— Soininvaara Osmo

Soininvaara ryhmäpuheenvuorossa kehyksistä: Hallitus tekee työn tekemisestä kannattavampaa

Suomen lähiajan talous on eurooppalaiset olosuhteet huomioon ottaen hyvässä kunnossa. Ongelmamme ovat kauempana kestävyysvajeessa. Vaikka julkinen taloutemme on vielä lähes tasapainossa, otamme koko ajan velkaa tulevaisuudelta.

Melkein kaikki Euroopan maat kärsivät samasta ongelmasta, jonka perussyy on väestön ikääntyminen ja eläkeläisten määrän kasvu. Vain Ruotsi ja Saksa ovat kuivilla.

– Mitä Ruotsi ja Saksa ovat tehneet toisin? Molemmat ovat parantaneet menestyksellisesti huoltosuhdettaan työperäisen siirtolaisuuden avulla. Molemmat ovat myös tehneet viimeisen kymmenen vuoden aikana määrätietoisia toimia, joilla on puututtu rakenteelliseen työttömyyteen ja pidennetty työuria. Toimenpiteet olivat kovia eivätkä ne ole menneet riidattomasti, mutta niiden ansiosta Ruotsi ja Saksa välttyvät sellaisilta ikäviltä päätöksiltä, joita me joudumme tässäkin raamibudjetissa tekemään, totesi kansanedustaja Osmo Soininvaara vihreiden ryhmäpuheenvuorossa.

Vihreä eduskuntaryhmä on tyytyväinen, että raamibudjettiratkaisussa otetaan määrätietoisia askelia Ruotsin ja Saksan suuntaan.

– Merkittävä panostus nuorten yhteiskuntatakuuseen on hatunnoston arvoinen oloissa, joissa vähän kaikesta joudutaan karsimaan. Hyviä ovat myös kirjaukset työn ja tulonsiirtojen paremmasta yhteensovituksesta, joiden tarkoituksena on helpottaa työttömien tarttumista edes tilapäisiin työmahdollisuuksiin. Asumistukea pitkäaikaistyötön saisi työllistymisen jälkeen nostaa pidempään entisen suuruisena. Työllistymisbonus merkitsee työttömyyskorvauksen ja palkan nostamista vähän aikaa päällekkäin.

 

Vihreät ovat erittäin iloisia siitä, että työmarkkinatuessa luovutaan puolison tulojen vaikutuksesta tukeen.

– Pitkäaikaistyötönkin voi tämän jälkeen perustaa perheen ja perheissä, joissa molemmat puolisot ovat työttömiä, toinen voi ottaa vastaan tarjotun työn, vaikka toinen jäisi työmarkkinatuen varaan.

Lue koko puhe

 

 

 

 

Jaa sivu: