— Pekka Haavisto

Pekka Haaviston puhe puoluevaltuuskunnassa 26.11.2011

Arvoisat valtuuskunnan jäsenet,

Ensin haluan kiittää kaikkia siitä tuesta, jota olette presidentinvaalikampanjaan jo tähän mennessä antaneet. Jäljellä on vajaa pari kuukautta aktiivista peliaikaa, ja olen varma siitä, että näissä vaaleissa tällä porukalla teemme kokoamme suuremman tuloksen. Toinen kierros häämöttää. Tarvitaan järkeä ja kuntoa.

Uudet vihreän talouden markkinat

Euroopan taloustilanne haastaa meidät kaikki. Siihen ei ole helppoja ratkaisuja, eikä ole millään tavalla helppoa olla tukemassa maita, jotka ovat saattaneet oman taloutensa kuralle ja jättäneet tekemättä ne rakenteelliset uudistukset, joita terveeseen taloudenpitoon tarvitaan. Avun antajan rooli tässä tilanteessa ei ole helppo. Vaikeampi voisi olla vain avun tarvitsijan rooli. Euro ei ole meille ainoa mahdollisuus – pienempiinkin valuutta-alueisiin voidaan kriisin kautta joutua – mutta euro on meille toistaiseksi paras mahdollisuus, jota kannattaa puolustaa. Jos eläisimme suljetussa taloudessa, panisimme rajat kiinni ja kävisimme kauppaamme markoilla tai oravannahoilla, mutta Euroopan kriisi vaikuttaa paitsi valuuttaamme myös päämarkkina-alueeseemme. Euroalueen kriisi syö pahimmillaan työpaikkoja ja talouselämän kannattavuutta Suomessa. Sellaisen laman mahdollisuutta vastaan kannattaa nyt taistella.

Presidentti Ahtisaarta kutsuttiin joskus reissu-Maraksi. Ei ymmärretty, miksi presidentti kulkee maailmalla ja vetää liikemiesvaltuuskuntia väsymättä uusilla mantereilla. Nyt, kun kaikki ymmärtävät maailman globaalistuneen, tuota Ahtisaaren missiota on helpompi ymmärtää. Meille ovat aukeamassa uudet vihreän talouden, ympäristöystävällisen teknologian ja energiansäästön markkinat kaikkialla maailmassa nousevissa talouksissa, ja Suomen on niitä markkinoita hyödynnettävä. Enkä puhu nyt vain Kiinasta ja Itä-Aasiasta, vaan myös latinalaisesta Amerikasta ja Afrikasta. Vihreän talouden kilpajuoksu myös Afrikkaan on alkanut, uusiutuville energialähteille ja ympäristöystävälliselle rakentamiselle on sielläkin kasvava kysyntä. Suomen on oltava nyt liikkeellä. Presidentti voi olla tien avaaja näille uusille markkinoille.

Kun kauppaa käydään, hinnoista pitää joskus tinkiä. On sen sijaan asioita, joista ei saa tinkiä: ne ovat meidän keskeiset arvomme – demokratia, tasa-arvo, sananvapaus, ihmisoikeudet. Näitä arvoja voimme edistää myös pitämällä yhteistyössämme koko ajan mukana koulutuksen, yliopistoyhteistyön, median ja kulttuurin. Toivon, että vihreän kehitysyhteistyöministerin Heidi Hautalan kädenjälki näkyisi myös ammatillisen ja yliopistokoulutuksen parantamisessa kehitysmaissa. On sietämätöntä, että näiden maiden eliitit uusintavat itseään lähettämällä lapsensa maailmalle kalliisiin eliittioppilaitoksiin samalla, kun varattomammat nuoret jäävät vaille koulutusta. Meidän on taisteltava luokkayhteiskuntia vastaan myös kehitysmaissa. Ilmainen koulutus on siihen paras lääke. Suomen on näytettävä tässä itse myös mallia. En kannata ajatusta lukukausimaksujen perimisestä Euroopan Unionin alueen ulkopuolisiltakaan opiskelijoilta.

Tapasin tänä syksynä Tunisian tasa-arvoministerin Lilia Labidin, jolla oli meille hyvä kysymys: Ministeri Labidi muistutti, että kun Berliinin muuri murtui marraskuussa 1989, koko Eurooppa puhui yhdellä äänellä vapaudesta, demokratiasta, ihmisoikeuksista. Euroopalla oli silloin selvä viesti. Nyt, sanoi Labidi, kun Arabimaiden ”Berliinin muuri” on murtunut, Eurooppa puhuu öljyn hinnasta ja laittoman siirtolaisuuden torjunnasta. Missä ovat teidän arvonne nyt, kun niitä kaivattaisiin arabimaiden murroksessa, Labidi ihmetteli. Viime viikolla kävi luonani täällä eduskunnassa Egyptin uusi suurlähettiläs. Kysyin, miten voimme auttaa. Hän vastasi: ”Näyttäkää kasvonne.” – Tässä yhteydessä on annettava täysi tunnustus Suomen ulkoministerin Erkki Tuomiojan äskeiselle matkalle, jossa hän vieraili mm. Tahririn aukiolla Kairossa. Viesti oli selvä: ”Ette ole yksin, teitä ei ole unohdettu.” Hienoa, Eki.

Suomen tarina

Maailmalla liikkuessamme meillä on yksi vientituote, joka on muita suurempi: se on Suomen tarina. Suomen tarina köyhästä, vaikeissa oloissa elävästä, sisällissodan runtelemasta kehitysmaasta maailman kehityksen, tasa-arvon ja koulutuksen kärkeen hämmästyttää ja innostaa kaikkialla kehittyvässä maailmassa. Tarina on meille niin tuttu, että emme osaa siitä aina itse enää innostua. Se tarina kannattaa kuitenkin Aasiassa, latinalaisessa Amerikassa tai Afrikassa liikuttaessa toistaa. Kun istuin taannoin Uruguayn presidentin José Mujican virkahuoneessa, hänellä oli meille suomalaisille vain yksi kysymys: Miten te suomalaiset teitte sen? Kertokaa heti tarinanne! Oman historiamme ja omien kokemuksiemme kautta meistä voi tulla osa kehittyvien maiden tai sodasta toipuvien maiden tarinaa.

Keskustelu presidentin valtaoikeuksista Suomessa on harhainen, jos luullaan, että kysymyksessä on nollasummapeli. Ajatus, että käytössä olisi vain jokin määrätty määrä valtaa, josta täällä keskenämme riitelemme, on harhainen. Kansainvälinen vaikutusvalta ei ole nollasummapeli. Katsokaa vaikka historiaa: Presidentti Kekkosen ETYK-saavutukset, Helsinki-ryhmien perustaminen, Martti Ahtisaaren, Elisabeth Rehnin ja Harri Holkerin rauhantyö, suomalainen rauhanturvaaminen alkaen Suezilta 1956 osoittavat, että Suomi voi saada maailmalla arvovaltaa ja vaikutusvaltaa. Tänään Suomea kaivataan maailmalla entistä kipeämmin rauhanvälittäjänä, siviilikriisinhallinnan toimijana sekä kansalaistoiminnan ja ihmisoikeuksien tukijana. Näin syntyy kokoaan suurempi Suomi.

Venäjän karhu

Kohti vaalikamppailun loppusuoraa mentäessä ehdokkaiden välinen mätkiminen tulee lisääntymään. Joku vaalipaneelia seurannut sanoi, että hän on jo löytänyt ihanne-ehdokkaansa: ehdokkaalla on Paavo Väyrysen loputon usko onnistumiseen, Sauli Niinistön talouskuri, Paavo Lipposen valmius puhua vaikka Kiinan keisarille, Timo Soinin kyky saada viesti perille, Eva Biaudetin inhimillinen ote, Sari Essayahin kunto ja Paavo Arhinmäen intohimo jalkapalloon. Mutta hän oli päättänyt äänestää vihreää ehdokasta, koska hän halusi, että presidentti katsoo tulevaisuuteen.

Vaikka nyt keskustelua käydään ennen kaikkea Euroopan Unionista, on yksi ulkopolitiikan asia, josta Suomessa pitäisi juuri nyt keskustella: Venäjän kehitys.

Oma Venäjä-suhteeni alkoi 1980-luvun puolivälissä, kun Venäjän ympäristöliikkeet ja ihmisoikeustaistelijat tulivat esille kellareistaan Gorbatshovin perestroikan alkaessa. Oli viimein mahdollisuus sanoa mitä ajattelee ja mitä tuntee – ja mitä kaikkea on kokenut. Koko Stalinin kausi hirmutöineen ja Neuvostoliiton rikokset kansalais- ja ihmisoikeuksia kohtaan nousivat esille. Samoin kaikki ne ympäristörikokset, joista vuosia oli vaiettu. Vihreät olivat silloin eturivissä muodostamassa suhteita uuteen Venäjään.

Venäjän ja Suomen historiassa on hyvät ja huonot hetkensä, mutta Venäjällä on aina nähty suomalaiset syvinä tasa-arvon kannattajina. Tämä tasa-arvoinen ajattelu täytyy näkyä myös Venäjän ja Suomen suhteissa.

Bästa lyssnare. Det finns inte två olika klasser av demokrati. Länder antigen är eller är inte demokratier. Därför är det viktig att vi finländare också följer och kommenterar demokratins, mänskliga rättigheternas of uttrycksfrihetens tillstånd in Ryssland. Det är att uppskatta Ryssland och det ryska folket. Vi gör det med vetskapen att också den finländska demokratin finns brister och saker att utveckla.

Kun Venäjällä on nyt menossa presidentinvaalit, minua vaivaavat kommentit, joissa Venäjästä puhutaan ”omanlaisenaan demokratiana” tai ”jonkinlaisena demokratiana”. Myös jotkut ehdokaskollegoistani ovat syyllistyneet tällaiseen Venäjän – ja demokratian – vähättelyyn.

