— Jaana Reijonaho

Vihreät: Saamelaisten oikeuksia korostettava

Vihreä eduskuntaryhmä järjesti tiistaina 17.4. saamelaisten kulttuurioikeuksia koskevan keskustelutilaisuuden eduskunnan lisärakennuksen kansalaisinfossa. Tilaisuudessa alustivat saamelaiskäräjien puheenjohtaja Pekka Aikio, kansanedustaja Pekka Haavisto ja vihreiden oikeusministeriehdokas, kansanedustaja Tuija Brax.

Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Pekka Aikio peräänkuulutti saamelaisten kulttuurisen itsehallinnon kehittämistä siten, että saamelaisen kulttuurin perustekijät voivat elää, säilyä ja kehittyä. Hän korosti, että tältä kannalta oleellisia ovat sekä kultturi-instituutiot että aineelliset perusteet eli maaoikeudet.

Tuija Brax korosti, että saamelaisten oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan on turvattava. Hän muistutti, että kyse on perustuslaillisesta itsehallinto-oikeudesta.

Kansanedustaja Pekka Haaviston mukaan pohjoisten metsien ja luonnon suojelulla on suuri merkitys poronhoidolle ja luontaiselinkeinoille saamelaisalueilla. Haavisto esitti, että Vanhasen II hallituksen aikana neuvoteltaisiin metsärauha, jossa metsien talouskäyttö ja suojelu olisivat tasapainossa.

 

Jaa sivu: