— Anni Sinnemäki

Sinnemäki ryhmäpuheenvuorossa Kreikka-tiedonannosta: Kreikan ohjelman onnistuminen olisi suomalaisten etu

Vihreä eduskuntaryhmä tukee hallitusta sen päätöksessä osallistua Kreikan toisen lainaohjelman rahoittamiseen.

Vihreät ovat myös tyytyväisiä siihen, että yksityinen sektori kantaa sovitun osuutensa, kun Kreikan veloille tehdään velkasaneeraus.

– Ohjelman onnistuminen on vieläkin epävarmaa. Ohjelma Kreikan talouden tervehdyttämiseksi voi epäonnistua näidenkin päätösten jälkeen monesta syystä. Jo tähän mennessä koko Euroopan hidastunut talouskehitys on vaikuttanut myös siihen, että Kreikan on ollut yhä vaikeampi ja vaikeampi saavuttaa omia tavoitteitaan, kansanedustaja Anni Sinnemäki sanoi Vihreiden ryhmäpuheessa

Ohjelma voi myös kaatua poliittisiin vaikeuksiin. Vaikeiden poliittisten uudistusten läpivieminen on heikon luottamuksen ilmapiirissä tuskallista.

– Tämä on myös meille täällä Suomessa käyttökelpoista tietoa. Kun vakautamme omaa julkista talouttamme vielä paljon pehmeämmissä olosuhteissa, meidän kannattaa pitää huolta siitä, että päätökset ovat oikeudenmukaisia ja että erilaiset ryhmät osallistuvat taakan jakoon.

Vaikka Kreikan talouden tervehdyttäminen on vaikea tehtävä, vihreä eduskuntaryhmä on sitä mieltä, että sitä tulee yrittää. Ohjelma asettaa Kreikalle itsenäisten valtioiden historiassa todennäköisesti vertaansa vaille olevan pakkopaidan velkatileineen ja jatkuvine tarkastuksineen.

– Kreikan ja kreikkalaisten kannalta ohjelma on todella rankka. Kreikkalaiset ovat eläneet jo useita vuosia tilanteessa, jossa työttömyys kasvaa ja taloudelliset vaikeudet ovat yhä yleisempiä. Nyt sovittu ohjelma tarkoittaa työpaikan menetystä isolle joukolle ihmisiä, se tarkoittaa nuorille niukempaa toimeentuloa ja se tarkoittaa eläke-etuuksien edelleen leikkaamista. Toivottomuuden tunne kreikkalaisessa yhteiskunnassa tulee todennäköisesti jatkumaan.

Viimeaikaisissa mielipidetiedusteluissa kreikkalaiset ovat ilmaisseet, että uudistukset ja julkisen talouden vakauttaminen ovat välttämättömiä. Kreikan lainaohjelma sisältää myös paljon toimia ja tavoitteita, jotka olisivat onnistuessaan hyödyllisiä koko kreikkalaiselle yhteiskunnalle. Verojen keruun parantuminen ja veronkierron loppuminen olisi varmasti suurin asia.

Puhe kokonaisuudessaan verkossa

Jaa sivu: