— Suvi Reijonen

Vihreät julkisti kaiken kunnallisvaalirahoituksensa

- Kaikki kunnallisvaaleissa ehdolla olevat Vihreät kansanedustajat julkaisseet

rahoituksensa


Vihreät ovat julkistaneet tämänhetkisen vaalirahoituksensa eli vaalikampanjoinnin tulot ja menot.

- Luottamusta politiikkaan voidaan vahvistaa vain jatkuvalla avoimuudella. Siksi haluamme kertoa, miten olemme kampanjamme rahoittaneet. On tärkeää, että äänestäjät tietävät, millaisia taustoja hänen kannattamansa puolueen ja ehdokkaan takana on. Haastamme samalla kilpailijamme julkistamaan oman rahoituksensa jo ennen vaaleja. Haluamme osoittaa, että se on täysin mahdollista, Vihreiden puoluesihteeri Panu Laturi totesi julkistustilaisuuden yhteydessä Helsingissä.

Vihreiden vaalirahoituksen periaatteet ovat läpinäkyvä varainhankinta, myös menojen julkistaminen sekä se, että tiedotus- ja viestintätukea (ent. lehdistötukea) käytetä kampanjointiin. Kulttuuriyhdistykset eivät osallistu Vihreiden kampanjointiin.

Vihreiden kuntavaalikampanja on rahoitettu puoluetuella, verkkosivupaketin myynnillä ehdokkaille, verkosta saaduilla mainostuotoilla, asuntoarpajaisten tuotolla, varainhankintaseminaarilla sekä lahjoituksilla.

Kampanja on maksanut yhteensä 437 300 euroa. Kampanjan menoista mainonta ja markkinointi ovat vieneet 226 000 euroa, piirejä ja paikallisyhdistyksiä on avustettu niiden kampanjoinnissa 134 000 eurolla. Muut kulut ovat henkilöstö- ja varainhankintakuluja.

Rahoitus ei ole lopullinen, sillä arpoja on vielä myynnissä ja lahjoituksia voi vielä tehdä. Kaikki yli 1 000 euron lahjoitukset ilmoitetaan puolueen verkkosivuilla.

Vihreä vaalirahoitus on avointa kautta linjan, sillä myös Vihreät piirijärjestöt ja valtaosa paikallisyhdistyksistä ovat julkaisseet tai julkistavat rahoituksensa ennen vaaleja. Myös ehdokkaita on ohjeistettu julkaisemaan rahoituksensa kotisivuillaan ennen virallista vaalipäivää.

- Erityisesti kuntavaaliehdokkaana olevilla kansanedustajilla on tärkeä esimerkin näyttäjän rooli. Viimeistään viime kevään vaalirahoituskeskustelun jälkeen kaikille kansanedustajille pitäisi olla täysin selvää, miten tärkeitä rahoituksen kautta syntyvät taustokytkökset voivat yleisön silmissä olla. Kaikki kunnallisvaaleissa ehdolla olevat Vihreät kansanedustajat ovat julkaisseet rahoituksensa omilla kotisivuillaan. Kehotan vakavasti muita ehdokas-kansanedustajia kaikista puolueista seuraamaan perässä, Vihreiden puoluesihteeri Laturi totesi.

Vaalirahoitus on avattu kokonaisuudessaan sivulla:
www.vihreat.fi/rahoitus.
Jaa sivu: