Kirjoittajan mukaan: Olli-Pekka Nyman (onyman_miUku_cc.hut.fi)
Päiväys: 21.09.2005 15:46
On Wed, 21 Sep 2005, Pekka Raukko wrote:
>> Ei kannata lähteä yksityiskohtiin, minkään maan kohdalla erikseen. Tai
>> sitten näin täytyy tehdä kaikkien osalta. Raukon ehdottaman "pääsäännön"
>> kumoamiseen tämä riittää.
>
> On makuasia, riittävätkö esimerkkisi kumoamaan pääsäännön. Painoarvoltaan
> maailman merkittävimmät energiankuluttajat kuitenkin puoltavat pääsääntöäni.
Tämä pääsääntö valitettavasti perustuu (vanhaan ja hyvin tunnettuun) virhepäätelmään. Ei se, että ydinvoimakapasiteetti ja fossiilisten polttoaineiden käyttö jossakin samaan aikaan kasvaa, tarkoita, että ensin mainittu aiheuttaisi jälkimmäisen.
Miten muuten on, rakennetaanko Suomessa nyt tuulivoimaa korvaamaan fossiilisia polttoaineita, vai kasvattamaan kokonaiskulutusta?
Ei kai ydinvoimaa yleensäkään voi rakentaa kasvattamaan kokonaiskulutusta, vaan lähinnä vastaamaan kysyntään, eihän se ole ilmasto.orgin mukaan kilpailukykyistäkään. :)
Fossiilisten polttoaineiden korvaaminen yleensäkään millään on ollut lähinnä vihreän liikkeen agendassa, ja ydinvoimavastaisuus on ko. liikkeen dogmi. Sinänsä hassua, että kaikki ydinvoiman kannattajat, joilta olen perusteluja kuullut, perustelevat kantaansa ainoastaan ympäristösyillä. Kukaan ei vastusta tuulivoimaa. Kuitenkin ympäristöpuolueessa kukaan ei tunnusta kannattavansa ydinvoimaa.
Kyse on minusta miltei uskonnosta. Olisihan ydinvoiman käyttökelpoiseksi tunnustaminen sama, kuin antaisi sisäisen insinöörin voittaa sisäinen humanisti, sisäisen miehen voittaa sisäinen nainen tai antaa järjen voittaa tunteet. Siellä, missä ympäristöstä on tunnettu vastuuta ja äänestetty vihreitä, ovat vihreät kiittäneet luottamuksesta tekemällä kaikkensa, ettei ydinvoimaa rakenneta. Minusta siinä ovat vihreät tehneet hirvittävän karhunpalveluksen ilmastollemme ja niin muodoin tuleville sukupolville.
Energian kulutus maailmassa tulee vielä kasvamaan runsaasti, vaikka suomalaiset partaradikaalit kuinka polkisivat jalkaa. Siellä, missä ydinvoimaa voidaan turvallisesti käyttää, se kai tulisi tehdä, katettiin sillä sitten kasvavaa kysyntää tai korvattiin fossiilisia polttoaineita.
Voidaan kuitenkin kohtuullilla varmuudella sanoa, että fossiilisten polttoaineiden käyttö Suomessa on kasvanut viime vuosina merkittäviltä osin siksi, että Vanhanen ja kumppanit saivat viidennen ydinreaktorin rakentamisen kaadettua 1990-luvun alussa. Eikös niin, että tällöin rakennettu reaktori olisi tämän päivän näkökulmasta tullut korvaamaan fossiilisten polttoaineita, joiden polttamista on sittemmin jouduttu lisäämään?
Olli-Pekka Nyman