Kirjoittajan mukaan: Hannu Hyvönen (hannu_miUku_elonmerkki.net)
Päiväys: 15.08.2005 20:39
Todistamisen taakka ja geenitekniikan riskit
Rion Biodiversiteettisopimuksen ns. varovaisuusperiaatteessa sitoudutaan välttämään sellaisia toimia, jotka voivat aiheuttaa haittaa luonnon moninaisuudelle ja elollisten järjestelmien toiminnalle vaikka riskien olemassaolosta ei olisikaan vielä olemassa vahvistettua tieteellistä näyttöä. Biodiversiteettisopimuksen henki on se, että todistamisen taakka on riskejä aiheuttavan toiminnan suorittajalla.
Geenitekniikan harkitsematon soveltaminen voi olla yksi merkittävä biologiseen moninaisuuteen ja elollisiin järjestelmiin vaikuttava tekijä. Tämä on tiedostettu myös Riosta alkaneessa biodiversiteettiprosessissa jonka puitteissa on neuvoteltu maailmalle Cartagenan bioturvallisuussopimusta. Tämä sopimus on yksi instrumentti jolla geenitekniikan riskejä koetetaan saada globaaliin kontrolliin ja hallintaan.
Suomi on allekirjoittanut sekä Biodiversiteettisopimuksen että Cartagenan bioturvallisuuspöytäkirjan, mutta valitettavasti sopimusten soveltamisen esteeksi on nousemassa suomalaisten valvovien viranomaisten omintakeinen tulkinta sekä varovaisuusperiaatteesta että valvonnan tehtävästä ja vastuusta.
Tilanne on tullut ilmeiseksi viime vuosien aikana keskusteltaessa niistä riskeistä, joita avoimessa ympäristössä toteutetut kenttäkokeet geenimuunnelluilla puilla ja perunoilla voivat aiheuttaa.
Kansalaisten Bioturvayhdistys ja Ekometsätalouden Liitto ovat ilmaisseet yhtenä huolenaiheensa sen, että siirtogeenistä perimää voi kulkeutua kasveista maaperäekosysteemin virus- ja bakteerikantoihin. Sen enempää tutkijat itse kuin valvovat viranomaisetkaan eivät ole suostuneet vastaamaan esittämäämme huoleen käytännössä mitenkään. On huomattava, että vaikka kukkimisen aiheuttama geenipäästöriski on kenties huolellisella tarkkailulla hallittavissa, mahdollista patogeeniriskiä ei voida kontrolloida ollenkaan avoimessa koejärjestelyssä. Piikkilangat ja valvontakamerat eivät pidättele mikrobeja.
Kun suomalaiset geenimuunneltujen puiden kehittäjät järjestivät Suomen Akatemian ns. tiedeaamiaisen vuosi sitten kysyin julkisesti löytyykö tutkijoilta tai valvovilta viranomaisilta sellaisia tieteellisiä tuoreita lähdeviitteitä, jotka voisivat osoittaa että huolemme tästä ns. horisontaalisesta geenisiirtymästä olisi aiheeton. Geenitekniilan lautakunnan pääsihteeri Irma Salovuori vakuutti, että heillä on tiedossa tutkimuksia joiden pohjalta riskiä ei olisi olemassa. Lähdeviitettä ei lupauksesta huolimatta ole tietoomme vieläkään toimitettu.( Sivumennen sanoen tässä vaiheessa järjestäjät keskeyttivät lehdistötapahtuman ja allekirjoittanut ohjattiin ystävällisesti tilaisuudesta ulos, mitä toimittajat suuresti hämmästelivät, oltiinhan tilaisuudessa päästy juuri kunnolla asiaan.)
Jos tutkijoiden ja valvovien viranomaisten toiminta perustuisi YK:n
sopimusten henkeen, kansalaisjärjestöjen esittämiin riskiskenaarioihin
paneuduttaisiin ja koetoimintaa ei käynnistettäisi ennenkuin riskit on
tieteellisesti kestävän ja avoimen arvioinnin perusteella todettu
aiheettomiksi.
Näin ei ole Suomessa menetelty. Riskinarviointien osalta keskeisiä
kriittisiä hypoteeseja on kyseenalaisesti sivuutettu eivätkä toteutetut
riskinarvioinnit tältä osin ole päteviä.
Sen sijaan että suojeltaan kansalaisten ja elinympäristöjen biologista
monimuotoisuutta ja turvallisuutta geenitekniikan riskeiltä onkin
ryhdytty suojelemaan alan tutkimusta ja bisnestä luopumalla jopa
varovaisuusperiaatteen hengestä sysäämällä todistamisen taakka riskeistä
varottaville tahoille.
Osana riskinarviointia on mahdollisten hyötyjen ja haittojen punninta.
Myös tältä osin prosessi on jäänyt puutteelliseksi vaikka maassa on jo
järjestetty EU:n edellyttämiä julkisia kuulemisia koetoimintalupia
haettaessa. Kun keskusteltiin Joensuun GM-koivuista, kysyin
tilaisuudessa tohtori Markku Keinäseltä perimmäistä tarkoitusta
kenttäkokeelle ja kukkimattomille koivuille. Muistutin että kaikki
suomalaiset metsäyhtiöt ovat sitoutuneet sertifikaateissaan olemaan käyttämättä
geenimuunneltuja puita.
Koelupaa hakeva tutkija ei tästä häkeltynyt vaan totesi, että kenties
geenimuunneltuja puita otetaan käyttöön etelän maissa ja siellä voidaan
tarvita tätä innovaatiota kukkimattomista puista geenimuuntelun apuna.
Herää vain kysymys missä tässä on hyöty suomalaiselle yhteiskunnalle ja
veronmaksajille. Toisaalta Keinänen tunnusti tilaisuudessa että neljän
vuoden kenttåkokeella ei saada mitään takeita kukkimattomuuden
turvalliselle käytölle sillä kenttäkokeen pitäisi jatkua ainakin 60
vuotta ennenkuin voidaan olla varmoja edes kukkimattomuusgeenien
pysyvyydestä.
Miksi rakennetaan kallis koejärjestely, joka jo lähtökohtaisesti on
tavoiteasettelultaan kestämätön?
Hannu Hyvönen