Kirjoittajan mukaan: Reijonaho Jaana (jaana.reijonaho_miUku_eduskunta.fi)
Päiväys: 09.06.2006 13:00
Tiedote
9.6.2006
Vihreän liiton varapuheenjohtaja Anni Sinnemäki:
HOMOILLE JA LESBOILLE IHMISOIKEUDET KOKO EUROOPPAAN
- Varsovan marssille saapuu vaikuttajia eri puolilta Eurooppaa
Seksuaalivähemmistöihin kuuluvien ihmisten ihmisoikeuksien pitää toteutua kaikkialla Euroopassa. Syrjintään on puututtava. Erityisen tuomittavaa on se, että joissain maissa vielä tänäkin päivänä on hyväksyttyä suhtautua homoihin ja lesboihin avoimen vihamielisesti, jopa väkivaltaisesti.
Puolan Vihreä puolue Zieloni 2004 on pyytänyt ihmisiä tukemaan tapahtumaa ja vastustamaan julkisuudessakin esitettyjä mielipiteitä, jotka kannustavat väkivaltaan seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Anni Sinnemäki on lähdössä yhdessä Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden ryhmän kanssa Varsovaan osallistumaan Equality parade -marssille ja sen oheistapahtumiin, joita on ollut jo torstaista lähtien. Tapahtuma pidetään 8. - 15.6. Vihreitä valtiopäiväedustajia on tulossa myös Saksasta puheenjohtaja Claudia Rothin johdolla. Marssille osallistuvia delegaatioita odotetaan Saksan lisäksi Ruotsista, Hollannista ja Ranskasta.
Lisätietoja:
Anni Sinnemäki puh. 050 511 3166
avustaja Johanna Hautakorpi puh. 040 523 8202
ViNO:n delegaatio, vpj. Sini Terävä puh. 040 755 6921
Tapahtuman kotisivut:
http://www.paradarownosci.pl