— Suvi Reijonen

Oikeusministeri Tuija Braxin puhe valtuuskunnassa

Parahin valtuuskunta,

Ensi viikolla hallitus vastaa opposition välikysymykseen koskien vanhustenhoitoa. Asia on vakava ja meidän vihreiden on terästettävä omaa politiikkaamme niin vanhustenhoidon kuin laajemminkin terveydenhoidon tulevaisuuden alalla. Olisi todella tervetullutta, että uusi valtuuskunta käsittelisi tänään käsittelyssä olevan suunnitelman mukaisesti sosiaali- ja terveyspoliittisen ohjelman ensi keväänä.

Koska vanhustenhoidosta käydään ensi viikolla laaja eduskuntakeskustelu, jossa sekä hallituksen linjaukset että vihreän eduskuntaryhmän linjaukset vanhustenhuollon akuutteihin ja lähivuosien ongelmiin tulee hyvin käsitellyksi, en tässä yhteydessä pureudu hoidon laatuun, henkilökunnan riittävyyteen ja erilaisiin kustannustehokkuus- ja organisaatiouudistuksiin. Haluan kuitenkin nostaa esiin yhden viime viikon parhaista uutisista: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL julkisti, että vanhusten lääkehoidossa on viime vuosina tapahtunut selvä käänne parempaan. Hyvät uutiset harvoin saavat meitä pysähtymään, mutta mielestäni on syytä kyllä iloita, että tässä asiassa ollaan viimein matkalla kohti muita Pohjoismaita ja pois siitä todellisuudesta, jota Vihreät viime vaalikaudella kuvailivat suoranaiseksi ihmisoikeusloukkaukseksi.

Oikeusministerin roolista käsin vanhustenhoidon pahimmat laiminlyönnit näyttäytyvätkin nimenomaan ihmisoikeusloukkauksina. Esittelin kaksi viikkoa sitten eduskunnalle Suomen historiassa ensimmäisen kotimaisiin ongelmiin laajasti paneutuvan ihmisoikeusselonteon, jossa vanhustenhoidon keskeisiä ongelmia ruoditaan usean sivun verran. Yksi merkittävä selonteon havainto oli, ettei kunnille vanhustenhoitoon osoitetut valtionavut ole kaikilta osin päätyneet vanhustenhoitoon. Korvamerkitsemättömyys on aito ongelma ja Paula Risikon esittämä ajatus vanhuspalvelulaista saattaa hyvinkin olla oikea ratkaisu tässä asiassa.

Oikeusministeri on nykyään edunvalvontaministeri ja sitä kautta oikeusministeriö on yksi kansakunnan vanhenemiseen keskeisesti varautuva ministeriö.

Edunvalvontapalveluiden tarve on kasvanut 2000-luvulla voimakkaasti. Nykyään jo lähes 50 000 täysi-ikäistä ihmistä on edunvalvonnan piirissä, mikä tarkoittaa määrän kaksinkertaistumista alle kymmenessä vuodessa.

Vanhusten määrän lisääntyminen 40 prosentilla tulevan kymmenen vuoden aikana tulee lisäämään palveluntarvetta entisestään. Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan vuonna 2009 yli 70-vuotiaiden määrä on noin 650 000, kun heitä vuonna 2020 ennustetaan olevan yli 900 000. Näillä vanhuksilla on myös entistä useammin varallisuutta, jonka hoitamiseen tarvitaan apua, kun oma päätöskyky heikkenee.

Nuorempien ikäluokkien osalta alkoholi- ja huumeongelmat sekä psyykkisesti sairaat ovat keskeiset asiakasryhmät. Edunvalvontatarpeeseen vaikuttaa myös muiden palvelujen kuten sosiaalipalvelujen tarjonnan väheneminen.

Tiukkana taloudellisena aikana edunvalvonnan kehittäminen on oikeusministeriölle melkoinen haaste. Tulemme etsimään monipuolisesti erilaisia ratkaisuja, joilla voimme parantaa edunvalvonnan laatua pienenevissä menokehyksissä.

