— Jaana Reijonaho

Ville Niinistö: Kelan Huuhtanen oikealla linjalla tukijärjestelmän uudistamisessa

Niinistö Ville, pieni Tarvitaan pikaisesti askeleita kohti perustuloon pohjautuvaa sosiaaliturvaa. Vihreät kannattavat lämpimästi KELAn pääjohtajan Jorma Huuhtasen Turun Sanomien haastattelussa (24.12.) esittämiä näkemyksiä sosiaaliturvajärjestelmän kehittämisestä. Huuhtanen edellytti nykyisen tilkkutäkkimäisen sosiaaliturvan pikaista remonttia syyperusteisesta kohti perustoimeentulon turvaavaa järjestelmää, joka olisi mahdollisimman yhtenäinen sekä mahdollistaisi paremman elämänhallinnan ja turvallisen työllistymisen. Lisäksi hän edellytti vähimmäisturvan pikaista parantamista.

- Huuhtasen tavoitteet ovat täysin yhteneväisiä vihreiden perustulomallin tavoitteiden kanssa. Nykyinen hajanainen sosiaaliturvajärjestelmä ei takaa ihmisten perusturvaa, ja toisaalta kannustinloukut tekevät työn tekemisestä kannattamatonta. Perustuloon pohjautuva sosiaaliturva on selkeämpi, oikeudenmukaisempi ja antaa uusia mahdollisuuksia mielekkääseen työhön, sanoo vihreiden varapuheenjohtaja Ville Niinistö.

Huuhtanen esitti myös työryhmän tai parlamentaarisen komitean perustamista valmistelemaan sosiaaliturvan ja verotuksen kokonaisuudistusta. Vihreiden mielestä tällaista työryhmää tarvitaan, jos se merkitsee uuden hallituksen sitoutumista perustuloon pohjautuvan sosiaaliturva- ja verojärjestelmän kehittämiseen. Vihreät julkaisevat helmikuun alussa oman perustulomallinsa kokonaisuudessaan. Vihreät esittävät kaikille täysi-ikäisille noin 450 euron verovapaata perustuloa, joka korvaa sosiaaliturvan vähimmäisetuudet ja yhtenäistää verotusta.

Pitkän aikavälin uudistuksen suunnittelu ei saa kuitenkaan estää sosiaaliturvan ja tuloverotuksen suurimpien ongelmien pikaista ratkaisua.

- Tarvitsemme pikaisesti askeleita kohti perustuloa, jotka lisäävät työllisyyttä ja parantavat ihmisten perusturvaa. Alle 1 000 euron kuukausiansioiden vapauttaminen veroista lisäisi pienituloisten tuloja. Vähimmäisturvaa, kuten kansaneläkkeitä, vanhempain-etuuksia ja työmarkkinatukea on parannettava ja yhtenäistettävä. Asumistukea ja toimeentulotuen tuloharkintaa on uudistettava siten, että sosiaaliturva ei estä työntekoa vaan kannustaa siihen, sanoo Ville Niinistö.

- Nämä askeleet eivät kuitenkaan korvaa perustuloa tavoitteena. Perustuloa tarvitaan myös työelämän oikeudenmukaisuuden parantamiseksi: se parantaa kaikkien ihmisten perusturvaa ja elämänhallintaa, ennen kaikkea pätkätyöläisten ja yrittäjien, sanoo Ville Niinistö.

 

Jaa sivu: