— Suvi Reijonen

Heli Järvisen pitämä ryhmäpuheenvuoro kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta

Arvoisa puhemies,

Paras-hankkeen tavoite on helppo kiteyttää: siitä on haluttu väline asukkaiden palveluiden mahdollisimman tasapuoliseksi turvaamiseksi eri puolilla maata.

Keinoja on ollut monia: kuntaliitokset, yhteistoiminta-alueet, kuntayhtymät sekä piirimallit. Tavoitteena on ollut koota palveluiden parhaat käytänteet toimiviksi kokonaisuuksiksi ja keventää hallintoa, mutta vajaat viisi vuotta hankkeen käynnistämisen jälkeen tulokset ovat suurelta osin vaatimattomia:

-itsenäisinä huonosti pärjääviä kuntia on edelleen liikaa
-kallis ja harvoin tarvittu erikoissairaanhoito on liian hajautunutta
-ja talouslaman seurauksena muutoin hyväkuntoistenkin kuntien talous on kriisiytymässä tai peräti jo kriisissä.

Kuntatalouden ongelmat

Paras-hanketta käynnistettiin taloustilanteessa, jossa työpaikat ja sitä myötä tulot näyttivät olevan jatkuvassa kasvussa. Kansainvälisen talouskriisin myötä kuntien taloustilanne on vahvassa alamäessä, osin jopa romahtanut. Hallitus on yrittänyt vakauttaa kuntataloutta

-nostamalla kuntien osuutta yhteisöveron tuotosta
-poistamalla asteittain työnantajan kansaneläkemaksua
-ja korottamalla kiinteistöveron ala- ja ylärajoja.

Kuntien (menoihin, tuloihin ja veroperusteisiin kohdistettavien muutosten kokonaisvaikutuksena kuntien) rahoitusasemaa helpotetaan edelleen ensi vuonna runsaalla 200 milj. eurolla. Kunnallisverotuksen vähennykset kompensoidaan kunnille täysimääräisesti ja valtionosuuksien indeksitarkistukset ovat täysimääräisiä.

Silti peruspalvelujen kysynnän kasvu lisää kuntien kustannuspaineita. Vaikka ikäluokkien pieneneminen vähentää opetuspalveluissa rahoitustarvetta, ei tästä aiheutuva rakenteellinen muutos riitä kattamaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutarpeiden kasvusta aiheutuvia lisämenoja. Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan vuonna 2020 noin 50 kunnassa on enemmän huollettavia kuin työikäisiä, eli huollettavien määrä on yli 100 prosenttia työikäisistä. Vuonna 2025 luku on lukuisissa kunnissa jo yli 120 prosenttia. Väestön ikääntyminen lisää kuntien haasteita etenkin Itä- ja Pohjois-Suomessa.

Taloustilanteen ja väestön ikääntymisen toivoisi kannustavan meitä päättäjiä löytämään uudenlaisia ratkaisuja ja yhteistyömuotoja vielä nykyistä rivakammin.

Hyvinvointi

Paras-uudistuksen tärkeimmät tavoitteet sosiaali- ja terveydenhuollon kannalta ovat olleet väestön terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen sekä laadukkaiden palvelujen turvaaminen kaikille. Tässä hanke on epäonnistunut monin paikoin pahan lääkäripulan takia. Virat ovat paikoin olleet täyttämättä vuosikausia eikä edes tässä taloustilanteessa hakijoita niihin ole ollut ainuttakaan. Myös sosiaalihuollossa pula pätevistä sosiaalityöntekijöistä kärjistää ongelmia. Valtioneuvosto tunnustaa selonteossaan palvelujen joissakin kunnissa myös etääntyneen ja palvelurakenteen monimutkaistuneen.

Paras-hankkeen puitelain tavoitteena oli yhdistää sairaanhoitopiirit ja erityishuoltopiirit yhden laajan (20 000) väestöpohjan kuntayhtymiksi. Yhtään laajan väestöpohjan kuntayhtymää ei ainakaan toukokuun loppuun mennessä ole perustettu.

Etenkin erikoissairaanhoidon osalta tarvitaan ilmiselvästi nykyisiä tiukempia tavoitteita lähtien siitä, että kuntalaisten peruspalvelut turvataan lähietäisyydellä.

Valmisteilla oleva terveydenhuoltolaki vaatii sairaanhoitopiireiltä todennäköisesti yli 100 000 hengen väestöpohjia. Esimerkiksi Itä-Suomessa neljän nykyisen sairaanhoitopiirin johtajat ovat jo hyväksyneet työsuunnitelman, jonka mukaan tähän suuntaan edetään.

Myös sosiaali- ja terveysministeriön ehdotus lakkauttaa sairaanhoitopiirit hallinnollisina yksikköinä on selvittämisen arvoinen. Tilalle on ehdotettu perustettavaksi 40-60 perustason palveluja tuottavaa, useiden kuntien yhdessä omistamaa sosiaali- ja terveysaluetta sekä viisi valtakunnallista erikoisosaamisen yksikköä.

Jos suomalainen reissaa joka vuosi lomamatkalle Lappiin, Helsinkiin tai jopa ulkomaille, ei liene liikaa vaadittu, jos kerran elämässä sydänleikkaukseen matkataan Kuopioon tai lonkkaleikkaukseen Ouluun? Sen sijaan perusterveydenhuolto pitää taata lähipalveluna ikääntyvässä Suomessa.

Kaupunkiseudut

Helsingin työssäkäyntialue on Suomen ainoa metropolialue. Helsingin seudun 14 kunnan osuus Suomen väestöstä on noin neljännes, kansantuotteesta noin kolmasosa. Siksi metropolialueen kansainvälisen kilpailukyvyn ja tasapainoisen kehityksen varmistaminen on tärkeää koko maan kansantalouden suotuisalle kehittymiselle ja hyvinvoinnille. Käynnistetty metropolipolitiikka on kuitenkin yskinyt.

Suomi kaupungistuu ja noin 2/3 suomalaisista asuu kaupunkiseuduilla. Siksi perinteisen aluepolitiikan rinnalle tarvitaan myös kaupunkiseutujen strategista kokonaisajattelua, joka voi tarkoittaa myös kaupunkien yhdistymisiä. Kuntien yhdistyessä on varmistettava paikallisdemokratian toimivuus.

Kaupunkiseudut tarvitsevat nykyistä tiiviimpää yhteistyötä ja puitelakia pidemmälle meneviä yhteistyövelvoitteita. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla kuntien yhteisellä aiesopimuksella on saatu aikaan selkeää vuokra-asuntorakentamista myös niissä kunnissa, joissa aiemmin ei ole osallistuttu rakentamiseen. Tampereen ja Turun seuduilla otetaan kokeiluluonteisesti käyttöön vuoden 2012 loppuun saakka kestävä valtion ja seudun kuntien välinen (seudullinen) maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimusmenettely, ja hyvä niin.

Kysymys kuuluu vain, mihin unohtui Oulun seutu, jossa on hyväksytty lajissaan ensimmäinen maankäytön ja liikenteen aiesopimus. Valiokunta kiinnittänee tähän tyyli- ja asiavirheeseen asiaan kuuluvasti huomiota.

Selvityshenkilömenettely otetaan käyttöön Turun seudulla, jossa on ollut vaikea löytää yhteistä luottamusta Turun ja ympäristökuntien kesken. Nyt toivomme ja uskomme yhteishengen rakentamisessa edettävän vuosien vaikeuksien jälkeen.

Myös muut kaupunkiseutujen yhteishankkeet ovat käynnistyneet odotettua hitaammin, eli ohjausta ja tukea kaivataan.

Hallitus on linjannut yhdyskuntarakenteen eheyttämistarpeen pitkän aikavälin tulevaisuusselonteossa, ilmasto- ja energiastrategiassa, valtakunnallisten alueiden käyttötavoitteiden tarkistamisen yhteydessä sekä kaupunkipolitiikan periaatepäätöksessä. Siihen nähden tulokset ovat olleet laihoja ja vain harvalla kaupunkiseudulla on tapahtunut kattavia rakennemuutoksia. Positiivisena esimerkkinä voisi mainita Tampereen seudun, jossa laaditaan yhteistä rakennemallia.

Kestävässä asuinympäristössä asunnot ovat muunneltavia, esteettömiä matala- tai passiivienergiataloja ja asuinalueet kannustavat asukkaita osallistumaan ja vaikuttamaan. Etenkin kaupunkiseuduilla yhdyskuntarakennetta on eheytettävä ja energiankulutusta vähennettävä. Esimerkiksi Helsingin kaupunkiseutu on edelleenkin Euroopan väljimmin rakennettu suurkaupunkialue. Myös maaseudulla olennaisinta on tukea kyläkeskusten kehittämistä.

Ilmasto- ja energiatavoitteiden saavuttamiseksi kuntien intoa käyttää nykylainsäädännön suomia mahdollisuuksia yhdyskuntarakenteen eheyttämiseksi tulee lisätä neuvonnan avulla, sillä suurin osa arkeen vaikuttavista ratkaisuista tehdään juuri kunnissa. Pelkkä taloudellinen säästö ei riitä porkkanaksi, jos keinoja energiatehokkuuden edistämiseksi ei tunneta.

Osakuntaliitoksia on tehty tämän vuosituhannen puolella vain muutamia. Ehkä eniten julkisuutta ja närääkin on aiheuttanut Sipoon osan liittäminen Helsinkiin tämän vuoden alussa vastoin kunnan tahtoa.

Toimivan, eheän ja ekologisesti kestävän kaupunkirakenteen luominen on ihannetavoite, joka tässäkin asiassa ratkaisi monen kannan. Silti menettelytavassa on korjaamista: Asukkaiden selkeän mielipiteen ylikävelyä on vaikea hyväksyä maassa, jossa hallituksen ohjelman etusivulla lukee, että kansalaisille on taattava oikeus vaikuttaa, osallistua ja olla osallisia päätöksenteossa.

Tyytyväisten ihmisten asuinalue vaatii myös paikallista päätöksentekoa ja vahvaa tunnetta siitä, että asukkaiden mielipiteillä on merkitystä. Kuntien kasvaessa kyläyhdistyksillä ja erilaisilla kansalaispiireillä onkin juuri nyt näytön paikka omien toiveiden esiintuomisessa!

Vaikutus tasa-arvoon

Paras-hankkeelle ei voi hurrata myöskään tasa-arvon näkökulmasta. Naisten osuus valtuustossa on jatkuvasti kasvanut, ja nyt heitä on 36,7 prosenttia valtuutetuista. Tasa-arvolain vaatima molempien sukupuolten 40 prosentin edustus välillisesti valittavissa kunnallisissa toimielimissä on toiminut hyvin – ennakkoluuloista huolimatta. Siitä huolimatta naisten osuus kunnallisten toimielinten puheenjohtajatehtävissä on puutteellinen: Valtuustojen puheenjohtajista vain 27 prosenttia ja hallitusten puheenjohtajista vain 21 prosenttia on naisia. Se, ettei naisten osallistuminen kunnalliseen päätöksentekoon edelleenkään vastaa naisten ja miesten osuuksia väestöstä, on demokratian kannalta keskeinen näkökulma.

Nyt onkin korkea aika ottaa askel eteenpäin, ja toteuttaa 40 prosentin kiintiöt molemmille sukupuolille myös yhteenlasketusti kunnallisten toimielimien puheenjohtajatehtäviin.

Työntekijöiden asema

Paras-hankkeen toteutuksessa haluttiin turvata työntekijöiden asema. Palvelussuhdeturvaksi päätettiin 5 vuotta, jonka aikana uusi työnantaja ei voi irtisanoa työntekijää taloudellisilla ja tuotannollisilla syillä. Ratkaisu on inhimillisesti oikea, mutta käytännön muutosten kannalta ymmärrettävästi usein ongelmallinen.

Valtioneuvoston selonteko tuleekin tästä näkökulmasta liian aikaisin, sillä vasta vuoden päästä uudistuneet kunnat voivat miettiä omaa palvelurakennettaan ja sen toteuttamista avoimesti ilman työllistämisvelvoitetta. Siksi Paras-hankkeen onnistumista ja sen vaikutuksia tuottavuuden kehittymiseen, menojen kasvun hillintään, palvelujen laatuun ja saatavuuteen sekä muun muassa henkilöstövoimavarojen riittävyyteen, kielellisten oikeuksien toteutumiseen, kunnalliseen itsehallintoon, sukupuolten väliseen tasa-arvoon sekä henkilöstön asemaan voi arvioida kunnolla vasta tulevina vuosina.

Arvoisa puhemies,

Suomi on pieni maa, jossa on vain reilut 5,3 miljoonaa asukasta, mutta vieläkin peräti 348 kuntaa. Vaikka kuntaliitosselvityksiä on toteutettu enemmän kuin koskaan ennen maan historiassa, kuntien määrä on kuntaliitosten myötä pienentynyt vasta 64 kunnalla ja kuntarakenteemme on edelleen haasteellinen palveluiden järjestämisen ja rahoituksen kannalta.

Uusimmassa sosiaali- ja terveydenturvan keskusliiton kansalaisbarometrissa ihmiset ovat huolissaan lasten päivähoidosta, neuvoloista, ala-asteesta, vanhusten kotiavusta, liikuntapaikoista ja kirjastoista. Eli juuri niistä arkielämän asioista, joissa olemme luottaneet kunnan järjestämiin lähipalveluihin.

Joustavat palvelut arkeen takaa yleisimmin kunta, joka on työssäkäyntialueen muodostama kokonaisuus ja jossa perheet voivat valita tarvitsemansa palvelut itselleen sopivimmasta paikasta ilman nykyisten kuntarajojen aiheuttamia ongelmia. Silti pelkästään Manner-Suomessakin on vielä 35 kuntaa, jossa on alle 2000 asukasta.

Toisaalta pitää muistaa, että pinta-alaltaan suureen mutta väestöltään pieneen maahan sopii huonosti puhdas väestöpohjainen ajattelu, jossa matkat laita-alueilta palvelupisteisiin kasvavat helposti kestämättömiksi. Siksi monien palveluiden järjestämisessä on huomioitava vesistöisyys, matkailu sekä kielikysymykset nykyistä perustellummin.

Kansalaisille tärkeimpien lähipalveluiden takaamiseksi kaikille tarvitaan jatkossakin Paras-hanketta, kuntaliitoksia ja kuntayhteistyötä, mutta myös uusia keinoja pitää löytää.

Jaa sivu: