— Katja Alvoittu

Oikeusministeri Tuija Brax valtuuskunnassa

Vihreiden valtuuskunta 24.11.07

Oikeusministeri Tuija Braxin avauspuheenvuoro

 

 

 

 

Hyvät valtuuskunnan jäsenet, ystävät,

 

Työtaistelujen syksy – kriiseistä opiksi

 

Kuluneet viikot ovat olleet raskaita aikoja. Kun viime lauantaina katsoin kaupungilla lööppiä, jonka mukaan uhkailin sairaanhoitajia, ajattelin hirtehisesti, että en olisi uskonut, että tällä taustalla päädytään sairaanhoitajien lakon murtajaksi. Lapsuuteeni kuuluu äitini raskas kolmivuorotyö sairaanhoitajana ja 60-luvun tunnetusti hienot hoitojärjestelyt. Myöhemmin sairaanhoidon opettajaksi opiskellut äitini on pitänyt minut sangen tietoisena siitä, kuinka epäreilusti hoitajia on kohdeltu vuosikymmenet työmarkkinoilla.


Tehy ja sitä ennen jo muut kunta-alan järjestöt, ovat nyt sopimuksensa neuvotelleet. Voimme huokaista helpotuksesta ja katsoa kriittisesti taaksepäin, niin omia kuin vähän muidenkin toimia, ennen kaikkea voidaksemme tehdä jatkossa asioita paremmin.


Aloitetaan vaalikeskusteluista. Hoitajien ja muiden julkisen sektorin alipalkattujen naisten asema työmarkkinoilla sai viime kevään vaalikeskusteluissa merkittävän rooliin. Vihreät ovat pitäneet matalapalkkaa ja pätkätöitä esillä jo monissa vaaleissa, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun teema otettiin laajemminkin tosissaan.


Tästä voidaan oppia ainakin yksi asia: politiikassa täytyy jaksaa toistaa ja jankuttaa. Se, ettei esimerkiksi viime vaaleissa tärkeänä pitämämme uusköyhyysteema vielä saanut riittävää huomiota, ei tarkoita, ettei se voisi olla yksi seuraavien vaalien pääkysymys.


Toinen läksy käydyistä vaaleista on se, että vaaliohjelman tulee perustua tasapainotettuun näkemykseen menoista ja tuloista. Vihreiden oppositiokausien varjobudjetti toimi viime vaaleissa hyvänä pohjana vaalikampanjallemme ja esittelimme sen avoimesti netissä. Seuraaviin vaaleihin me näillä näkymin menemme hallituspuolueena, ja silloin meiltä täytyy löytyä rohkeutta rakentaa vaaliohjelmamme hallituskauden tekoihimme nähden uskottavaksi.


Kokoomus kävi taitavan vaalikampanjan, joka ei perustunut kuitenkaan oppositiokauden mittaiseen varjobudjettien tekoon, vaan yksittäisten tärkeiden asioiden esiin nostamiseen. Se toi kokoomukselle vaalivoiton, mutta jätti puolueen haavoittuvaksi myöhemmälle – jopa kohtuuttomalle - kritiikille. SDP taas rakensi vaalilupauksensa todella suureen ristiriitaan oman 12-vuotisen hallitustaipaleensa kanssa.


Kolmas oppi on kuitenkin ehkä karvain – ainakin meille vihreille.  Hallitusohjelman jälkeen on uskallettava myöntää, mihin on sitouduttu ja miltä osin on jouduttu luopumaan vaaleissa asetetuista tavoitteista. Pääministeri Vanhanen on mielestäni oikeassa, kun hän korostaa, että hallitusohjelman hyväksymisen jälkeen hallitusta kuuluu mitata suhteessa hallitusohjelmaan, ei suhteessa yksittäisen hallituspuolueen vaalilupauksiin.


Me vihreät olemme pyrkineet selkeään ajatteluun vaalitavoitteidemme ja hallitusohjelman kompromissien välisen eron esittelyssä sekä valtuuskunnassa että eduskunnassa käydyssä keskustelussa mm. Anni Sinnemäen ja Outi Alanko-Kahiluodon pitämillä hyvillä eduskuntaryhmän ryhmäpuheilla.


Yksi asia jäi kuitenkin tekemättä: me emme tehneet itsellemme emmekä äänestäjillemme täysin selväksi, mikä oli näkemyksemme hallitusohjelman kirjauksesta naisvaltaisten matalapalkkaisten ja korkeasti koulutettujen palkka-asiassa. Kuuluvat hoitajille suuremmat korotukset kuin opettajille? Entäpä kirjastonhoitajat tai raskasta työtä tekevät sosiaalialan ihmiset vaikkapa lastensuojelussa. Kun budjettiriihessä päädyimme noin 150 miljoonan euron korvamerkittyyn rahaan, me emme olleet riittävän yksiselitteisiä sen suhteen, miten ajattelimme ko. rahat käytettävän ja miten asiasta päätettäisiin.


Asiaa pohdittiin paljon, mutta koska työmarkkinatilanne oli juuri herkässä neuvotteluvaiheessa, katsoimme, ettei neuvotteluja kuulu häiritä. Näinhän on totuttu ajattelemaan. Kun kuntatyönantaja sitten teki tarjouksensa, muistan hyvin kuinka iloisesti yllättynyt olin sen kokonaistasosta. Hienoa, että kunnilla on varaa, ja että valtion 150 miljoonan erityispanoksestakin oli selvästi apua.


Vasta tarkempi analyysi sai minut huolestumaan. Kuntatyönantaja oli nimittäin päätynyt pitämään mm. myös osaa lääkäreistä 150 miljoonan jakoon oikeutettuina. Terveyskeskuslääkärin työn tulee olla nykyistä houkuttelevampaa ja palkitsevampaa, mutta matalapalkka-asian kanssa lääkäreillä ei ole mitään tekemistä.


Tapasin entistä kansanedustajaa Suvi-Anne Siimestä, joka oli juuri kirjoittanut Talouselämään kolumnin, jossa hän muistuttaa, että kuntapäättäjät ovat vastuussa Kunnallisesta työmarkkinalaitoksesta. Katsoin tarkemmin lakia ja tarkistin faktat: sisäministeriö nimittää sen kunnallisvaalien tuloksen mielessä pitäen.  Nykyisin puheenjohtajana on demari, ensimmäinen varapuheenjohtaja keskustasta ja toinen kokoomuksesta. Vihreilläkin on yksi sen yhdestätoista jäsenestä.


Käymmekö koskaan julkista keskustelua ko. elimen toiminnasta? Käymmekö koskaan puolueen sisäistä keskustelua vihreiden työnantajapolitiikasta? Kunnallisen työmarkkinalaitoksen sisällä sen rooli katsoa asiaa työnantajan näkökulmasta on keskeisin ja paine yhtenäisyyteen on voimakas, olen itsekin ollut aikanani varajäsenenä valtuuskunnan.


Viime viikot osoittivat, että tosiasiallisesti kaikki merkittävät puolueet, toimivat kunnallisena työnantajana hyvin eri tavalla kuin miltä poliittiset puheet kuulostivat. Tämä koskee niin meitä hallituspuolueita kuin etenkin oppositiota.


Demarit ovat pelanneet viime viikot epäreilua peliä, en jaksa siihen edes palata, mutta yhteen seikkaan on pakko pysähtyä, sillä se samalla paljastaa jotain meidän vihreidenkin työmarkkinaosaamisen heikkoudesta. Ainakin minun. 


On käynyt selväksi, että kuntakenttä on harvinaisen sekalaisesti järjestäytynyttä. Keskeinen osa hoitajien palkkakiistaa oli se, että Tehy edustaa tuskin puolta terveydenalan hoitajista, ja että muut alan liitot, eivät hyväksy Tehylle omaa neuvotteluoikeutta. Pelkällä rahalla tämä kiista ei ollut missään vaiheessa ratkaistavissa.


Perustuslaillinen järjestäytymisoikeus takaa oikeuden järjestäytyä järjettömästikin, jos niin haluaa.  Kunta-alan järjestäytymisellä on historiansa eikä minua kiinnosta lainkaan, onko nykyinen tilanne jotenkin enemmän jonkun syy kuin jonkun toisen.


On kuitenkin selvää, että me vihreät, joille palkkatasa-arvo ja julkiset palvelut ovat tärkeitä, emme voi enää tämän terveydenhoidon kriisin jälkeen, jäädä vain ihmettelemään syntynyttä tilannetta. Se, että meillä on sangen ohut historia työmarkkinakentässä saattaa olla tässä asiassa etukin.  Me voimme toimia pragmaattisten ratkaisujen etsijöinä ja aloittaa keskustelut ammattiyhdistysliikkeen kanssa siitä, miten järjestäytymisen ongelmaan löytyy - nyt alkanutta varsin kiusallista järjestöriitaa - rakentavampi ratkaisu.


Heidi Hautala TANE:n puheenjohtajana on hyvin keskeisessä roolissa palkkatasa-arvon edistäjänä.  Viime viikkojen opetus numero neljä kuuluu: Palkkatasa-arvokeskustelussa on työn vaativuusarvioinnin rinnalle etsittävä järjestökentän sisällä uutta näkemystä. Monet kokeneet ja viisaat ay-ihmiset sanovat, että se on yhtä todennäköistä kuin ikiliikkuja keksiminen. Ei se voi olla näin toivotonta. Tämä on Suomi ja me suomalaiset olemme yksi maailman vauraimmista ja koulutetuimmista kansoista. Ei ole kovin uskottavaa väittää, että me voimme tavoitella olevamme maailman johtava innovaatiomaa, mutta emme itsekään usko löytävämme ratkaisua, jossa kuntakentän työntekijät olisivat siten järjestäytyneitä, että hoitajien palkkakuoppa voitaisiin kuroa umpeen.


Hyvä valtuuskuntaväki,

 

Jollei sovintoa olisi saatu ennen tehyläisten irtisanoutumisten voimaantuloa, potilasturvallisuus olisi vaarantunut hyvin nopeasti potilasturvalain säätämisestä huolimatta.  Lain säätämiselle en tänä päivänäkään näe vaihtoehtoa. Hallitus, joka ei viimekädessä ole valmis jopa epäsuosittuihin tekoihin ihmishenkien pelastamiseksi, on aika pelottava hallitus. Onneksi kävi ilmi, ettei laki estänyt sovun löytymistä.


Siitä, että poikkeuksellisen työtaistelutoimen, joukkoirtisanoutumisten varalle ei ollut normaalia lainsäädäntöä suojelutyöstä, ei seuraa, että jatkossa tulee kaikkiin avainryhmien lakkoihin räätälöidä erillislakeja. Suhtaudun optimistisesti siihen, että ay-liikkeen sisältä löytyy viisautta esittää tasapainoisia ajatuksia siitä, miten lakko-oikeus toteutuu jatkossakin ilman ihmishenkien ja terveydenvaaraa.


Viime kevään hallitusneuvottelut käytiin säätytalolla poikkeuksellisen suurella joukolla. Ay-liikkeen edustajia oli mukana paljon, sittemminkin kolmikanta on toiminut hyvin.  Ay-liike on mukana myös johtamassani paremman sääntelyn politiikkaohjelmassa arvioimassa hallituskauden keskeisiä lakeja etukäteen monien sellaistenkin lakien osalta, jotka eivät kuulu ns. kolmikannan piiriin.  Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin ja muistaa, että vero- ja sosiaalipolitiikassaan tämä hallitus on edellistä oikeudenmukaisempi, kun sillä tarkoitetaan köyhimpien asialla olemista.

 

[Perustuslakivaliokunnan perusteluista: Hallituksen esitys laiksi potilasturvallisuuden varmistamisesta terveydenhuollon työtaistelun aikana


- Ehdotetun sääntelyn taustalla on perusoikeuksien turvaamiseen tähtääviä erittäin painavia perusteita. Sääntelyssä on viime kädessä kysymys kiireellistä sairaanhoitoa tarvitsevien potilaiden oikeudesta elämään ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen. Perustuslain 19 §:n 1 momentissa turvataan oikeus välttämättömään huolenpitoon jokaiselle, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa. Välttämättömällä huolenpidolla säännöksessä tarkoitetaan sen esitöiden mukaan muun ohella palveluja, joilla turvataan ihmisarvoisen elämän edellytykset. Siihen sisältyy oikeus kiireelliseen sairaanhoitoon (HE 309/1993 vp , s. 69/II, PeVL 20/2004 vp , s. 2/II). Oikeus välttämättömään huolenpitoon liittyy läheisesti oikeutta elämään ja henkilökohtaista turvallisuutta suojaaviin perustuslain 7 §:n säännöksiin.
- Sääntelylle on perusoikeusjärjestelmän kokonaisuuden kannalta hyväksyttävät ja erittäin painavat perusteet. Potilaiden hengen turvaamiseksi tai pysyvän vakavan vammautumisen estämiseksi välttämättä tarvittava hoito on voitava turvata kaikissa olosuhteissa, myös työtaistelun aikana.]


Hyvät valtuuskuntalaiset,


Puoluehallituksen suunnalta esitettiin toivomus, että käsittelisin lyhyesti myös Jokelan jälkitutkimuksia sekä oikeusministeriön puolelta käräjäoikeusuudistusta.

 

Jokelan tutkintalautakunnan asettaminen


Oikeusministeriö asettaa ensi viikon tiistaina työryhmän, jonka tehtävänä on valmistella lautakunnan asettamista tutkimaan Jokelan surmatyötä.


Jokelan ikävät tapahtumat antavat syyn tutkia, miten voitaisiin vähentää todennäköisyyttä vastaavankaltaisiin tekoihin. Lisäksi on selvitettävä, miten voitaisiin joka tapauksessa vähentää tällaisesta tapahtumasta aiheutuvia välittömiä vahinkoja.


Oikeusministeriön Rikoksentorjuntaneuvoston väkivallantorjuntaohjelmassa on ehdotettu muun muassa, että kuolemansyyn tutkintajärjestelmää kehitettäisiin palvelemaan väkivaltaisten kuolemien ehkäisytoimien suunnittelua. Ehdotusta on syytä käsitellä myös käynnistettävässä selvitystyössä.


 Työryhmän tehtävänä on määrittää kysymykset, joita on tutkittava ja selvitettävä, jotta voitaisiin arvioida mahdollisuutta ennakolta estää Jokelan tapahtuman kaltaiset teot tai ainakin vähentää niihin liittyviä välittömiä vahinkoja. Tässä suhteessa relevantteja tutkimussuuntia ovat ainakin tekoon mahdollisesti johtavat psykologiset tekijät mukaan lukien internetin, erilaisten pelien sekä median toiminnan vaikutukset, mielenterveyspalvelujen toiminta sekä koulu-, poliisi- ja pelastustoimen varautuminen. Tarkoituksena on, että työryhmän jäsenet toimivat lain nojalla myöhemmin asetettavan varsinaisen tutkintalautakunnan jäseninä.


Viime keväänä puhuin puoluekokouksessa rikoksentorjunnasta ja erityisesti rikollisuusriskin tunnistamisesta jo lapsuudessa. Rikollisuuden vähentämistä ajatellen olisi erittäin tehokasta, jos mahdolliseen rikoskäyttäytymiseen viittaavat tunnusmerkit pystyttäisiin tunnistamaan ennakollisesti. Tällöin lasta pystyttäisiin parhaimmillaan auttamaan jo ennen kuin hän ryhtyy tekemään rikoksia. Toivottavasti tulevaa tutkimusta voitaisiin hyödyntää myös tässä työssä.


Käräjäoikeusuudistus


Edellinen alioikeus uudistus tehtiin 1993, jolloin käräjäoikeuksia vähennettiin 97:stä 70 käräjäoikeuteen.


Käräjäoikeudet muodostettiin yhdistämällä pääasiassa samalla paikkakunnalla toimivia tuomioistuimia. Tavoitteena tuolloin oli muodostaa yksiköitä, joiden väestöpohja olisi vähintään noin 40000 asukasta ja tuomareita 2-3.  Tähän tavoitteeseen ei kokonaisuudessaan päästy. 


Siitä lähtien tuomiopiirien suurentamista on jatkettu asteittain. Yleensä yhdistäminen tapahtunut silloin, kun jonkun pienen käräjäoikeuden päällikkötuomarin virka on tullut avoimeksi. Tuomiopiirikoon suurentamiseen tähtääviä hankkeita on vuosien saatossa ollut useita. Perusteet tuomiopiirikoon suurentamiselle ovat osin perinteisiä (pienen yksikön haavoittuvuus, synergiaedut päällekkäisten toimintojen yhdistämisestä, henkilökohtaisen asiointitarpeen väheneminen, henkilöresurssien tasaaminen jne.) mutta vuosien saatossa on tullut yhä uusia ja osin entistä painavampia perusteita. Siksi on ollut välttämätöntä ottaa käräjäoikeusverkoston kehittäminen jälleen kokonaistarkasteluun.


Varsin helposti käräjäoikeusverkoston kehittämisestä puhuttaessa painottuu organisatorinen näkökulma.  Organisaatiot sinänsä eivät kuitenkaan ole itseisarvoisia. Organisaatioiden tehtävä on osaltaan luoda mahdollisimman hyvät edellytykset perustehtävänä suorittamiselle.


Oikeusministeriön asettaman työryhmän työn lähtökohtana oli huoli siitä, millä tavalla luodaan edellytykset korkealaatuisen oikeusturvan toteutumiselle nopeasti muuttuvassa ja kansainvälistyvässä maailmassa ottaen huomioon valtiontalouden tiukat menokehykset. Toinen keskeinen lähtökohta on ollut oikeuspalveluiden kysyntä. Minkälaisissa asioissa ja kuinka usein ihmiset ja yhteisöt tarvitset tuomioistuimen palveluita.


Tuomioistuinten toiminnassa keskeiselle sijalle nousee tuomareiden ja muun henkilöstön ammattitaito. Millaisilla toimenpiteillä luodaan edellytykset ammattitaidon kehittymiselle ja työmotivaatiolle. Tuomareiden koulutus- ja rekrytointipolitiikka ovat tietenkin keskeisiä.


On selvää, että väestömäärältään suurempi, elinkeino- ja yhteiskuntarakenteeltaan monipuolinen käräjäoikeuden tuomiopiiri tuottaa tuomioistuimen käsiteltäväksi monipuolisia ja haastavia oikeudellisia asioita. Myös käsiteltävien asioiden laadulla ja määrällä on merkitystä ammatillisen kehittymisen kannalta. Tänä päivänä oikeudenkäynteihin osallistuvat niin asianajajat kuin syyttäjätkin ovat hankkineet erikoisosaamista joiltakin oikeudenaloilta. Vastaisuudessa myös tuomarikunnalle tulee olla entistä paremmat mahdollisuudet hankkia erikoisosaamista.  Suuremmat yksiköt puolestaan luovat mahdollisuudet erikoistumiselle ja tämä lisää tuomioistuinten houkuttelevuutta rekrytoinnissa, jotta pätevimmät juristit eivät hakeutuisi vain yksityiselle sektorille.


Kansliahenkilökunta tekee itsenäisesti lainkäytön alaan kuuluvia ratkaisuja, jotka edellyttävät vankkaa ammattitaitoa. Erilaisten tuomioistuinten käytössä olevien tietojärjestelmien hallinta edellyttää niin ikään erikoistumista. Pienissä yksiköissä se ei ole mahdollista.


Tuomioistuinlaitoksen kehittämisessä tulee huolehtia käräjäoikeuksien kilpailukyvystä. Tällä tarkoitetaan sitä, että laadukas ja nopea ratkaisutoiminta tukee käräjäoikeuden kilpailukykyä suhteessa muihin riidanratkaisukeinoihin. Mikäli tuomioistuinten toimintaan ei luoteta, tai asioiden käsittely kestää liian kauan, on vaarana että erityisesti riita-asioiden ratkaisukeinoina käytetään entistä enemmän muita menettelyjä. Ja kuitenkin julkiset lainkäyttöratkaisut ohjaavat ihmisten ja yhteisöjen käyttäytymistä eri tilanteissa.


Varsin usein kuulee sanottavan, että oikeuspalvelut heikkenevät käräjäoikeuden kanslian tai istuntopaikan lakatessa joltakin paikkakunnalta. Näin voi olla. Toisaalta voidaan kuitenkin kysyä, kuinka usein ihminen tarvitsee tuomioistuimen palveluita. Meillä ei ole tarvetta poiketa käräjäoikeuteen kauppareissulla.


Kiinteistöjen kirjaamisasioiden siirtyessä käräjäoikeuksista Maanmittauslaitokseen selkeästi laajin tuomioistuinten asiajoukko siirtyy kokonaan toiselle hallinnonalalle ja asiakaskäynnit käräjäoikeuksissa vähenevät oleellisesti.


Yleisestikin henkilökohtainen asiointitarve on vähentynyt merkittävästi tuomioistuimessa. Käräjäoikeudessa käsiteltävistä rikosasioista noin 30 % käsitellään kirjallisessa menettelyssä. Eräissä käräjäoikeuksissa jopa 50 % käsitellään kirjallisesti asianosaisten olematta läsnä. Nykyinen lainsäädäntö ja tekniikka mahdollistavat sähköisen asioinnin ja asianosaisten kuulemisen oikeudenkäynnissä, ja sähköistä asiointi on tarkoitus kehittää edelleen. Kaikki edellä mainitut seikat vaikuttavat oleellisesti asiakkaiden palvelutarpeeseen.


Kun otetaan huomioon oikeusministeriön määrärahat ja valtioneuvoston tuottavuusohjelman mukaiset säästövelvoitteet on edellä mainitun kehityksen johdonmukaisena seurauksena ollut, että käräjäoikeusverkostoa, istuntopaikkojen lukumääriä ja sivukanslioiden tarvetta on jouduttu tarkastelemaan erittäin kriittisten silmälasien läpi sekä arvioimaan kustannuksia suhteessa asiointimääriin.


Erityistä huomiota on valmistelussa kiinnitetty siihen, että uudessa käräjäoikeusrakenteessa voidaan tulevaisuudessa turvata ja parantaa eri väestöryhmien kielellisten oikeuksien toteutumista.


 

Jaa sivu: