— Risto Kankaanpää

Oikeutta ja kohtuutta turvapaikkapolitiikkaan

Vihreä eduskuntaryhmä vaatii turvapaikkapäätöksiin selkeyttä ja avoimuutta. Ryhmä on tehnyt ohjelman "Oikeutta ja kohtuutta turvapaikkapolitiikkaan", jossa on vaatimuksia siitä miten turvapaikkalainsäädäntöä pitäisi Suomessa ja Euroopan unionin jäsenmaissa selkiyttää. Ohjelmaa esittelivät tänään lehdistölounaalla Helsingissä sen laatimisesta vastanneet Vihreiden varapuheenjohtaja Anni Sinnemäki ja Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Heidi Hautala.

Sinnemäki ja Hautala toteavat, että turvapaikkapäätös on monille ihmisille yksi elämän vakavimmista ratkaisuista. Tästä syystä on ensiarvoisen tärkeää, että päätöksen perustelut ovat ymmärrettävät ja kunnolliset:

- Halusimme laatia tämän ohjelman [linkki pdf-versioon sivun alalaidassa], koska saamme usein yhteydenottoja Suomeen saapuneilta turvapaikanhakijoilta. Perustava havaintomme on, että turvapaikan saamisen kynnys on Suomessa huomattavan korkea. On paljon tapauksia, joissa sekä kansainvälisten sopimusten että suomalaisen lainsäädännön perusteella turvapaikan saamisen kriteerit täyttyisivät, mutta silti turvapaikkaa ei ole myönnetty. Näkemyksemme mukaan Suomen ulkomaalaislaki on pääosin kohdallaan, mutta sen soveltaminen viranomaisissa on siinä määrin kirjavaa ja puutteellista, että turvapaikanhakijoiden oikeudet eivät toteudu, toteaa Heidi Hautala.

Vihreiden mielestä Suomessa tulisi käyttää nykyistä enemmän mahdollisuutta myöntää oleskelulupa inhimillisten syiden perusteella - lakipykälä tähän on jo olemassa. Pysyvä oleskelulupa voitaisiin myöntää ihmisille, jotka ovat tosiasiassa eläneet ja työskennelleet Suomessa vuosikausia:

- Oleskelulupa inhimillisistä syistä tulisi myöntää myös niille ihmisille, joita ei voida palauttaa kotimaahansa maan heikon turvallisuustilanteen takia - kuten on tilanne esimerkiksi Irakin suhteen, vaatii Anni Sinnemäki.

Tämä tarkoittaa sitä, että käytännöstä myöntää runsaasti tilapäisiä oleskelulupia, eli niin kutsuttuja B-lupia, tulisi luopua. Tämä on tarpeen senkin takia, että tilapäisen oleskeluluvan haltijalla ei ole kotikuntaa. Nämä ihmiset jäävät vaille peruspalveluita, lapsilla esimerkiksi ei ole lain suomaa oikeutta käydä koulua.

Vihreiden ohjelmassa esitetään, että ulkomaalaisviraston ja valitustuomioistuinten käsittelymenettelystä tulee tehdä selvitys, joka pitäisi antaa oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tehtäväksi. Selvityksen pohjalta pitäisi antaa tarvittavat viranomaisohjeistukset ja lainsäädännön muutosehdotukset.

- Muutkaan Euroopan unionin jäsenmaat eivät saa tässä puhtaita papereita. Eri EU-maat soveltavat unionin yhteistä turvapaikkalainsäädäntöä varsin eri tavoin ja osa maista jopa rikkoo kansainvälisiä velvoitteita. Tällä hetkellä mahdollisuus saada turvapaikka vaihtelee suuresti jäsenmaasta toiseen. Tämä on yksi syy ns. turvapaikkakiertolaisuuteen, joista ajoittain pidetään suurta melua, sanoo Heidi Hautala.

Suomi on puheenjohtajamaana tehnyt aloitteen turvapaikkapolitiikan laajennetusta yhteisvastuusta:

- Kannatamme ehdotusta, mutta ensisijainen tavoite tulee olla turvapaikkamenettelyjen harmonisointi jäsenmaiden kesken niin, että menettely on jokaisessa jäsenmaassa ihmisoikeuksia kunnioittavaa ja oikeudenmukainen. Taloudellinen apu jäsenmaille tulee sitoa tähän vaatimukseen, Hautala sanoo

Turvapaikkakiertolaisten eli ns. Dublin-tapausten suuri määrä Suomessa johtuu mm. siitä, että Ruotsi ja Norja antavat kielteisiä päätöksiä esimerkiksi Afganistanin, Irakin ja Somalian kansalaisille, mutta eivät turvallisuussyistä pysty palauttamaan heitä kotimaihinsa. Jokaisella jäsenmaalla on kuitenkin mahdollisuus pysäyttää kiertolaisuus ottamalla hakemus käsittelyyn. Suomenkin tulisi käsitellä turvapaikkahakemukset tilanteissa, joissa kiertolaisuus aiheuttaa kohtuutonta kärsimystä tai jossa hakijan palauttaminen toiseen jäsenmaahan voi aiheuttaa sen, että hakemusta ei käsitellä oikeudenmukaisesti tai lainkaan.

Hautala lähettääkin terveisiä parhaillaan Tampereella kokoustaan aloittaville EU:n oikeus- ja sisäministereille:

- Ihmisiä vainotaan jopa sukupuolen perusteella. Moni turvapaikkaa hakevan kotimaa kuten Somalia on yksinkertaisesti vaarallinen. UNHCR on todennut, että Somaliasta tulleille tulisi antaa kansainvälistä suojelua. EU:n ns. turvallisten alkuperämaiden luetteloa ei pidä missään nimessä mennä hyväksymään. Vaarana on, että luetteloon sisällytetään maita, joissa on heikko ihmisoikeustilanne.

Vihreiden vaatimukset:

  • Ulkomaalaisviraston ja valitustuomioistuinten käsittelymenettely on selvitettävä oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen taholta.
  • Ulkomaalaislakia on muutettava: valituksia käsiteltäessä on tuomioistuimen pyydettävä käsittelyn perusteeksi suojelupoliisin ja tietosuojavaltuutetun lausunnon lisäksi myös suojelupoliisin toiminnallisen rekisterin tiedot. Tämä antaisi tietoa päätökseen johtaneista syistä.
  • Inhimilliset syyt oleskeluluvan perusteena on hyväksyttävä useammin.
  • Vainon käsitettä on laajennettava.
  • Tilapäisen oleskeluluvan, ns. B-luvan saaneilla henkilöillä on oltava oikeus kotikuntaan ja peruspalveluihin ja lapsilla on oltava oikeus käydä koulua.
  • EU:n ulkopuolelta tulevan työntekijän mahdollisuutta saapua hakemaan työtä Suomesta on helpotettava.
  • EU:n turvallisten alkuperämaiden luetteloa ei tule hyväksyä.
LiiteKoko
PDF icon oikeuttajakohtuutta.pdf140.3 KB
Jaa sivu: