— Suvi Reijonen

Kasvi ryhmäpuheenvuorossa: Yliopiston perusrahoitukseen tarvitaan merkittävää lisäystä

Vihreä eduskuntaryhmä suhtautuu yliopistouudistukseen myönteisesti, muttei sinisilmäisesti. Nyt on uskallettava olla yhtä rohkeita nyt kuin 60- ja 70-luvuilla, kun Suomeen rakennettiin koko maan kattavan yliopistoverkko.

Uudistuksissa on kuitenkin varottava romuttamasta yliopistojärjestelmämme vahvuuksia. Esimerkiksi yliopisto-opiskelun maksuttomuus on yksi suomalaisen yhteiskunnan voimatekijöitä. On arvo sinänsä, että kenellä tahansa on mahdollisuus opiskella yliopistossa siitä riippumatta, miten varakkaita tai
varattomia hänen vanhempansa ovat.

- Näin pienellä kansakunnalla ei ole varaa menettää yhtäkään opiskeluhalusta nuorta vain siksi, ettei hänellä ole varaa opiskella. Siksi vihreät vastustavat kaikkia pyrkimyksiä lukukausimaksujen käyttöönottamiseksi. Kokemus on osoittanut, että erityisryhmille tarkoitetut maksut laajenevat helposti kaikille muille. Maksuton yliopisto-opetus on myös hyvä keino houkutella nuoria ulkomailta Suomeen, kansanedustaja Jyrki Kasvi totesi Vihreiden ryhmäpuheenvuorossa yliopistojen asemasta
ja toimintaedellytyksistä käydyssä välikysymyskeskustelussa 21.5.

Perusrahoitusta parannettava merkittävästi jatkossa

Kun SDP oli hallituksessa, yliopistoihin ei saatu muuta uutta kuin opintoaikojen rajaus, 200 miljoonan euron perusrahoitusvaje ja uusi, byrokraattinen palkkausjärjestelmä. Välikysymyksen ydin on siinä, että hallitus opposition mielestä kerää ja jakaa yliopistoille lisärahaa väärin.

- On aivan totta, että pelkkä lisärahaa ei riitä pelastamaan Suomen yliopistoja, jos samalla ei uudisteta järjestelmän rakenteita. Perusrahoituksen tämänvuotinen korotus 26 miljoonalla plus kustannuskehityksellä on tarpeisiin verrattuna pelkkä rippunen. Vihreän eduskuntaryhmän mielestä yliopistojen perusrahoitusta on parannettava merkittävästi myös tulevina vuosina.

Vihreä eduskuntaryhmä vaatii lisäksi, että yliopistot on vapautettava valtion tuottavuusohjelmasta.

Puhe kokonaisuudessaan verkossa.

Jaa sivu: