— Suvi Reijonen

Alanko-Kahiluoto ryhmäpuheessa: Toimeentulotuen perusosan maksatus siirrettävä Kelalle

Vihreiden mielestä keskeinen keino pienituloisten tilanteen parantamiseksi on toimeentulotuen perusosan siirto niin, että sen maksaisi jatkossa Kela kuntien sijaan.

- Toimeentulotuen perusosan siirto Kelan hoidettavaksi tarkoittaisi ennen kaikkea sitä, että tuen hakemiseen liittyvä turha ja nöyryyttävä ihmisten luukulta luukulle juoksuttaminen vähenisi ja tuki tulisi helpommaksi saada niille, jotka tulojensa pienuuden takia ovat siihen oikeutettuja, Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto totesi ryhmäpuheessa välikysymyskeskustelussa.

Maksatuksen siirto Kelaan vapauttaisi kuntien sosiaalivirkailijoiden aikaa ja voimavaroja heidän varsinaiseen tehtäväänsä, ihmisten auttamiseen.

- Tällä hetkellä kuntien sosiaalitoimen jonot ovat niin pitkät ja tuen hakeminen tehty niin vaikeaksi, etteivät kaikki toimeentulotukeen oikeutetut sitä edes hae. Moni masennuksesta kärsivä tai huono-osaisuuttaan häpeävä lannistuu ja mieluummin sinnittelee köyhyysrajan alapuolella kuin hakee itselleen lainkin mukaan kuuluvaa toimeentulotukea.

Sata-komitean enemmistö kannatti toimeentulotuen siirtämistä Kelaan, mutta komitea jätti lopulta sitä esittämättä. Vihreä eduskuntaryhmä pitää siirron toteuttamista erittäin tärkeänä.

- Sivistynyt valtio ei tavoittele säästöjä sillä, että perusturvan hakemisesta tehdään liian vaikeaa ja raskasta. On ikävää, ettei vasemmistovaltaiselta ay-liikkeeltä tullut Sata-komiteassa tukea Kela-siirrolle. Jatkossa köyhien aseman parantaminen vaatii solidaarisuutta myös vasemmistolta, Alanko-Kahiluoto painotti.

Puhe kokonaisuudessaan verkossa

Jaa sivu: