— Erkki Perälä

Sinnemäki: Kirjastoja uhkaava näivettyminen nostettava esiin kunnallisvaaleissa

Kirjastot ovat kulttuuripalveluista kaikkein suosituin: 80 prosenttia suomalaisista käyttää kirjastoa. Kirjasto on tasa-arvoinen kulttuuri-instituutio, joka levittää lukemisharrastusta ja on tehnyt mahdolliseksi tietoyhteiskunnan ja verkkopalveluiden oppimisen tasa-arvoisesti. Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anni Sinnemäki pitää kirjastoja tärkeänä kunnallisvaaliteemana: kirjastot tarvitsevat lisää resursseja ja uusia hankkeita toimintansa kehittämiseksi.

- Kirjastot ovat tärkeitä ja pidettyjä, mutta niitä uhkaa resurssien hidas heikkeneminen. Viimeisen kymmenen vuoden aikana kirjastojen määrä ja aukiolotunnit ovat vähentyneet. Tarvitaan reipasta poliittista tahtoa kirjastojen kukoistamisen puolesta. Tällä valtuustokaudella esimerkiksi Helsingissä aineiston hankintamäärärahaa on korotettu yli 50 prosentilla, Helsingin kulttuuri- ja kirjastolautakunnan varapuheenjohtajana toimiva Sinnemäki sanoo.

Kirjastojen yksi vahvuus on niiden ekologisuus: sadat ihmiset lukevat saman kirjan. Kirjastoista voi lainata myös dvd-bokseja, ja kesällä joistain kirjastoista on saanut myös mölkky-peliä. Asioiden jakaminen luonnonvarojen kohtuullisen ja tehokkaan käytön turvaamiseksi on tulevaisuudessa yhä tärkeämpää.

- Uudet hankkeet tuovat kirjastolle näkyvyyttä ja antavat mahdollisuuden toimintatapojen uudistamiseen. Hyviä esimerkkejä ovat Lumijoen kirjasto ja Turun uusi kirjasto, jossa aineisto on jäsennetty toisella tavalla kuin ennen ja jonka suosio on ollut valtava. Helsingin keskustakirjastohanke on myös hieno mahdollisuus kehittää kirjastoa ja saada rauhallista ja rentoa, epäkaupallista tilaa pääkaupungin keskustaan, Sinnemäki iloitsee.

Sivistys on oikeus -keskustelutilaisuus kirjastojen merkityksestä järjestettiin Porin pääkirjastossa perjantaina 18. heinäkuuta. Keskustelussa Sinnemäki suositteli kesälukemiseksi klassikkoja: Väinö Linnan Tuntematonta sotilasta ja Doris Lessingin Kultaista muistikirjaa.

Jaa sivu: