— Suvi Reijonen

Puheenjohtaja Anni Sinnemäen avauspuheenvuoro Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden monimuotoisuuskampanjan avauksessa 9.4.2010

Hyvät luonnonystävät,

Olen iloinen, kun saan olla avaamassa Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden kampanjaa luonnon monimuotoisuuden puolesta.

Vuosi 2010 on YK:n luonnon monimuotoisuuden teemavuosi, jonka tavoitteena on ollut edes hidastaa monimuotoisuuden köyhtymistä. Suomi ja Euroopan unioni ovat asettaneet kunnianhimoisen tavoitteen pysäyttää luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen tähän vuoteen mennessä.

Tavoitetta ei valitettavasti tulla saavuttamaan. Vaikka luontomme monimuotoisuus vähenee hieman hitaammin kuin aikaisemmin, ei huonoa kehitystä ole saatu kokonaan pysähtymään.

Arviota Suomen lajien monimuotoisuudesta päivitetään. Kartoitus jatkuu tämän vuoden loppuun, mutta vanhoista tutkimuksista tiedämme, missä tällä hetkellä mennään: arviolta joka kymmenes lajeistamme ja puolet luontotyypeistämme on uhanalaisia. Lisätutkimusta tarvitaan, tunnemme vain noin 35 % lajeista niin hyvin, että uhanalaisuutta voidaan edes arvioida.

Asiantuntijat sanovat, että suojelualueet niin metsissä soilla kuin merialueilla ovat liian pieniä tai sirpaleisia, ja että perinnebiotooppeja tulee hoitaa paremmin. Samalla pitäisi torjua ilmastonmuutosta, vieraslajeja ja rehevöitymistä.

Tiedämme erittäin hyvin myös sen, että ellemme tee jotakin enemmän ja paremmin kuin aikaisemmin, emme saa pysäytettyä monimuotoisuuden vähenemistä. On asioita, jotka olemme vaarassa menettää kokonaan.

Miksi luonnonsuojelu merkitsee minulle niin paljon? Ajattelen, että mielemme tarvitsee äärettömyyden kokemusta. Sitä, että lajien kirjo on ehtymätön ja täynnä vielä tuntemattomia ominaisuuksia. Sitä, että erämaa jatkuisi. Tunne on pohjimmiltaan sama kuin se, että aina on vielä yksi hyvä romaani ja sen maailma tuntematta tai, että rakastetun ihmisen kanssa haluaa viettää vielä seuraavankin sunnuntain.

Tunteen ohella, ympäristö on olemassaolon ja talouden aineellinen perusta. Ekosysteemipalvelut kuten leuto ilmasto, vedenkierto tai lajistollinen monimuotoisuus ovat välttämättömiä. Ilmastosta on vuosien jälkeen tullut politiikan kovaa ydintä, mutta tämä hallitustaival on osoittanut, ettei ympäristönsuojelusta laajasti voi sanoa samaa.

Suomalaiset haluavat säilyttää isänmaan luontoarvot.

Muutaman vuoden ajan ilmastonmuutos on dominoinut ympäristökeskustelua. Perinteinen luonnonsuojelu on uhannut jäädä jalkoihin. Kuitenkin ilmaston lämpeneminen on vain yksi ympäristöä liikaa kuluttavan elämäntavan lukuisista oireista. Luonnonsuojelu tarvitsee uutta kunnianhimoa.

Mitä sitten pitäisi tehdä?

-----

Kaksi symbolisestikin tärkeää päätöstä voidaan tehdä nopeasti:

Ensinnäkin. Suomi ja Helsinki voisivat juhlistaa luonnon monimuotoisuuden teemavuotta uudella kansallispuistolla aivan pääkaupungin kupeessa.

Sipoonkorpi on tärkeä suojelualue ja Nuuksion itäinen vastine. Nuuksion valtava suosio osoittaa, että pääkaupunkiseudun ihmiset tarvitsevat toisenkin kunnollisen virkistys- ja ulkoilualueen.

Rakentaminen Sipoosta Helsinkiin liitetyllä alueella täytyy sovittaa luonnonsuojelun raameihin. Uskon, että näin voidaan myös tehdä. Toivottavasti jo pian voidaan ottaa uuden kansallispuiston perustamisen ensiaskeleet.

Toiseksi. Tämä olkoon se kevät, kun norpan tulevaisuus turvataan. Norpan säilyminen on yksin meidän suomalaisten vastuulla ja olisi kaikin puolin häpeällistä ellemme tekisi voitavaamme sen suojelemiseksi.

Olemme vaarantaneet norpan tulevaisuuden, kun olemme arvottaneet joidenkin ihmisten vapaa-ajanharrastuksen korkeammalle kuin tämän lajin säilymisen.

Vapaaehtoinen suojelu on edennyt, mutta ei ole varmaa, riittääkö se norpan pelastamiseksi. Siksi hallitus on antanut esityksen, joka mahdollistaa verkkokalastuksen kiellon asetuksella. Jos norpan suojelu sitä edellyttää, on kalastusta verkoilla rajoitettava.

Nämä ovat molemmat tärkeitä päätöksiä, mutta eivät vielä käännä suuntaa monimuotoisuuden suuremmassa kuvassa.

----

Ihmisen toiminnasta erityisesti maa- ja metsätalous aiheuttaakin suurimmat paineet luonnon monimuotoisuudelle. Metsien lajeja koettelee nykymuotoinen metsätalous, maatalousympäristön lajeja perinteisen maatalouden hiipuminen.

Tapamme hyödyntää metsiä koettelee luonnon monimuotoisuutta. Suomen metsistä on hävinnyt jo yli 100 lajia ja tuhatkunta uhkaa hävitä. Lisäksi moni uhanalainen luontotyyppi löytyy metsästä.

Metsätalous perustuu Suomessa pitkälti luonnon kannalta raskaisiin avohakkuisiin. Selvä enemmistö metsänomistajista olisi valmis kokeilemaan metsien hoitoa ilman avohakkuita. Tämä mahdollisuus on heille suotava. Metsien hoito tarvitsee monipuolisuutta.

Maa- ja metsätalousministeri on laittanut liikkeelle tähän tähtäävän prosessin. Mahdollistamalla jatkuvaan kasvatukseen nojaava metsienhoito voimme vahvistaa luonnon monimuotoisuutta, lisätä metsänomistajien valinnanvapautta ja luoda edellytyksiä moninaisemmalle metsienkäytölle.

Samalla on reagoitava tutkijoiden huoleen suojelualueiden pienuudesta ja laadusta. Etelä- ja Länsi-Suomessa metsäluonnon suojelu vaatii vielä huomattavia lisäponnistuksia.

Metsiensuojeluohjelman rahoitus on seuraavalla hallituskaudella nostettava tasolle, joka mahdollistaa monimuotoisuuden turvaamisen kannalta riittävät metsähankinnat. Tavoitteena on suojella 10 % myös Etelä-Suomen metsistä. Myös kunnat ovat tärkeitä metsänomistajia. Kannattaa vaatia omaa kuntaa hoitamaan metsiä monimuotoisuutta vaalien.

Suomi elää metsistä myös tulevaisuudessa, mutta ei välttämättä metsien avohakkuusta vaan entistä voimakkaammin myös luontomatkailusta, energiantuotannosta ja puuraaka-aineen korkeammasta jalostuksesta. Työllisyys ja luonnonsuojelu eivät kilpaile keskenään vaan voivat myös tukea toisiaan.

Vaikeampi on keksiä jotain aivan uutta siihen, kuinka turvata nopeasti häviävien perinnebiotooppien säilyminen perinteisen pienimuotoisen maatalouden hiipuessa.

Uskon kuitenkin, että yhdistämällä toimivaa tukipolitiikkaa, kampanjointia ja ihmisten halua huolehtia lähiympäristöstään, voidaan varmasti saavuttaa nykyistä parempia tuloksia.

Vielä haluan nostaa esiin soidensuojelun. Vapo on viikon pari kampanjoinut näyttävästi turpeenkäytön lisäämiseksi.

Jokainen ilmastopolitiikkaa seurannut tietää, että turpeen käyttöä on tulevaisuudessa rajoitettava. Vaateet turpeen käytön määrällisestä lisäämisestä eivät ole tästä maailmasta, jonka suurin haaste on pysäyttää ilmaston lämpeneminen tasolle, jolla suurimmat luonnonkatastrofit voitaisiin välttää.

Käytettävän turpeen määrän ohella on rajattava alueita, joilta turvetta voi nostaa. Missään tapauksessa uudisojituksia ei tule enää sallia, vaan turve tulisi nostaa luontoarvonsa peruuttamattomasti menettäneiltä alueilta.

Suoluontoamme olemme vuosikymmenten saatossa muokanneet voimallisesti ja saaneet aikaan paljon peruuttamatonta tuhoa. Reilusti yli puolet suoalasta on ojitettu ja Etelä-Suomessa alkuperäisistä suurista suokokonaisuuksista on jäljellä vain erillisiä pirstaleita.

Suot ovat olennainen osa Suomen luontoa ja myös kansainvälisesti Suomen erityisvastuulla. Menneisyyden syntejä ei kokonaan saada tekemättömiksi, mutta säilytetään jälkipolville se osa suoluonnostamme, joka säilytettävissä on.

Tässä ehdotetuilla toimilla olisimme jo huomattavasti lähempänä tavoitetta pysäyttää monimuotoisuuden köyhtyminen.  

Ja tässä maailmassa myös seuraava itsestäänselvyys pitänee sanoa ääneen: Kun ilmiselvä tarve on vahvistaa lajiemme ja luontotyyppiemme suojelua, voimassa olevia luonnonsuojelun säännöksiä ei pureta, nakerreta eikä höllennetä.

Joka tapauksessa on selvää, että luonnon monimuotoisuuden suojelussa voidaan onnistua vain, jos meillä on vahva ympäristöministeriö, jolla on riittävät voimavarat seurata luontomme tilaa, valvoa sen käyttöä ja aktiivisesti edistää Suomen luonnon suojelua. Itsenäinen ja vahva ympäristöministeriö on isänmaan etu.

Jaa sivu: