— Suvi Reijonen

Niinistö puoluevaltuuskunnassa ydinvoimasta: Vihreät haluavat asiallisen ja perusteellisen eduskuntakäsittelyn

”On käsittämätöntä, että ydinvoiman innokkaimmat kannattajat eduskunnassa pyrkivät käyttämään valtaansa eduskuntakäsittelyn supistamiseksi ennen näkemättömällä tavalla. Vuonna 2002 talousvaliokunta käsitteli asiaa kolme kuukautta, nyt esitetään kolmea viikkoa.

Silloin talousvaliokunnalle antoi lausuntonsa oman erityisalansa näkökulmasta seitsemän valiokuntaa. Nyt talousvaliokunnan puheenjohtaja, Fennovoiman osakkaan Lahden Energian hallituksen jäsen Jouko Skinnari (sd.) haluaa lausunnon vain yhdeltä valiokunnalta. Eikö innokkaimpien ydinvoiman halaajien röyhkeydellä ole mitään rajaa edes kansanvallan pyhätössä, eduskunnassa? Mitä he pelkäävät menettävänsä asiallisen käsittelyn myötä?

He pelkäävät tietysti sitä, että heidän perusteensa eivät kestä laajaa julkista keskustelua. He pelkäävät sitä, että kansalaiset osallistuvat keskusteluun ja alkavat vaatia kansanedustajiltaan perusteluja kannalleen. He pelkäävät että yhä useampi kansanedustaja ottaa itsenäisesti lobbareista poikkeavan kannan. He pelkäävät häviävänsä esitykset eduskunnassa.

Vihreät haluaa asiallisen ja perusteellisen eduskuntakäsittelyn, jonka yhteydessä myös kansalaisilla on mahdollisuus esittää näkemyksensä niin julkisuudessa kuin omalle kansanedustajalleen. Meillä ei ole tarvetta viivyttää päätöksentekoa, mutta me haluamme että päätöksenteko perustuu laajaan julkiseen keskusteluun ja jokaisen kansanedustajan syvälliseen, itsenäiseen harkintaan. Tällaisen päätöksen lopputulosta me kunnioitamme, ja jatkamme hallituksessa yhteistyötä tavoitteidemme toteuttamiseksi.”

Puhe kokonaisuudessaan verkossa

 

Jaa sivu: