— Suvi Reijonen

Oikeusministeri Tuija Brax ehdokkaaksi Uudellemaalle

Oikeusministeri Tuija Brax asettuu vuoden kuluttua käytävissä eduskuntavaaleissa ehdolle Uudeltamaalta. Vaalipiiri on monin tavoin keskeinen Vihreiden poliittisten tavoitteiden kannalta.

- Uudellamaalla tullaan vaaleissa käymään kiinnostavaa keskustelua siitä, miten puolueet näkevät metropolialueen tulevaisuuden. Haluan osallistua tähän visiointiin. Päämääräni metropolipolitiikassa on, että kuntarajat eivät haittaa järkevää kaavoitusta ja liikennesuunnittelua, Brax sanoi tiedotustilaisuudessa Vihreiden puoluetoimistolla.

Brax on Matti Vanhasen II hallituksen liikenne- ja viestintäpoliittisen ministerityöryhmän jäsen ja pitää yhtenä suurimmista saavutuksistaan sitä, että Kehäradan ja Länsimetron rahoituksesta päästiin sopuun.

- Kehärata on saavutuksena todella merkittävä, koska rata mahdollistaa noin 40 000–50 000 asukkaan asuntoalueiden rakentamisen hyvien joukkoliikenneyhteyksien päähän. Uusia työpaikkoja kehäradan varteen on syntymässä kymmeniä tuhansia. Samalla pääkaupunkiseudun poikittaisliikenne paranee, Brax huomautti.

- Olen ollut vuodesta 1995 kansanedustaja ja huomannut, että monet kysymykset koskettavat ja yhdistävät koko pääkaupunkiseutua ja laajempaakin työssäkäyntialuetta. Minulle on tärkeää turvata erityisesti Uudenmaan joukkoliikennehankkeet. Sovittujen hankkeiden jälkeen seuraava keskeinen ratahanke on Lohjan rata, joka toisi useita uusia taajamia raideliikenteen piiriin.

- Uuttamaata tulee kehittää niin, että joukkoliikenne ja asuminen palvelisivat ihmisten arjen sujumista. Uusimaa on kasvava alue, ja uudet asuinalueet tulee rakentaa hyvien joukkoliikenneyhteyksien päähän, Brax sanoi.

Brax puhui tiedotustilaisuudessa myös Sipoonkorven kansallispuiston puolesta.

- Mielestäni Sipoonkorven suojelluista osista on mahdollisimman pian muodostettava kansallispuisto Metsähallituksen laatiman niin sanotun laajimman vaihtoehdon mukaisesti.

Laajinta kansallispuistovaihtoehtoa voidaan lisäksi täydentää ympäristöjärjestöjen esittämillä lisäyksillä sekä yksityisten maanomistajien kanssa tehtävillä vapaaehtoisilla maakaupoilla.

Jaa sivu: