— Suvi Reijonen

Vihreiden puoluehallitus: Polkupyörä saatava työsuhde-eduksi

Vihreiden puoluehallitus kannustaa työnantajia toimiin työmatkapyöräilyn edistämiseksi. Puoluehallituksen mielestä työnantajat voivat helpottaa merkittävästi työntekijöidensä pyöräilyä järjestämällä työsuhdepyöriä, peseytymismahdollisuuksia ja vaatteiden kuivaustiloja sekä pyörätelineitä ja -katoksia.

Lisäksi puoluehallitus esittää työsuhdepyöräilyä koskevan veroedun parantamista. Samalla vapaata autoetua tulisi leikata, sillä nykymuodossaan se kannustaa autoilemaan ja on siten ympäristölle haitallista.

 - Pyöräilyn edistämisessä avainasemassa ovat nimenomaan työnantajat. He myös hyötyvät hyväkuntoisista työntekijöistä. Yksi sairauspoissaolopäivä maksaa työnantajalle helposti satoja euroja, Vihreiden varapuheenjohtaja, kansanedustaja Johanna Sumuvuori toteaa.

Jo nykyiset verosäännökset mahdollistavat työsuhdepyörän hankkimisen kohtuukustannuksin sekä työnantajalle että työntekijälle. - Harva työnantaja on käyttänyt tätä etua. Kevyen liikenteen edistäminen on paitsi hyvää liikennepolitiikkaa myös hyvää ilmasto- ja terveyspolitiikkaa, Sumuvuori huomauttaa.

Vanhasen hallituksen eduskunnalle antamassa liikennepoliittisessa selonteossa luvataan laatia kävelyn ja pyöräilyn toimintalinjat. Vihreät esittävät, että liikenneministeri Anu Vehviläinen ottaa kevyen liikenteen edistämisen erilliseksi kärkihankkeeksi.

Taustatietoa työsuhdepyöräilystä:
www.tyosuhdepyora.fi/

Jaa sivu: