Aluetalousjärjestelmien vakuusmenettelyt auki ja julki

---------

Kirjoittajan mukaan: Toimela Timo J. (toimelatimoj_miUku_yahoo.com)
Päiväys: 17.07.2006 17:01



Suomi siirtyi EMU:n kolmanteen vaiheeseen kymmenen muun Euroopan unionin jäsenvaltion rinnalla 1.1.1999. Samanaikaisesti täällä meillä koti-Suomessa valmisteltiin hiljaisesti syvästi sopimusyhteiskunnan nimeen vannovan pääministeri Paavo Lipposen valtakauden jatkamista vielä toiseksi nelivuotiskaudeksi. Aikanaan   syntyikin Lipposen toinen hallitus, mitä kautta nykyisen eduskunnan puhemiehen   Paavo Lipposen yhtäjaksoinen pääministeriyskausi venyi kahdeksksi vuodeksi   vuosien 1995 & 2003 välisenä aikana.    

  +++++++ +++++++ +++++++ +++++++ +++++++ +++++++ +++++++    

  Vuoden 2007 hallituksen ehkä tärkein missio täytyy olla selvästi alle ERM-tason   breikkaavien aluetalousjärjestelmien, ja erityisesti aluetalousjärjestelemien vakuuskäytäntöjen ja -menettelyhen avaaminen ja julkistaminen. On varsin   ilmeistä että yksilöiden, perheiden ja sukujen omaisuudensuoja osana aluetalousjärjestelmiä ei toteudu ERM-alueseen sitoutumisen edellyttämällä tavalla.    

  Erityisen valitettavaa on, että aluetalousjärjestelmien vakuusmenettelyjen ja julkishallintojohtoisen terveysrikollisuuden välistä kytkentää ei olla vieläkään   pystytty purkamaan. Eräs pahimmista ERM-rikkuireista on edelleen   neuvostoaikaista Leningrad-siteistä - nykyinen Pietari - komponenttitalouttaan   harjoittava Tampere. Jopa Tampereen kaupunkitekniikka on toteutettu sillä   tavalla, että tästä 1800-luvun tasoisesta sveitsiläisen järjestelmän mustasta   muunnoksesta on erittäin vaikea päästäkin irti. Kansalaisten tasavertaisuudelle   ei siis ole minkäänlaisia käytännön toteutumismahdollisuuksia, mikä sitten   onkin jo valtiopetostasoinen asia, jo ennen viimeisen Suomen perustuslainkin   voimaanastumista. Pitkäaikainen kaupunginjohtaja Pekka Paavola yritti hallita   edellä esittämääni ongelmaa kehittämällä kaakkoisesta suuralueesta - ja sen   tärkeästä osasta Hervannasta - oman kokonaisuutensa. Taitaa viedä vielä aika   monta vuotta, että ratkaisevat tekijät yksilön sijoittumisessa ovat ERM-talouden   tasolla.    

  Eräs pahimmin Tampereen aluetaloutta ERM-tason alle sortavista elementeistä   on kuolinpesien hallintaan liittyvä kokonaisuus.Yksilöihin, perheisiin ja sukuihin kohdentuvat keskusjohtoiset toimet mahdollistavat kuolinpesien varallisuuden   käyttämisen vakuutena ei ainoastaan ennalta vaan myös sellaisille tahoille,   mitkä eivät ole kuolinpesien varallisuutta hallitsevien kannalta mielekkäitä,   tarkoituksenmukaiksia eikä mielekkäitä.    

  Arvioin toimeksiantajalleni parhaillaan Pirkanmaan asumisvarallisuuden   hintaylijäämää verrattuna realiseen ERM-puhtausasteen hintatasoon.   Raaka-arvio tästä arvoylijäämästä asettuu kasvavana funktiona siten,   että 50 k€:n arvoisen asumisvarallisuuden hintaylijäämä on reilut 20 %,   ja 1000 k€:n arvoisen asumisvarallisuuden hintaylijäämä on vajaat 30 %.   Mielestäni paras tilataideteos kuvaamaan tätä todellisuutta on . . .   mikäs muukaan kuin Näsinneula! :-))    

  Suomennettuna Tampereen aluetalousjärjestelmä toimii siten, että se   toisaalta generoi ansiotonta arvonnousua Tampereen talousalueella, ja   toisaalta jakaa syntynyttä arvonnousua illegaalin vääristyneesti. En väitä   että kantatamperekeskiset ihmiset olisivat kaikkein rikkaimpia Suomessa,   mutta kantatamperekeskisten varallisuuden kasvunopeus on ollut rikollisen

  Valtiopetos on rikos, mistä tuomitsemisen tarkoituksena on estää   valtion sisäiset konfliktit. Kantatamperekeskisen väestön määrä   oli vuonna 1960 vajaat 70 %, vuonna 2000 reilut 30 %.    

  Niinsanottu NOPPA-talous ei päättynyt Tampereella kaupungijohtaja   Pekka Paavolan erottamiseen vuonna 1995. Päinvastoin, tämä   keskujohtoiseen yksilön terveyden tuhoamiseen perustuva   mustan bernin talous rynnisti ennennäkemättömään kasvuun   1990-luvun vaihteessa, eikä Suomen valtion EMU- ja ERM-sitoutimen   ole tätä komponenttitaloutta onnistunut juurikaan hidastamaan.    

  Tampere on komeakulissinen kaupunki, jonka perusta on mustanharmaa.    

  +++++++ +++++++ +++++++ +++++++ +++++++ +++++++ +++++++    

  Herääkin lukuisia kysymyksiä.    

  1. Miksi Rahoitustarkastus ei hoida tonttiaan asiallisesti?
  2. Miten Tampereen kaupunki voi toteuttaa terroristitalouttaan?
  3. Onko Tampereen johdon taskussa niin " hyviä " ruuveja " ", ettei olo osana Suomen valtiota tunnu mielekkäältä?
  4. Mistä ********** on oikein kysymys ?

  tämän arvion takana saappaat jalassa seisoen        

  Timo J. Toimela
  Leader
  Insurances
  PPT-Constulting. N.V.
  t.j.toimela_miUku_iki.fi
  041-561-5854                  



Why keep checking for Mail? The all-new Yahoo! Mail Beta shows you when there are new messages.


Paluu Ylevin alkusivulle