Kirjoittajan mukaan: Reijonaho Jaana (jaana.reijonaho_miUku_eduskunta.fi)
Päiväys: 23.08.2005 11:56
Tiedote
23.8.2005
Vihreän eduskuntaryhmän kesäkokous alkoi tänään Rovaniemellä Vanhan torin puistossa, jossa kansanedustajat tutustuivat leikkipuistossa oleviin kiipeilyja tasapainotelineisiin, jotka on lasten lisäksi suunniteltu myös ikäihmisten käyttöön. Puistossa vihreiden kansanedustaja kertoi terveysliikunnan haasteista.
Tuija Brax:
LIIAN ISTUMISEN LOPETTAMINEN KIRJATTAVA SEURAAVAAN HALLITUSOHJELMAAN
- Kaavoitus on keskeinen keino torjua turhaa istumista
On tunnettua, että noin puolet suomalaisista liikkuu terveytensä vuoksi liian vähän. Tiedetään, että näillä näkymin aikuisiän diabetes tulee yleistymään niin, että terveydenhuoltomme rahoitus kriisiytyy. Lapsilla ja nuorilla esiintyy entistä enemmän ylipainoa sekä tuki- ja liikuntasairauksia. Olemme pian EU:n toiseksi vanhinta joukkoa ja vanhusten kotona jaksamisen kriittiseksi tekijäksi tiedetään heidän lihaskuntonsa. Ei hyvältä näytä.
Istumme töissä, kouluissa, työ- ja koulumatkoilla sekä vapaa-ajalla. Alati istuva ihminen voi huonosti ja tulee kansantaloudelle kalliiksi. Liika istuminen maksaa jo nyt satoja miljoonia euroja vuodessa, tulevaisuudessa luku kasvaa huimasti, jos nykyisellä tyylillä jatketaan.
Istuminen ei ole luonnonlaki. Politiikalla voidaan joko vähentää tai lisätä istumista. Tarvitaan istumisen vastaista politiikkaa. Kansantaloudellisesti olisi erittäin järkevää kirjoittaa seuraavaan hallitusohjelmaan istumisen vähentämiseen tähtääviä kovanluokan toimia. Tämä on välttämätöntä siksikin, että Vanhasen hallituksen terveyspolitiikka on keskittynyt aivan liikaa vain hoitojonojen purkuun. Samaan aikaan se on ollut sokea sille, että hoitojonot kasvavat yhä kiihtyvällä vauhdilla toisesta päästä, kun Suomessa istutaan liian paljon.
Meidän tulee mm. lisätä lasten ohjattua liikuntaa, pakottaa terveydenhuolto ja liikuntatoimi yhteistyöhön, kouluttaa vanhustyöntekijät myös lihaskunto-ohjaajiksi ja ennen kaikkea muuttaa arkinen ympäristömme liikuntaan houkuttelevaksi. Terveyden edistämisen ammattilaiset ovat jo pitkään nähneet, että kaavoitus on suuri kansanterveydellinen asia. Huono kaavoitus houkuttaa tai jopa pakottaa istumaan. Hyvä kaavoitus nostaa ihmisen jaloilleen.
Huono kaavoitus ohjaa ihmiset asumaan kauaksi työpaikoista ja kouluista. Huono kaavoitus vie kaupat kaupunkien reunoille ja lapset vaarallisille kouluteille. Pääministeri Vanhasen ajama haja-asutuksen lisääminen on huonoa kaavoitusta, joka lisää autossa istumista. Vanhasen hallituksen koulupolitiikka vie lapset yhä useammin koulukyytiin. Amerikkalaisten tutkimusten mukaan laajalle levinnyt omakotimatto lisää ihmisten lihavuutta.
Rakennuslain mukaan kaava ei saa olla terveydelle haitallinen. Tähän asti sitä on tulkittu lähinnä siten, ettei asutuksen lähellä saa olla vaarallisia saasteita, melua tai pölyä. Tulkinta pitäisi heti laajentaa koskemaan myös sitä, miten kaava mahdollistaa päivittäisen kävelyn tai pyöräilyn töihin, kouluun ja kauppaan. Kaavan pitää sisältää lähiliikuntapaikka ja lähiliikuntapaikalla pitää olla kunnon varustelut, kuten täällä Rovaniemellä Vanhan torin puistossa tänään on.
Kaavoitus on pitkälti kunnanvaltuuston käsissä. Mutta rakennus- ja maankäyttölaki suo myös kansalaisille varsin suuret osallisuusmahdollisuudet. Olisi suotavaa että osallistumisoikeutta käytettäisiin entistä enemmän terveysnäkökulmasta. Urheiluseurojen, vanhempainyhdistysten, Marttojen ja partiolaisten olisi hyvä kiinnostua kaavoituksesta. Monesti turvalliseen liikuntaan houkuttelevat ideat ovat paikallisia neronleimauksia.
Lisätietoja: Tuija Brax 050-5113115