— Risto Kankaanpää

Kouluihin kasviskuukausi

Sinnemäki Anni, pieni Omien valintojen seurausten ymmärtäminen on osa aikuistumista. Kasvissyönti ja kasvispainotteinen ruokavalio ovat edullisia valintoja terveyden ja ympäristön näkökulmasta. Kasvisten tuottaminen vaatii vain kymmenesosan lihan tuottamiseen tarvittavasta energiasta. Kehitysmaissa elävät ihmiset joutuvat kärsimään länsimaisen lihantuotannon vaikutuksista. Tehotuotannosta kärsivät myös eläimet, joilla ei ole mahdollisuutta lajityypilliseen käyttäytymiseen.

- Aatteellisen kasvissyönnin sisältämä kritiikki perustuu faktoihin, jotka jokaisen on hyvä tuntea. Vastuullisuus omista valinnoista on oleellinen osa sitä, mitä nuoren ihmisen täytyy oppia. En voi ymmärtää ajattelua, jossa turkiseläinten tai maatalouden tuotantoeläinten elinoloja yritetään piilottaa koululaisilta, sanoo Vihreiden varapuheenjohtaja Anni Sinnemäki.

Kasvisruokaa juhlitaan 1. lokakuuta vietettävällä Maailman kasvisruokapäivällä. Sinnemäen viime viikolla jättämässä talousarvioaloitteessa esitetään määrärahaa kokonaisen kasviskuukauden järjestämiseen kouluissa. Kasviskuukausi olisi kokonaisuus, jossa kasvisruoka ja ruuan tuotannon pohdinta laajemmin nivoutuvat osaksi opetusta ja kouluruokailua.

- Haluaisin, että oppilaat saavat koulussa tilaisuuden tutustua kasvissyöntiin. Kasviskuukausi tarjoaa hyvän viitekehyksen käydä vuoropuhelua myös ympäristö- ja eläinsuojelujärjestöjen kanssa, vaikka nykymuotoisen maatalouden kritiikin pitäisi olla osa opetusohjelmaa ilman järjestöjenkin panosta, Sinnemäki sanoo.


Jaa sivu: