— Mari Kamaja

Ministeri Hautala: Harmaaseen talouteen puututtava myös kansainvälisesti

Hallitus julkisti tänään tehostetun harmaan talouden toimintaohjelman. Ohjelman tavoitteena on lisätä valtion tuloja kitkemällä harmaata taloutta sekä tukea laillista suomalaista yrittäjyyttä.  Näin ohjelman viimekätinen tarkoitus on turvata hyvinvointivaltion palvelujen rahoitusta.

Kehitysministeri Heidi Hautala korostaa, että erityisen tärkeää harmaaseen talouteen puuttuminen on vaikeassa taloustilanteessa, jossa pelkkä säästäminen ei riitä, vaan tarvitaan myös lisää tuloja.

- Laskelmien mukaan valtio menettää 4-6 miljardin euron tulot harmaan talouden ja talousrikollisuuden takia. On siis kyse todella merkittävistä summista. Siksi on myös varmistettava, että ohjelman toteutukseen on tarvittavat resurssit.

Kuten ohjelmassa todetaan, harmaa talous on kansainvälistynyt. Hallitusohjelmassa sitoudutaankin tehokkaaseen harmaan talouden torjuntaan sekä toimiin kansainvälisen veronkierron lopettamiseksi.

Nykyisellään markkinaehtoisesta hinnoittelusta poikkeava hinnoittelu ja muu perusteeton voitonsiirto esimerkiksi yritysjärjestelyjen yhteydessä kansainvälisesti toimivissa konserneissa ovat kasvattaneet Suomen verovajetta. Taloudellisia hyötyjä haetaan myös ympäristön kustannuksella, kun yritykset säästävät jätehuollon ja ympäristönsuojelun kustannuksista.

Hautala pitää ohjelman kirjausta yritysten siirtohinnoittelusta hyvänä.

- On erinomaista, että jatkossa verohallinto tehostaa siirtohinnoitteluun, muihin kansainvälisiin voitonsiirtoihin ja menojen kohdistamiseen sekä kansainvälisiin yritysjärjestelyihin kohdistuvaa valvontaa ja ohjausta, Hautala kiittää.

Näin Suomi saa sille lain ja verosopimusten mukaan kuuluvat osuuden konsernien verotuloista.

Kehitysministeri Hautala pitää tärkeänä myös ohjelman tavoitetta siitä, että arvopaperimarkkinoiden omistuksen julkisuus ja läpinäkyvyys säilytetään vähintään nykytasolla hallitusohjelman mukaisesti.

 

Lisätietoja: Ministeri Hautalan erityisavustaja Lauri Korkeaoja, puh. 0440 788 282

 

 

Jaa sivu: