Re: Sipoonkorpi ja vihreät

---------

Kirjoittajan mukaan: Pekka Raukko (pekka.raukko_miUku_PP.INET.FI)
Päiväys: 19.07.2006 18:03



Antti Kääriäinen kirjoitti:

>Jos olisit malttanut lukea kirjoitukseni, niin en väittänytkään, että kaikki
>helsinkiläiset kärsisivät pääkaupunkiseudun asuntopulasta, tai että kaikki
>pääkaupunkin asuntopulasta kärsivät olisivat helsinkiläisiä.
>
>

Ymmärsin kyllä, että kärsivien ja helsinkiläisten lukumäärät olivat kirjoituksessasi vain sattuman oikusta samat. Luonnollisesti olit huolissasi lähinnä sipoolaisten ja muiden Helsingin ulkopuolella asuvien ihmisten kärsimyksistä.

>Pääkaupunkiseudun asuntopulasta kärsivien suuruusluokka on kuitenkin
>perusteltu: Pääkaupunkiseudulla tehdään 65 000 asuntokauppaa vuodessa.
>Ostajina on yleensä enemmän kuin yksi henkilö, joten noista kertyy puoli
>miljoonaa puolessa vuosikymmenessä.
>
>

Ja helsinkiläinen (pääkaupunkiseutulainen) kärsii perheineen ja sukuineen aina asuntokauppaa tehdessään? Ilmeisesti myös myydessään sijoitusasuntonsa ruhtinaallisella voitolla. Nyt alan ymmärtää sitä helsinkiläisten suunnatonta hätää ja pahoinvointia.

>Niinpä tekevät. Irakin öljynporaus ja -jalostus onkin perinteisesti hoidettu
>ulkomaisella teknologialla. Ja rahat öljyn hyödyntämiseen tulevat sieltä,
>minne öljy myydään, eli länsimaista.
>

Tarjoaako Helsinki siis Sipoolle teknologiaa ja pääomia? Minä kun luulin että se suunnitteli perinteistä miehitystä.

> Hakemasi analogia menee kuitenkin
>metsään sikäli, että Irak omistaa alueensa alla sijaitsevan öljyn, kun taas
>Sipoo ei omista rajojensa sisällä olevia maita.
>
>

Ei niitä omista merkittävässä määrin myöskään Helsinki, vaikka käyttäytyykin omistajan elkein.
Irakin maanomistusoloista en ryhdy keskustelemaan, koska en niitä tunne. Voi todellakin olla, että kaikki maa on siellä valtion omistuksessa.

>Joskus kyse voi myös olla enemmistöjen suojaamisesta vähemmistöjen
>mielivaltaa vastaan, tai reiluudesta ja oikeudenmukaisuudesta enemmistöä
>kohtaan. (Vähemmistön ei tarvitse antaa esimerkiksi saastuttaa mielin määrin
>tehtaillaan enemmistön hengittämää ilmaa, vaikka vähemmistö kuinka omistaisi
>tehtaat).
>
>

Joskus voi olla, mutta tässä tapauksessa tuskin. Eiköhän Sipoossa kärsitä vallitsevan tuulensuunnan vuoksi enemmänkin pääkaupunkiseudun saasteista.

>Sitäpaitsi Lounais-Sipoon liittäminen Helsinkiin antaa Sipoolle
>mahdollisuuden olla rauhassa sellainen hiljainen maalaispitäjä, joka se
>haluaakin olla.
>
>

Onko Sipoo siis itse ilmaissut tällaisen halun, vai onko tämäkin ajatus syntynyt yksityisen helsinkiläisen "ajatusten vantaajoen" aivopoimuissa. Ja jos toive on todellakin lähtöisin Sipoosta, onko se todellakin ilmaissut halunsa olla nykyistä pienempi hiljainen maalaispitäjä, vai ehkä nykyisen kokoinen rauhallinen asuinympäristö. Mikäli Sipoo on todellakin ilmaissut tahtonsa luopua osasta aluettaan ja suurimmista veronmaksajistaan vetäytyäkseen jäljelle jäävään maalaisidylliin, niin sitten asia on puolestani selvä. Ennen kuin uskon Sipoon valinneen Antti Kääriäisen tiedottamaan toiveistaan maailmalle, kuulisin mielelläni muutamaa sipoolaista päättäjää tai edes kadunmiestä.

>EU:n sisällä analogia on vähemmän huono. Jossain Keski-Euroopassa, jossa
>ihmisten työssäkäynti- ja asiointialueet menevät valtioiden rajojen yli,
>voitaisiin varmaan tehdä valtioiden rajojen siirtoja ilman sen
>ihmeellisempää dramatiikkaa.
>
>

Toden totta.
Aplodeista tulisi tuskin loppua, mikäli piipahtaisit siellä ehdottamassa Strasbourgin siirtoa Belgialle, koska se on ainakin MEPien yhtenäistä työssäkäyntialuetta.
Tai ehkä ehdottaisit Espanjan ja Ranskan väliin uutta baskivaltiota, joka voisi muodostaa hyvinkin yhtenäisen talousalueen. Siellähän ei todellakaan olla turhan tarkkoja siitä, mikä valtio mitäkin aluetta hallitsee.

>Ja tuo kunnallinen itsemääräämisoikeus on asia, jolla ei ole minulle
>minkäänlaista itseisarvoa. Jos se johtaa kokonaisuudessaan ihmisten
>hyvinvoinnin kasvuun niin hyvä, mutta jos se johtaa kokonaisuuden kannalta
>ihmisten hyvinvoinnin heikkenemiseen, niin sen voi mun mielestäni ohittaa
>olankohautuksetta.
>
>

Sinun kohdalta asia on selvä, mikäli yksilön kokema hyvinvointi voidaan mielestäsi jyrätä oletetun (tai yksittäisen Antin konstruoiman) keskimääräisen hyvinvoinnin kokemuksen alle. Puolueemme kohdalla tilanne on kuitenkin toinen ja pelaamme kaksinaamaista peliä.
Toisaalta korostamme paikalisdemokratian ja ns. läheisyysperiaatteen keskeistä merkitystä. Nyt olemme kuitenkin räikeästi toimimassa näitä periaatteita vastaan.

-Pekka




Paluu Ylevin alkusivulle