Meidän on ilman ylemmyydentuntoa ja pilkkaa tarkasti seurattava, missä asioissa Venäjällä demokratian tai sananvapauden pelisääntöjä rikotaan, missä asioissa nyt siellä meneillään olevissa presidentinvaaleissa on puutteita demokraattisissa prosesseissa. Venäjää on mitattava siinä kisassa, johon he itse ovat ilmoittautuneet: Venäjä on perustuslakinsa ja lainsäädäntönsä mukaisesti monipuoluedemokratia. Tämän vuoksi on tärkeätä puuttua ihmisoikeuksien, kansalaisvapauksien tai demokratian rikkomuksiin myös Venäjällä. Pidetään Venäjä mukana, eri eristetä sitä. Keskustellaan, kannustetaan, kritisoidaan, kehutaankin tarvittaessa – ja pidetään tiivistä yhteyttä.

Syksyn kirjamessuilla meidät presidenttiehdokkaat jaettiin tolstoilaisiin ja dostojevskilaisiin. Ilmoittauduin tolstoilaiseksi – hänen visionsa ihmiskunnasta ja ihmisen etiikasta ovat aina tehneet minuun vaikutuksen. Puhuessamme Venäjästä, meidän on hyvä muistaa, miten vahva vapauden kaipuu, ihmisarvon nostaminen ja hyvän elämän tavoittelu nousee jo venäläisestä kulttuurista. Kulttuuri on suuri voima myös Venäjällä.

Tasavallan presidentin keskeisimpiin tehtäviin kuuluu hyvä yhteydenpito Venäjään ja sen eri toimijoihin. Venäjän markkinat ovat aivan naapurissamme, ja meillä on siellä paljon käyttämättömiä mahdollisuuksia. Venäjän WTO-jäsenyyden myötä myös investointien tekeminen Venäjälle tulee helpottumaan. Kannatan EU:n ja Venäjän välistä viisumivapautta ja uusien rajanylityspaikkojen kuten Parikkalan avaamista Suomen ja Venäjän välille.

Kansainvälinen Suomi

Suomi on maa, jonka menestys on rakennettu yhdessä maahanmuuttajien kanssa. Billnäsin ruukki on yksi kansainvälisen teollisuutemme kehtoja. 1600 ja 1700 -luvuilla ruukille tuli ammattilaisia kymmenistä eri maista, neljännes työntekijöistä puhui omaa kieltään, uskoi omaan uskoonsa ja oppi ruotsin ja suomen kielet. Nykyisessä Raaseporissa ja muualla Suomessa nämä ihmiset löytyvät monien sukupuista. Toivoisin, että mahdollisimman moni maahanmuuttoa pelkäävistä suomalaista tutkisi omia sukujaan. Maahanmuuttajia ja maastamuuttajia löytyy lähes jokaisesta suvusta.

Nämä juuret tuntuvat kuitenkin unohtuneen. Sain reilu viikko sitten Nokian työntekijältä kirjeen. Hän kirjoitti huolestuneena, että hänen alaisensa pakkaavat tavaransa ja lähtevät töihin johonkin toiseen maahan. Nämä työntekijät ja heidän perheensä olivat joutuneet suomalaisten pelkojen kohteeksi ihonvärinsä tai kielensä vuoksi. Heidän mittansa oli tullut täyteen.

Suomi on menettämässä juuri sen voimavaran, jonka tänne kaikista eniten haluaisimme ja tarvitsisimme - korkeasti koulutetun työntekijän. Maahan jäävät ne, jotka eivät taloudellisista tai sosiaalisista syistä pysty lähtemään. He jäävät kärsijöiksi alati huononevassa ilmapiirissämme. Mutta he eivät kärsi tästä tilanteesta yksin, lopulta suurimmaksi häviäjäksi jää taantuva suomalainen hyvinvointiyhteiskunta.

Kantaa ottava Suomi

Suomi on nyt ehdolla YK:n turvaneuvoston jäseneksi vuosille 2013-2014. Jos siinä onnistumme, se tulee olemaan erittäin tärkeä tehtävä Suomelle. EU-jäsenyyden myötä Suomi on mukana myös Euroopan Unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

 Jotkut presidenttiehdokkaat ovat haikailleet paluuta suomalaiseen, kylmän sodan aikaiseen puolueettomuuspolitiikkaan. Se oli aikaa, jolloin YK:n yleiskokouksessa äänestettiin päätöslauselmasta, jossa tuomittiin Neuvostoliiton miehitys Afganistanissa. 104 maata tuomitsi YK:n peruskirjan vastaisen miehityksen, 18 äänesti miehityksen puolesta – ja 18 pidättäytyi, niiden joukossa Suomi. Itäblokin maista Romania osoitti kansalaisrohkeutta äänestämällä tyhjää Suomen tavoin.

Itse en halua paluuta tällaiseen aikaan. Mielestäni on oikein, että olemme yhdessä muiden EU-maiden kanssa tuominneet esimerkiksi Syyrian hallituksen ja presidentti al-Assadin omiin kansalaisiinsa kohdistamat väkivaltaisuudet ja murhat. Ihmisoikeuksien ja demokratian loukkauksissa me emme voi emmekä halua pysyä puolueettomina.

Jaa sivu: