— Suvi Reijonen

Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haaviston puhe Kuopiossa Vihreiden puoluekokouksessa

Hyvät vihreät ystävät,

Kiitän luottamuksestanne. Tuntuu melkein epätodelliselta, että jostakin asiasta vihreiden puoluekokouksessa päätetään yksimielisesti. Olen syntynyt siihen vihreään liikkeeseen, joka tuntikausien, pitkälle yöhön venyneiden keskustelujen ja väittelyjen jälkeen päättyi tiukkaan äänestykseen – joissa useammin kuin kerran asiat ja henkilövaalit ratkesivat yhden tai parin äänen enemmistöllä suuntaan tai toiseen, ja jossa puoli salillista pettyneitä ihmisiä poistui hammasta purren nuolemaan haavojaan.

Tämän kevään eduskuntavaalit eivät olleet vihreille helppo koitos. Vaikka vaalityötä tehtiin tehokkaammin kuin koskaan, tuuli oli meille monella tavalla vastainen. Kun vaalien jälkeen puntaroimme uuden ja vanhan eduskuntaryhmän yhteisvoimin tuloksia, yhtäkkiä minut valtasi tunne, että olen nähnyt tämän ennenkin: vihreiden tiellä on ollut paljon karvaita tappioita. Missä välissä me olemme ehtineet oikein kaikki voittomme saada? Vai onko niin, että ihmisen mieleen syvemmälle porautuvat vastoinkäymiset ja iskut?

Ehkä ne porautuvat sinne siksi, että opimme niistä jotakin, ja ne antavat mahdollisuuden korjaaviin liikkeisiin, menneen arviointiin ja tulevaisuuden uuteen suunnitteluun.

Juuri sellainen hetki on nyt vihreällä liikkeellä. Olemme täällä Kuopiossa tekemässä uudelleenarviointia.

Joskus menneisyydestä voi löytyä rakennusaineksia myös tulevaisuuteen. Kun on kysytty, millaista vaalikampanjaa käytiin vuonna 1983, kun kaksi ensimmäistä vihreää kansanedustajaa – Ville Komsi ja Kalle Könkkölä – tulivat valituiksi, muistan kampanjasta yhden asian: Se oli Ville Komsin ajatus siitä, että vihreydessä voi olla loputtomasti sävyjä, ja vihreässä liikkeessä pitää olla kontaktipintaa joka suuntaan. Jokainen voi olla ainakin ihan vähän vihreä. Komsi puhui paljon vihreiden amebamaisuudesta. Kun kosketuspintaa on mahdollisimman paljon erilaisiin ihmisiin, sitä kautta vaikutetaan eniten.

Komsin oma vaalimainos oli myös ikimuistoinen: jos et voi äänestää vihreitä, äänestä näitä ”hyviä tyyppejä” muissa puolueissa. Ja liitteenä Komsin lista muiden puolueiden ”hyviksistä”.

Tämä Ville Komsin tapa tehdä kampanjaa tuli mieleeni, kun kokosimme riippumatonta, ei-vihreää kansalaisvaltuuskuntaa presidentinvaalien tueksi. Keskiviikon lähtölaukauksessa, jossa oli läsnä myös kansalaisvaltuuskunnan puheenjohtaja, professori Helena Ranta, tunnelma oli katossa. Mukaan on jo lupautunut suuri joukko vaikuttajia kaikkialta yhteiskuntaelämästä – yrittäjiä, muusikoita, tutkijoita, taiteilijoita, kirjailijoita.

Valtuuskuntaa kootessamme yksi valtuuskuntaan pyydetyistä esitti kysymyksen: ”Voinko olla mukana, vaikka en ole koskaan ennen missään vaaleissa äänestänyt vihreitä?” Vastaus oli helppo antaa: juuri Sinun kaltaisiasi ihmisiä me tarvitsemme, ja vain siten saamme kampanjalle siivet.

Suomalaiset haluavat äänestää tasavallan presidentin vaaleissa. Ne ovat Suomen suosituimmat vaalit. Vaikka presidentti on vain yksi ihminen, häneen henkilönä ja hänen toimintaansa kohdistuvat valtavat odotukset. Menneet eduskuntavaalit olivat protestivaalit – poliitikkoja, puolueita ja eduskuntaa arvosteltiin ankarasti siitä, että tavallisten suomalaisten ihmisten asioita ja murheita ei ole tarpeeksi kuunneltu.

Tasavallan presidentiltä henkilönä ja instituutiona odotetaan, että hän myös osaa ja jaksaa keskustella, kuunnella, käydä dialogia kansalaisten kanssa. Siksi myös presidentinvaalien kampanjaorganisaatio kannattaa rakentaa sellaiseksi, että siinä on paljon kosketuspintaa, paljon kohtaamisia, paljon perinteisiä rajoja rikkovia kontakteja.

Tässä työssä, nyt kun minut on nimetty presidenttiehdokkaaksi vuoden 2012 presidentinvaaleihin, tarvitsen teidän apuanne. Tehdään näistä vaalit, joissa kuuntelemiselle, kohtaamisille ja vuoropuhelulle on paljon mahdollisuuksia. Tehdään näistä vaalit, joissa vihreät ylittävät omat rajansa.

Vihreät ovat olleet mukana uudistamassa presidentin valtaoikeuksia niin, että järjestelmäämme on parlamentarisoitu mm. hallitusta muodostettaessa. Nämä ovat olleet hyviä ratkaisuja. Presidentti kuitenkin säilyy ulkopolitiikan johtajana, puolustusvoimien ylipäällikkönä ja hänellä on edelleen nimitysvaltaa.

Näitä tasavallan presidentin valtaoikeuksia on käytettävä tulevaisuudessa viisaasti ja taitavasti, koko Suomen menestykseksi. Olen istunut monissa rauhanneuvotteluissa, joissa ensimmäinen kommentti suomalaiselle neuvottelijalle on saattanut kuulua: Helppoa on tulla neuvomaan maasta, jossa on aina ollut rauhantila ja jota kohtalon sormi ei ole koskettanut.

Silloin olen joutunut korjaamaan neuvottelukumppanieni historian tietoja. Olen kertonut Ruotsin vallan ajasta, Suomesta osana Venäjän autonomiaa, erittäin verisestä sisällissodasta vuonna 1918 ja Neuvostoliiton hyökkäyksestä Suomeen 1939. Neuvottelukumppanini ovat menneet hiljaisiksi. Sen jälkeen he ovat kysyneet: Miten te olette tuosta kaikesta oikein voineet selvitä?

Tässä tulee meidän suomalaisten vahvuus. Meillä on ollut kykyä sovitella ylitsepääsemättömältä näyttäviä sisäisiä ristiriitoja, ja kykyä tulla toimeen naapuriemme kanssa sellaisten kokemusten jälkeen, jotka olisivat voineet pyyhkiä mennessään kaiken muun paitsi katkeruuden.

Suomi ei ole langennut uhrin asemaan. Vaikeinta on neuvotella sellaisten kanssa, jotka ovat valinneet tai saaneet uhrin identiteetin He kuvittelevat, että koko maailma on heitä vastaan. Kukaan ei ole heidän puolellaan. Jos konfliktin molemmat osapuolet pitävät itseään uhreina – esimerkiksi israelilaiset ja palestiinalaiset – voi konfliktinratkaisu olla erittäin vaikeaa.

Joskus myös meitä suomalaisia houkutellaan ottamaan uhrin kaapu niskaamme. Olemme historiassa yksin. Kukaan ei meitä ymmärrä. Avuksemme ei ole kukaan koskaan rientänyt. Ympärillämme on vain vihollisia – vieraita kieliä, vieraita kulttuureja. Muut saastuttavat meidän rantamme. Suomalaisen veronmaksajan lompakko putsataan jonkun toisen hyödyksi. Maailma näyttäytyy meille suurena sambana, ja meistä tulee höynäytettyjä kalletappisia – aamulla heräämme kauheassa kohmelossa lompakko tyhjänä. Vaadimme rajojen sulkemista.

On myös toisenlainen vaihtoehto. Siinä vaihtoehdossa Suomi ei olekaan uhri, vaan aktiivinen kansainvälinen toimija. Olen vihreässä liikkeessä siksi, että sen on eurooppalainen ja globaali liike. Olemme kasvaneet yhdessä muualla Euroopassa ja maailmalla nousseiden vihreiden liikkeiden kanssa. Alussa kävimme kovan kiistän siitä, ovatko mukana sekä ekologinen että sosiaalinen kestävyys, ja siinä taistelussa ”pitsinnyplääjät” voittivat ”syvänvihreät”. Se mikä joillekin näytti pitsiltä, muotoutui pikkuhiljaa sosiaaliseksi turvaverkoksi ja ajatukseksi perustulosta, jota olemme halunneet kaikille ihmisille – myös pätkätöiden tekijöille.

Bästa vänner. Den senaste tiden har somliga i Finland försökt underblåsa ett språkkrig. Man vill se den grundlagsenliga tvåspråkigheten i Finland som ett problem, inte en rikedom. Gentemot språkminoriteterna och Åland har till och med riktats hatprat. Jag hör till de finländare, som ser Finlands tvåspråkighet som en rikedom och som inte godkänner diskriminering på grund av språk. I presidentvalet är det också fråga om medborgarrättigheter.

Tänä päivänä globaalit kysymykset ovat meille entistä tärkeämpiä. Uudet, nousevat taloudet ovat muualla kuin Euroopassa. Suomen menestys tulevaisuudessa nojaa yhteistyöhön Euroopan ulkopuolisten alueiden kanssa. Voimme olla mukana rakentamassa demokratiaa, ihmisoikeuksia, oikeusvaltiota ja tyttöjen ja naisten oikeudenmukaista kohtelua kaikkialla maailmassa. Tarvitsemme enemmän poliittista ja taloudellista yhteistyötä Euroopan ulkopuolisten alueiden kanssa.

Tähän kaikkeen voi tasavallan presidentti vaikuttaa. Tästä puoluekokouksesta lähden tavoittelemaan tasavallan presidentin tehtävää tammikuun 2012 presidentinvaaleissa. Kiitän luottamuksestanne, mutta tämän kampanjan voimme voittaa vain yhdessä. Mukaan tarvitaan paitsi jokaista teistä, lisäksi suuri joukko ihmisiä, joiden mielestä näissä tasavallan presidentin vaaleissa on oikea hetki piirtää selvä puumerkki siitä, mihin suuntaan Suomea halutaan viedä. Kyllä se siitä.

www.haavisto2012.fi

Jaa sivu: