— Suvi Reijonen

Anni Sinnemäki ja Osmo Soininvaara Onnellisuustalous-kirjan julkistuksessa: Ihmisten onnellisuutta ryhdyttävä mittaamaan

- Pienet tuloerot ja reilun pelin henki lisäävät onnellisuutta

Vihreiden mielestä suomalaisten onnellisuuden lisääntyminen on otettava päätöksenteon tavoitteeksi seuraavalla hallituskaudella. Päätösten tueksi on otettava käyttöön onnellisuusmittari.

- Hallituksessa on jo nyt meneillään on onnellisuusmittarin käyttöönoton valmistelu. Me haluamme, että seuraava hallitus kirjaa selkeästi ohjelmaansa onnellisuusmittarin käyttöönoton.

Onnellisuusmittaria, esimerkiksi aidon kehityksen indikaattori GPI:itä, on käytettävä taloudellista kasvua mittaavan BKT-mittauksen rinnalla. Onnellisuusmittarin lukemien on ohjattava päätöksentekoa, Vihreiden puheenjohtaja, työministeri Anni Sinnemäki sanoi Vihreän sivistysliiton Onnellisuustalous-kirjan julkistustilaisuudessa.

- Onnellisuustutkimuksista tiedämme, että rutiköyhän maan vaurastuessa kasvavat tulot lisäävät keskimääräistä onnellisuutta. Yhteys kuitenkin katkeaa, kun maa on riittävän vauras. Suomi on ollut riittävän vauras jo lähes 30 vuotta. Koska taloudellinen kasvu ei tuo enää onnea, sen eteen ei kannata tehdä ainakaan sellaisia uhrauksia, jotka tekevät ihmisistä onnettomampia. Tutkimukset osoittavat myös, että tasainen tulonjako ja reilun pelin henki lisäävät ihmisten onnellisuutta. Viimeaikainen tuloerojen kasvu on onnetonta myös tältä kannalta, Osmo Soininvaara sanoi.

Tutkimusten mukaan onnellisuus ei ole abstrakti asia, kuten äkkiseltään luulisi, vaan se koostuu arkisista rakennuspalikoista.

- Kyse ei ole unelmahötöstä, vaan konkreettisista poliittisista teoista, joilla on oikeita vaikutuksia ihmisten elämään. Merkittävä onnellisuutta lisäävä asia on tasainen tulonjako. Korkeiden tuloerojen maassa ihmiset eivät luota toisiinsa ja vastuu toisista ihmisistä murtuu. Olemme esittäneet kahden miljardin veronkorotuksia, josta suurella osalla tasoitetaan tuloeroja, Sinnemäki totesi.

Hyvinvointivaltioissa, joissa maksetaan suhteellisen korkeita veroja, elävät maailman onnellisimman ihmiset.

Suomi on työkeskeinen maa, ja työ on suomalaisille tärkeimpiä onnellisuuden lähteitä.

- Siksi haluamme, että jokaisella on mahdollisuus työllistyä. Myös sellaiset ihmiset on otettava mukaan, jotka nykyjärjestelmä sulkee kokonaan ulkopuolelle. Esimerkiksi masennuksen takia työkyvyttömyyseläkkeelle jääneen on päästävä takaisin töihin, kun hän on siihen valmis, Sinnemäki sanoi.

Onnellinen yhteiskunta on sellainen, jonka rakentamiseen ihmiset voivat osallistua paremmin.

- Me haluamme, että tässä maassa lisätään ihmisten mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elämäänsä ja ratkoa omia ongelmiaan. Ihmisten on päästävä ohjaustangon taakse valtion sijaan.

Esimerkki ihmisten valinnanmahdollisuuksien lisäämisestä on työttömille annettu oikeus opiskella työttömyysikana. Meidän mielestämme vastaavaa perkaamista on tehtävä jatkossa kaikkeen lainsäädäntööön, Sinnemäki totesi.

Puheenjohtaja Sinnemäen puhe tilaisuudessa

Onnellisuustalous-kirjaa voi tilata sähköpostitse visio@visili.fi ja puhelimitse 09 612 9120. Kirja päivitetään pdf-muodossa verkkoon: http://www.visili.fi/

 

Jaa sivu: