kun on
hyväksynyt itsensä ohjaajaksi kehitys- ja jalostusopin sekä tieteen tiedon
lähes
uskontokirjallisuuden tietoon verrattavissa olevalla luottamuksella niin
perusteellisesti
että muuta vaihtoehtoa ei näy olevan, valitettavasti.
Itse vastustan geenimanipulointia sekä lajien manipulointimielessä että
osin myös
sairauksien poistomielessä, siis tätä terveysvillitystä jossa sairaudet
selitetään
geeneillä tai geeniperimällä.
Niin kauan kuin ei ole selvillä se mikä on se "käsi" joka yksittäisen
geenin rakentaa tai
geenijoukon järjestää järjestykseen solun sisällä tai uuden elämän
syntyessä, ei voida
tietää sitä, mikä aiheuttaa sairauden tai terveyden. Kyllä kai kaikki
sairaudet on sekä
yksilön että ympäristön summa, ei yksilön ns.sisäsyntyinen geeniperimä-vika.
Ihmiskunta tutkii elämää, löytyykö vastaus geenimanipuloinnista, tuskin,
sillä eihän
atomiteoriakaan ole selittänyt aineen rakennetta, elämän perimmäisten
asioiden suhteen.
On syntynyt vain legopalikkarakenne, ilman sydäntä, mieltä ja tahtoa.
Olisikohan nuo
geenit sitten niitä legopalikoita yhdistäviä osia? Tuskin sitäkään.
Mitä loppujen lopuksi tehdään kun gm-kasvi tehdään? Ilmeisesti
pakkomuokataan lajiolion
muotoa ja rakennetta, mutta silti, lajiolio elää? Onko siis GM-maissi
verrattavissa
koneeseen? Ei kai.
Mielenkiintoinen ongelma tieteessä? Haluttaisi muokata maailmaa vaikka
ihmisen ei pitäisi
puuttua ollenkaan luonnon kulkuun vaan olla mukana hiljaa kuin Talitintti
oksalla. Taakse
ei pääse, eteen on mentävä, ja silti luonnossa elettävä. Hmm. On siinä
probleemaa ja
syvänvaivaa monelta kantilta katsottuna.
mutta, kaikesta huolimatta, vapaata kesää. ;)