— Suvi Reijonen

Hautala: Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen tulee noudattaa avoimuutta

Parhaillaan uusmaalaisessa mediassa käydään keskustelua siitä, onko 21 kunnan ylläpitämä ja yli 30 luontokohdetta hallinnoiva Uudenmaan virkistysalueyhdistys noudattanut tarkoitustaan. Kansanedustaja Heidi Hautala vaatii, että luottamuksen palauttamiseksi Uudenmaan virkistysalueyhdistys noudattaisi vapaaehtoisesti julkisuuslakia.

- Yhdistyksen toimintaa säätelee yksityisoikeuden alaan kuuluva yhdistyslaki. Yhdistyksen ei ole siis pakko noudattaa avoimuutta, mutta salailu on nykyisten
ongelmien tärkein syy. Noudattamalla vapaaehtoisesti julkisuuslakia voidaan taata tärkeää yleistä etua toteuttavan virkistysalueyhdistyksen avoimempi ja uskottavampi toiminta, sanoo Hautala.

Kuntien tulisi Heidi Hautalan mielestä myös aktiivisesti valvoa yhdistyksen toimintaa. Vaalien jälkeen valittavat luottamushenkilöt ovat avainasemassa yhdistyksen avoimuuden lisäämisessä ja siten luottamuksen palauttamisessa.

Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen internet-sivuilla yhdistyksen tarkoitukseksi on todettu uusmaalaisten virkistysmahdollisuuksien, viihtyvyyden ja peruselinkeinojen turvaaminen sekä luonnon vaaliminen. Julkisessa keskustelussa erityisesti Länsi-Uudellamaalla on oltu huolissaan tärkeiden luonnonalueiden säilymisestä virkistyskäytössä, varsinkin Kopparnäsissä.

On esitetty huolia siitä, että Kopparnäsin parhaat rannat olisi luovutettu talotonteiksi ja yksityiseen liiketoimintaan ja että alueelle rakennettaisiin nyt sijaintiin nähden ylimitoitettua kalastus- ja lihanjalostuslaitosta. On epäilty myös, että Kopparnäsiin suunniteltaisiin avohakkuita. Yhdistyksen hallituksen, jonka käytännössä puolueet valitsevat keskinäisissä neuvotteluissa, on arveltu lamaantuneen sisäisen riitelyn takia.

Heidi Hautala on 23.10. klo 17.30-18.30 Kirkkonummen vihreiden vieraana ja klo
19 alkaen Siuntion vihreiden vieraana Fanjunkarsin torpalla.
Jaa sivu: