— Marja Honkonen

Anna Moring: "Tasa-arvokeskustelu pois poteroista"

 Miesten ja naisten välisen tasa-arvon luulisi olevan juuri sitä - miesten ja naisten välistä tasa-arvoa. Siis sitä, että sukupuolen merkitys näkyisi jossakin aivan muualla kuin terveydentilassa, väkivaltatilastoissa, palkkakuitissa tai vanhemmuuden asteessa. Viimeaikaisten tasa-arvokeskustelujen perusteella vaikuttaa kuitenkin siltä, että miesten ja naisten tasa-arvo on prosenttien asemasotaa, tilastojen tykistötulta, veristä lähikamppailua siitä, kumpi sukupuoli on vähemmän tasa-arvoinen kuin toinen.

Naisten ja miesten oikeudet eivät ole toisiltaan pois, päinvastoin. Naisten ja miesten välinen tasa-arvo on kokonaisuus, jota ei voi käsitellä palikka kerrallaan. Hyvä esimerkki on perhevapaiden tasaisempi jakaminen. Se parantaisi naisten työelämäasemaa ja tasoittaisi osaltaan palkkaeroja sekä eroja urakehityksessä. Samalla se vähentäisi avioeroja, parantaisi miesten asemaa huoltajuuskiistoissa ja lisäisi isien motivaatiota jatkaa aktiivista ja läsnä olevaa vanhemmuutta myös mahdollisen eron jälkeen. Win-win ja vekaroillekin yksi win.

Mistä sitten kiikastaa? No, lapsiasianvaltuutettu ja imetysasiantuntijat lyttäävät ajatuksen äitien liian lyhyestä vanhempainvapaasta, koska täysimetys. Työnantajapuoli toteaa, että isille korvamerkittyjä vanhempainvapaita ei voida lisätä, koska raha. Isiä ei saada hoitovapaille, koska tuloerot. (Vaikkakin olen laskeskellut, että kaksilapsinen heteroydinperhe tienaisi noin 1000 euroa enemmän kuukaudessa viiden vuoden kuluttua esikoisen syntymästä, jos vanhempainvapaat ja hoitovapaat jaettaisiin tasan.)

Toisin sanoen tehokas lääke sekä työ- että perhe-elämän tasa-arvo-ongelmiin olisi tiedossa, mutta se vain maistuu liian pahalta, yök-en-syö.

Tasa-arvokeskustelussa on syytä muistaa myös se, että naiset, niin kuin miehetkään, eivät ole keskenään samanlaisia eivätkä yksi ja yhtenäinen ryhmä. Tasa-arvopolitiikkaa tehdään Suomessa helposti valkoisten, kunniallista elämää elävien heteroäitien ja -isien näkökulmasta. Feministeillekin nainen on edelleen lähinnä vain äiti, huonosti palkattu työntekijä tai väkivallan uhri, miesliikkeille mies on kärjistäen työkuormansa alle luhistuva kaltoinkohdeltu etäisä. Samalla unohdetaan, että myös sinkuilla, lapsettomilla, lesboilla tai syrjäytyneillä naisilla on tasa-arvo-ongelmia, joista pitää puhua.

Vuoden 2012 kuntavaalit ovat tärkeä areena puhua tasa-arvosta nimenomaan kuntalaisten näkökulmasta - peruspalvelujen asiakkaiden, vanhempien, polkupyöräilijöiden ja julkisen liikenteen käyttäjien. Ruuhkamaksut ovat tasa-arvokysymys yhtä lailla kuin neuvoloiden alueellisesti eriarvoiset käytännöt, syömishäiriöklinikoiden sijainti, turvakotiverkoston kattavuus tai asunnottomien yömajat.

Haluan tuoda miehet ja naiset samaan pöytään puhumaan tasa-arvo-ongelmista ja etsimään yhteisiä tavoitteita. Haluan tuoda tähän pöytään monenlaisia miehiä ja naisia ja antaa jokaiselle tilaa sanoa asiansa. Haluan mukaan myös heidät, jotka eivät määrittele itseään miehiksi eivätkä naisiksi. Kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta ilman avointa keskustelua ei synny hyvää tasa-arvopolitiikkaa. Ja kuka tietää, ehkä keskustelut voivat tuoda esiin myös yllättäviä yhteisiä näkemyksiä? Rintamalinjat ylittäviä alliansseja?

Anna Moring

Kirjoittaja valittiin viime viikonloppuna Vihreiden Naisten puheenjohtajaksi kaudelle 2012–2013.

Jaa sivu: