— Jaana Reijonaho

Cronberg: Taloushehkutus peittää alleen toisenlaisen totuuden

Cronberg Tarja 2, pieniVeronkevennyksillä ei saa viedä liikkumatilaa perusturvan parantamiselta. Hallitusohjelmassa on perinteisesti esitetty konkreettiset tavoitteet työllisyyskehitykselle. Seuraavan hallituksen tulisi asettaa määrälliset tavoitteet myös köyhyyden vähentämiseksi, vaatii Tarja Cronberg.

- Olemme onnistuneet luomaan maailman, jossa sekä talous että köyhien lasten määrä kasvavat samaan aikaan. Seuraavan hallituksen on jaettava kasvun hedelmiä tasaisemmin.

Hallitus on viime päivinä hehkuttanut työllisyysluvuilla, jotka se onsaavuttanut kuuden prosentin talouskasvun siivittämänä. Jokaisesta uudesta työpaikasta on syytä olla iloinen.

- Olemme kuitenkin yhden tien päässä. Veronkevennysten tietä voi kulkea vain rajallisen matkan ilman, että sillä on vaikutusta köyhimpien ihmisten perusturvaan, huomauttaa Cronberg ja kannustaa laajentamaan työllisyyspolitiikan repertuaaria.

Vihreät ajavat maltillisia veronkevennyksiä pieni- ja keskituloisille.Vihreiden esitys alle tonnin tulojen verottomuudesta maksaisi noin miljardin verran eli puolet siitä, mitä kolme suurinta on laittamassa tuloveronkevennyksiin. Veromenetyksiä korvattaisiin ympäristö- ja energiaveron korotuksilla, jotta kokonaisveroaste ei laskisi.

- Veronmaksajain keskusliiton seminaarissa Keskusta, Demarit ja Kokoomus kertoivat tavoittelevansa "maltillisia" yli kahden miljardin tuloveronveronkevennyksiä. Tuosta tavoitteesta on maltti kaukana, toteaa Cronberg ja vaatii jättämään liikkumavaraa myös perusturvan korottamiseen.

 

Jaa sivu: