— Suvi Reijonen

Vihreiden puoluehallitus uusimmasta vaalirahoitussotkusta: Puolueiden rahoitus on saatava avoimeksi

Vaalirahoituskohu syö jälleen koko poliittisen järjestelmän uskottavuutta. Keskusta ja Jarmo Korhonen ovat taas sotkun ytimessä. MTV3 kertoi Nova Groupin antaneen 125 000 euroa Keskustan varainhankintayhdistykselle vuonna 2007.

Vihreiden puoluehallitus korostaa kansalaisten oikeutta tietoihin siitä, ketkä rahoittavat puolueiden toimintaa ja mihin puoluetuki käytetään. Puolueiden lisäksi tulojen ja menojen tulisi olla julkisia myös kaikissa puolueita lähellä olevissa organisaatioissa.

- Vihreät vaativat, että kansalaisten luottamuksen palauttamiseksi kaikki puolueet julkistavat rahoituksensa vuoden 2007 eduskuntavaaleissa, 2008 kuntavaaleissa ja 2009 eurovaaleissa. Jatkossa puolueiden ja niitä lähellä olevien organisaatioiden talous tulee avata myös vaalien välillä, Vihreiden puoluesihteeri Panu Laturi kommentoi.

Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen väitti virheellisesti kohua selittäessään, etteivät muutkaan puolueet olisi eritelleet rahoituksensa lähteitä. Vihreät ovat julkistaneet omistuksensa sekä kaikki tulonsa ja menonsa niin vaaleissa kuin niiden välillä.

- Olemme esimerkillämme halunneet osoittaa muille puolueille rahoituksen avaamisen olevan mahdollista. Nyt viimeistään olisi aika vastata tähän haasteeseen. Verkkosivuiltamme löytyvät täydelliset tiedot viime vuosien tilinpäätöksistä, taseista ja kampanjabudjeteista, Laturi sanoo.

Edellisen vaalirahakohun seurauksena säätelyä ja avoimuutta saatiin lisättyä ja ehdokkaiden vaalirahoitus saatiin avoimeksi. Tämä on vain osa rahoituksen avoimuudesta. Siksi vaali- ja puoluerahoitusta pohtivan työryhmän on nyt päästävä ratkaisuun kaiken puoluerahoituksen avaamisesta.

- Onneksi Keskustasta on kuultu myös uudenlaisia puheenvuoroja. Pääministeri Matti Vanhanen toivoi taannoin Aamulehden haastattelussa puolueiden rahoituksen julkistamista ehdokkaiden tavoin. Puheenjohtajana Vanhanen on ymmärtänyt, ettei pelkkä ehdokkaiden avoimuus riitä. Samaa on odotettava myös koko puolueorganisaatiolta. Jatkuvat paljastukset rahoituksen salailemisesta vahingoittavat keskustapuolueen lisäksi koko poliittisen järjestelmän mainetta kansalaisten silmissä, korostaa Vihreiden varapuheenjohtaja Mari Puoskari.

Jaa sivu: