ODOTTAVISSA: NEOEUROSOSIALISTINEN KAUSI

---------

Kirjoittajan mukaan: Toimela Timo J. (toimelatimoj_miUku_yahoo.com)
Päiväys: 27.07.2005 15:26



Menneisyyden hallinta on jatkuvasti voimistuva & Saksan ulkopuolelle laajeneva voimakas kaaosprosessi. Ovien sulkeminen menneisyyden hallinnan nenän edestä on äärettömän vaikeaa.  

Nimittäin, niiden viimeisten vuosikymmenien aikana eri Eurooppalaisten yhteiskuntien pahimmillaan demokratiaa halventavien sisäisen vallankäytön menettelytapojen julkiseen keskusteluun nousemisen estäminen on käytännössä mahdotonta; nihilistisen vallankäytön uhriksi on joutunut aivan liian moni yksilö aivan liian monessa Euroopan valtiossa, eikä tämänlainen vallankäyttö puutu tänäänkään, ei edes meidän esikuvatasoisina valtioina pidetyistä Pohjoismaistakaan, meidän pohjoismaisista hyvinvointivaltioistammekaan.  

Ei ole välttämättä liian rohkea arvio, että Euroopan Unioni saattaa joutua kohtaamaan NEOEUROSOSIALISTISEN VYÖRYn, mitä seuraisi hyvin todennäköisesti NEOEUROSSOSIALISTEN KAUSI, tai ainakin merkittävän suuri Eurooppatasoinen poliittinen NEOEUROSOSIALISTINEN KOMPONETTI.   Määrätyllä tavalla voisi kuvittella, että NEOEUROSOSIALISMI ei olisi välttämättä ollut esimerkiksi vaikkapa Saksan liittotasavallan ylimmän johdon strateginen tavoite Saksan ikuisessa kamppailussa Neuvostoliiton ja Venäjän, neuvostovenäläisten ja muiden venäläisten - ja laajemminkin itä-eurooppalaisten ja slaavilaisten arvojen haastajana.  

Tavallaan voisikin ajatella, että edessä siintävä Euroopan Unioniin tunkeutuva NEOEUROSOSIALISMI tulee jälleen kerran osoittamaaN, että Venäläiset ovat strategisesti Saksalaisia viisaampia. NEOEUROSOSIALISMI pakottanee sitten jälleen kerran suomalaisetkin tajuamaan oman asemansa geopoliittisella kartalla.  

On olemassa hypoteeseja, joidan mukaisesti stalinistisen kauden katalyyttina Venäjällä toimi Ruotsin kuningaskunnassa voimakkaaksi evankelis-luterilaisen kirkon arvojen haastajaksi nousseet sosiaalidemokraattinet arvot.  

Ehkä edellämainitusta voitaisiin rakentaa sellainen hypoteesi, että yksi NEOEUROSOSIALISMIn katalyyteistä on saattanut olla sen tapainen HYPERMARKKINATALOUS, mikä on ajettu sisään Suomen eteläpuolella sijaitsevissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa Baltian maissa.    


 

Vielä stilisoidusti: on ilmeistä, että NEOEUROSOSIALISMIn tilaus aiheutuu
- menneisyyden hallinnan tutkimuksen kautta avautuneiden tietojen kautta -
eräänlainen suuri kuuma peruna, eli ns. " satasen kana ". Nimittäin, Euroopan Unionin väestön neljään kerrokseen asettamisen taustalta löytyy voimakkaita keskusjohtoisia toimia. Näiden keskusjohtoisten toimien myötä EU:n toisen kerroksen - työluokan - ja EU:n kolmannen kerroksen
- keskiluokan - perhevarallisuuserot ovat kasvaneet niin suuriksi - pyöreästi
kymmenkertaiseksi ( 100 k€ <> 1 M€ ) - että on erittäin vaikea uskoa, että tämänlainen asetelma ei kärjistäisi sisisiä kansalaistunnelmia Euroopan unionin jäsenvaltioissa, ehkä jo tämän vuosikymmenen aikana.    

Timo J. Toimela
oikeistovihreä
Tammerfors
TAMPERE                 



 Start your day with Yahoo! - make it your home page


Paluu Ylevin alkusivulle