Silti ja siksi olisi inhimillisesti ja taloudellisesti tarpeen, että yhä useammin ihmiset itse päättäisivät kenen haluavat asioitaan hoitavan. Ihan niin kuin meillä on elintenluovutustestamentit, toivoisin että jatkossa jokaisella on myös ”holhoustestamentti” eli edunvalvontavaltuutus.

Edunvalvontavaltuutus on muotoon sidottu, mutta sen tekeminen ei ole vaikeaa. Ja sitten kun valtuuttajan kunto heikkenee niin, että hän ei kykene enää hoitamaan asioitaan, valtuutettu toimittaa valtakirjan ja muut tarpeelliset asiakirjat maistraattiin, jonka antaman vahvistuksen jälkeen valtakirja tulee voimaan.

Kannustan teitä kaikkia suunnittelemaan sitä aikaa, kun ette enää itse pysty hoitamaan asioitanne, niin saatte varmasti edunvalvojan, joka tuntee teidät ja toiveenne.

Oikeusministeri on myös perhelainsäädännöstä vastaava ministeri.

Tänä syksynä viimeistelemme esitystä avopuolisoita koskevaksi lainsäädännöksi. Tämä esitys on herättänyt paljon keskustelua.

Lainsäädäntöä tarvitaan lähinnä niissä tilanteissa, joissa avopuolisot eivät pääse yhteisymmärrykseen esimerkiksi omaisuuden erottelusta. Pitkään kestäneen avoliiton jälkeen on jo käytännössäkin mahdotonta tietää, kuka omistaa mitä. Tätä varten luotaisiin mahdollisuus hakea tuomioistuimelta pesänjakajan määräämistä.

Mielestäni ehdotetut uudistukset ovat tärkeitä, sillä avoliittoperheiden osuus väestöstä kasvaa jatkuvasti. Tällä hetkellä yli 20 prosenttia (21,2) kaikista suomalaisista perheistä on avoliittoperheitä, ja noin 40 prosentissa (38) näistä perheistä on yksi tai useampi lapsi. Avoliitto ei siis ole kaikille vain ohi menevä välimenokausi ennen avioliittoa.

Vuoden vaihteessa valmistunut avoliittotyöryhmän mietintö jakoi mielipiteitä. Pahin pelko ja väärinkäsitys on ollut, että nyt avoliitossa elävät tulevat avioliittolainsäädännön piiriin. Näin ei ole, vaan tarkoitus on luoda aivan minimisääntely, jolla suojataan pitkäkestoisia avoliittoperheitä, jotka ovat perustuneet luottamukselle yhteistaloussuhteen pysyvyydestä.

Ajatukseni on ollut, että ehdotetut uudistukset eivät lainkaan soveltuisi lyhytkestoisiin parisuhteisiin, vaan vähintään viisi vuotta kestäneeseen yhteiselämään. Vaihtoehtoisesti yhteistaloussuhteen pysyvyyttä kuvaisi se, että avopuolisoilla on tai on ollut ainakin yksi yhteinen tai yhteishuollossa oleva lapsi. Avoliittoja koskevaa lainsäädäntöä sovellettaisiin samalla tavoin samaa ja eri sukupuolta oleviin parisuhdekumppaneihin.

Käytännössä valtaosa avopuolisoiden omistussuhteiden selvittelystä perustuu avopuolisoiden välisiin sopimuksiin, eikä tätä lähtökohtaa ole tarkoitus muuttaa. Avopuolisot voisivat aina sopia, ettei suurinta osaa uudesta lainsäädännöstä sovelleta heidän avoliittoonsa.

Varmasti eniten huomiota saanut Vihreän linjan mukainen hanke on ollut tämän kuun alussa voimaan tullut lainmuutos, jonka seurauksena rekisteröidyt parit saivat mahdollisuuden hakea perheen sisäistä adoptiota.

Lainmuutosta oli odotettu pitkään, ja se on käytännössä erittäin tärkeä monille sateenkaariperheille. Lainmuutoksella on myös iso periaatteellinen merkitys. Sen lähtökohtana on ajatus siitä, että lapsia koskevissa asioissa lain pitää mahdollistaa lapsen kannalta parhaan ratkaisun tekeminen.

Jos yksittäisessä tapauksessa arvioidaan lapsen edun mukaiseksi se, että lapsen suhde sosiaaliseen vanhempaan eli biologisen vanhemman parisuhdekumppaniin vahvistetaan myös juridiseksi vanhemmuudeksi, tällainen päätös pitää voida tehdä siitä riippumatta, onko sosiaalinen vanhempi samaa vai eri sukupuolta kuin biologinen vanhempi.

Kun tämä tunteita herättänyt lainmuutos oli hyväksytty, asetin toukokuun lopussa työryhmän valmistelemaan adoptiolain kokonaisuudistusta. Nykyinen lapseksiottamislaki on vuodelta 1985 eikä enää kaikilta osin vastaa tämän päivän todellisuutta adoptioasioissa. Lain uudistamisessa keskeisenä lähtökohtana on ajatus adoption lapsilähtöisyydestä.

Adoptiossa ei ole kyse siitä, että etsittäisiin lasta toivoville vanhemmille sopivaa lasta mahdollisimman helpon ja nopean prosessin kautta, vaan siitä, että kotia tarvitsevalle lapselle annetaan uudet vanhemmat, joiden sopivuus adoptiovanhemmiksi on huolellisesti selvitetty.

Yhä useammat perheet toivovat itselleen lasta kansainvälisen adoption kautta samaan aikaan kun kansainväliseen adoptioon laillisesti vapaiden lasten määrä on vähentynyt. Tämä johtaa helposti itsenäisiin adoptioihin, joissa on huomattavia riskejä. Lapset eivät välttämättä ole vapaita adoptioon. Heidät on saatettu jopa ryöstää tai ostaa vanhemmiltaan. Asiakirjat saattavat olla väärennettyjä. Uuden adoptiolain on torjuttava näitä riskejä, mutta samalla poistettava niitä turhia kotimaisia byrokratian kiemuroita, joilla adoptioprosessi saattaa kestää kohtuuttoman kauan.

Ja lopuksi: Kuten me Vihreät hyvin tiedämme, jokaiseen asiaan voi etsiä lapsen näkökulmaa ja miettiä, miten asian voisi tehdä ”lapsiystävällisesti”. Oikeusministeriössä on aloitteestani käyty läpi kaikki toiminnot ja etsitty keinoja ottaa lapsen etu toiminnassa huomioon.

Konkreettisena linjauksena tästä on syntynyt mm. Follo-mallin kokeilu ensi vuodelle. Ensi vuoden aikana kokeilemme, miten lasten huoltajuus- ja tapaamisriitoja helpottaisi se, että ratkaisua etsittäisiin käräjätuomarin ja psykologin yhteistyönä.

Ensi vuonna myös paljuselleihin tähän asti sijoitetut lapset ja heidän vanhempansa saavat lapsiystävällisemmän osaston, jossa on siistit saniteettitilat ja ammattihenkilökuntaa, joka tukee vankilaan sijoitettujen lasten kehitystä. Ministeri Risikon kanssa yhteistyö tässä asiassa on ollut erittäin hedelmällistä ja tulemme myöhemmin syksyllä yhdessä esittelemään uuden ratkaisun.

Edelleen, hallitus on ensi vuonna mm. sosiaali- ja terveysministeriön ja oikeusministeriön yhteistyöllä käynnistämässä Lasten talo –kokeilua, jossa seksuaalista hyväksikäyttöä kokeneiden lasten haastattelut ja asian selvittäminen hoituvat uudella tavalla niin, että rikosten tutkinta tehostuu ja muuttuu sellaiseksi, että se on lapselle mahdollisimman vähän raskasta.

Lapsiystävällinen oikeus puhuttaa tällä hetkellä oikeusministereitä myös eurooppalaisilla foorumeilla ja tulen ensi vuoden alussa esittelemään asiaa huomattavasti monipuolisemmin kuin mitä tänään annetussa ajassa on mahdollista. Mainittakoon lopuksi kuitenkin, että esitykseni lähisuhdeväkivaltapykälien muuttamiseksi on parhaillaan lausuntokierroksella ja odotamme vilkasta kommentointia.

Jaa sivu: