— Suvi Reijonen

Vihreiden varapuheenjohtaja Mari Puoskarin valtuuskuntapuhe 2.4.2011

Moni kannattajamme on hallituskauden aikana ilmaissut huolensa siitä, että Kokoomuksen, Keskustan ja RKP:n hallituskumppanina istuminen on lyönyt Vihreisiin liian porvarillisen leiman. Luonnollisesti, eroamme oikeistopuolueista siinä, että olemme vasemmistolaisia sosiaalipolitiikassamme ja se on hyvä tuoda selvästi esille. Mutta meitä voi kyllä sanoa myös porvaripuolueeksi. Mutta vihreä porvarillisuus onkin jotain muuta kuin se perinteinen.

Muilla puolueilla on vasemmalla poliitikkoja, jotka ovat asettaneet palkansaajien ja yritysten verotuksen vastakkain ja pitäneet yrittäjiä rikkaina yhteiskunnan kuppaajina. Faktat ovat kuitenkin, että 80 prosenttia yrittäjistä on keskituloisia tai alle sen ja neljännes tienaa noin tonnin kuussa.

Yrittäjien puolueeksi itsensä nimennyt kokoomus on päättänyt olla suuryritysten edunajaja ja vähät välittää pienyrittäjistä. Kokoomus on esimerkiksi ajanut alennukset energiaveroihin, mutta vain suurille yrityksille. Myös kokoomuksen läpi runttaama työnantajamaksujen alennus hyödytti lähinnä suuria yrityksiä. Miksi pienyrittäjä äänestäisi enää kokoomusta?

Hyvä esimerkki huonosta yrittäjäpolitiikasta on massiivinen ydinvoiman lisärakentaminen, jota suurteollisuus ja vanhat puolueet ajavat. Ydinvoima ei edistä suomalaista pienyrittäjyyttä pätkääkään,toisin kuin hajautettu uusiutuvien tuotanto.

Pienyrittäjät joutuvat äänestämään keskustaa ja kokoomusta samanlaisesta puolipakosta kuin pienituloiset perinteisesti vasemmistoa – toivoen, että ehkä he tällä kertaa tekevätkin jotain. Kuitenkin molemmat ryhmät hyötyisivät eniten vihreiden talouspolitiikasta.

Työelämä muuttuu seuraavien vuosikymmenten aikana siten, että yhä useampi elättää itseään yrittäjänä. Puolet meistä tulee toimimaan yrittäjänä elämänsä aikana. Se tarkoittaa sitä, että yli puolet meistä tulee kokemaan yrittämisen riskit lähipiirissään ja näkemään sen epävarmuudet ja ongelmat omissa kodeissaan.

Taloudellisten riskien kantaminen on tietysti yrittäjyyden ydinjuttuja. Yrittäjillä on kuitenkin taakkanaan paljon epäreilujakin ja turhia riskejä. Epäonnistuva yrittäjä voi esimerkiksi menettää sosiaaliturvansa. Yrittäjien sosiaaliturvan muuttaminen palkansaajan sosiaaliturvaa muistuttavaksi on keskeistä ensi vaalikaudella. Esimerkiksi omavastuuajan sairaustapauksissa tulisi olla sama.

Myös työssäoloehto on huomattavasti tiukempi yrittäjille kuin palkansaajille, eikä yrittäjillä ole oikeutta toimeentulotukeen. Täytyy tehdä suomalaisille yrittäjille kunniaa, sillä hyvinvointiyhteiskunnan ulkopuolelle astuminen, vapaaehtoisesti, on todella rohkeaa.

Suomi tarvitsemalla tarvitsee yrittäjiänsä ja lisää mahtuisi. Euroopan unionin Small Business Actin raportin mukaan Suomesta puuttuu etenkin mikroyrityksiä. Suomeen voi syntyä jopa 100 000 uutta yritystä.

Yrityksiä ei voi pakottaa syntymään valtion toimin. Kaikki on kuitenkin lopulta kiinni siitä rohkeasta ihmisestä, usein maahanmuuttajasta tai pohjalaisesta. Valtio voi kuitenkin politiikallaan vaikuttaa yritysten selviytymismahdollisuuksiin ja siten yrittäjyyden houkuttelevuuteen.

Me vihreät haluamme, että veronkevennykset kohdistuvat työntekoon ja yrittämiseen. Verotus ei saa olla este työn tekemiseen, yrittämiseen ja uuden keksimiseen.

1) Olemme valmiita laskemaan yhteisöverokantaa kahdella prosenttiyksiköllä yritysten houkuttelemiseksi Suomeen.

2) Alv-velvollisuuden alaraja on nostettava EU-direktiivin sallimalle maksimiin eli 10 000 euroon, jotta alkutaipaleellaan olevat yritykset selviäisivät pidemmälle.

3) Tutkimukseen pitää kannustaa. Esimerkiksi tutkimus ja kehitys -kulujen verovähennysoikeus antaisi yrityksille mahdollisuuden kehittää enemmän palvelujaan ja tuotteitaan. Siitähän yrittämisessä ja yrityksen menestymisessä on kyse, oman juttunsa muita paremmin tekemisestä.

Kun viimeksi kävin Kuopiossa, törmäsin junan ravintolavaunussa leppävirtalaiseen yrittäjään. Hän oli tehnyt kaksi kertaa konkurssin ja siinä välissä hän ollut sosiaaliturvaton köyhä byrokratian hampaissa.

Leppävirtalaisen yrittäjän kolmas yritys menestyi ja työllistää nyt kuusi ihmistä. Tästä juuri on kysymys: uusista mahdollisuuksista ja hyvinvoinnin levittämisestä. Yrittäjyyden ongelmat koskettavat kaikenlaisia suomalaisia - niin tehtaiden alasajosta kärsiviä kuin nuorta luovaa luokkaa. Yrittäjien ongelmiin on puututtava jo seuraavassa hallitusohjelmassa.

Tavoitteemme on, että vihreä porvari nukkuu hyvin.

Jaa sivu: