Kirjoittajan mukaan: Hannes Mäntyranta (hannes.mantyranta_miUku_smy.fi)
Päiväys: 13.07.2006 14:19
Moi!
Kun kirjoitin, että
> >Juuri tätä ennen Pekka ehti vastustaa Sipoon osan
> liittämistä Helsinkiin sanomalla, että siinä "ryöstetään
> pelkällä vahvemman oikeudella heikommilta maat ja oikeus
> päättää oman lähiympäristönsä asioista".
niin Pekka vastasi näin:
> Vaikka sanoin, että se ei väkisin onnistu, en tarkoittanut
> sanoa että se
> pitäisi väkisin toteuttaa vaikka se onnistuisikin.
> Liitos olisi siis järkevä, mutta vain jos se voidaan tehdä kaikkia
> osapuolia kuullen ja yhteisellä päätöksellä.
Niin, mutta kun pointti oli se, että ihmisiltä viedään tällaisella suurkunnalla oikeus päättää lähiympäristönsä asioista. Jos sanot, että päätös on OK, jos se voidaan tehdä kaikkia osapuolia kuullen ja yhteisellä päätöksellä, se tarkoittaa käytännössä sitä, että näitä osapuolia ovat korkeintaan kunnat.
> Tuskinpa vaan löytyy Sipoosta yhtään "anttia", joka olisi valmis
> julkisesti vaatimaan palaa Helsingistä Sipoolle, koska
> hesalaiset eivät
> osaa hoitaa omia asioitaan oikein.
Eikä Helsingistä sellaista, joka vaatisi osaa Sipoosta siksi että Sipoo ei osaa hoitaa hommiaan. Toisinaan näyttää, että siellä hommat on osattu hoitaa liiankin hyvin.
> Jos tasa-arvolla tarkoitetaan sitä, että suurempi kunta saa päättää
> pienemmän asioista, niin vastustan tasa-arvoa jyrkästi.
> Itse olen tosin tottunut kutsumaan tuota ajatusta vahvemman
> oikeudeksi.
Mutta niinhän tässä ei nyt ole. Minusta Helsingillä on ilman muuta oikeus esittää alueliitosta. Mitä pahaa siinä on? Päätöksen sen sijaan tekee maan hallitus. Helsinki ei voi sitä päättää, eikä sen pidäkään sitä päättää.
> Sitten on kuitenkin vielä kokonaan eri asia, jos kylässä
> ollessa päättää
> ottaa sen kodikseen isäntäväeltä mitään kysymättä.
> Tällainen ei luontaisesti mielestäni irtoa muilta kuin hesalaisilta.
> Eikä tietenkään edes likimainkaan kaikilta hesalaisilta.
Näin voidaan sanoa hesalaisista, mutta mitäs jos minä sanoisin, että se onnistuu oikein hyvin myös saksalaisilta, venäläisiltä, mustalaisilta ja somaleilta. Olisinko silloin kenties rasisti tai sovinisti?
Hannes