— Oras Tynkkynen

Oras Tynkkynen ryhmäpuheessa: Liikennepolitiikassa isompi vaihde silmään

Vihreä eduskuntaryhmä haluaa hallituksen vaihtavan liikennepolitiikassa isomman vaihteen silmään, vaikka valtioneuvoston liikennepoliittisen selonteon suuret linjavedot saavatkin vihreiden kannatuksen.

– Hyviä tavoitteita, ohjelmia ja strategioita, selvityksiä ja selontekoja riittää. Nyt tarvitaan ministeriltä, hallitukselta ja koko eduskunnalta rohkeutta tehdä päätöksiä riittävistä toimenpiteistä, kansanedustaja Oras Tynkkynen korosti vihreiden ryhmäpuheenvuorossa.

– Auto on välttämätön isolle osalle suomalaisia - nyt ja tulevaisuudessa. Maaseudun autoilijoita ei saa kuitenkaan käyttää ihmiskilpenä siellä, missä omalle autolle voi tarjota parempia vaihtoehtoja. Suurilla kaupunkiseuduilla riittää joukkoliikenteen tarvitsemia joukkoja - kunhan busseista, junista ja ratikoista tehdään kyllin houkuttelevia.

Euro on hyvä konsultti niin autokaupassa kuin maantiellä. Vihreät haluaa tehdä taloudellisella ohjauksella joukkoliikenteestä ja vähäpäästöisestä autoilusta taloudellisesti houkuttelevampaa.

– Edellinen hallitus porrasti viisaasti auto- ja ajoneuvoverot päästöjen mukaan. Sillä uusien autojen päästötaso on saatu romahtamaan. Tämä hallitus vahvistaa päästöporrastusta, mikä tekee energiatehokkaista ja vähäpäästöisistä autoista houkuttelevan vaihtoehdon yhä useammalle suomalaiselle. Tällä tiellä pitää jatkaa.

– Työmatkakuluvähennykseen käytetyistä veroeuroista 4/5 menee yksityisautoiluun ja siitä iso osa pendelöintiin kehyskunnista keskuskaupunkeihin. Työmatkakuluvähennystä ja kilometrikorvausta on aika kohtuullistaa sekä valtiontalouden että ympäristön takia.

Vihreä eduskuntaryhmä on tyytyväinen siihen, että ratoihin satsataan enemmän kuin teihin. Vihreiden pitkäaikainen tavoite - raitiovaunu Tampereen ja Turun seuduille - ottaa ison harppauksen eteenpäin.

 

Lue koko puhe >>

 

 

 

 

Jaa sivu: