— Suvi Reijonen

Lahtelainen Aleksi Mäntylä Vihreiden eurovaaliehdokkaaksi

Vihreiden puoluehallitus on valinnut eurovaaliehdokkaaksi 29-vuotiaan Aleksi Mäntylän Lahdesta. Mäntylä on Lahden seudun ympäristölautakunnan jäsen, varavaltuutettu sekä Vihreä miesliike ry:n varapuheenjohtaja.

- EU on näyttäytynyt maailmalla ilmastonmuutostaistelun edelläkävijänä. Tahdon omalta osaltani olla varmistamassa, että hienot puheet eivät jää leijailemaan lämpenevään ilmastoon. EU:n tulee toteuttaa intohimoista ilmasto- ja ympäristöpolitiikkaa ja tätä varten parlamenttiin tarvitaan ihmisiä, jotka pitävät näistä asioista huolen, Mäntylä sanoo.

- Nykyisessä taloustilanteessa viherelvytyksen määrää tulee selvästi lisätä. Näin pystyttäisiin yhdellä kertaa ratkaisemaan niin talous- kuin ympäristöongelmia. Tiehankkeiden nimeen vannotaan, vaikka ne aiheuttavat vain lisää ympäristökuormitusta. Rail Baltica -tyyppisiä raidehankkeita tulisi lisätä merkittävästi.

Mäntylälle ovat tärkeitä myös sukupuolten väliseen tasa-arvoon liittyvät kysymykset.

- Sukupuolten välinen tasa-arvo on noussut taas otsikoihin. Nyt myös miehet ovat pääsemässä mukaan tasa-arvon kehittämiseen. Miesten ja naisten ongelmat ilmenevät eri tavalla: naisten euro on vain 80 senttiä, mutta miesten elinvuosi on vain 11 kuukautta. EU:n tulee olla sukupuolten välisen tasa-arvon suunnannäyttäjä ja tarttua toimiin kaiken tyyppisen sukupuolisyrjinnän poistamiseksi.

Aleksi Mäntylä viimeistelee tutkintoaan Helsingin yliopiston ympäristöekologian laitoksella. Hänellä on 10-kuukautiset kaksospojat sekä avovaimo.

Ehdokkaiden kuvia mediakäyttöön osoitteessa
http://www.vihreat.fi/media

Jaa sivu: