— Marja Honkonen

Haavisto Lappeenrannan puoluekokouksessa: "Aika on kypsä kaivosverolle"

Arvoisa puoluekokousväki, hyvät ystävät

Ensimmäiseksi lämmin kiitos lappeenrantalaisille siitä, että olette kutsuneet vihreät keväisenä viikonloppuna tänne.

Toiset kiitokseni haluan osoittaa teille kaikille tuestanne ja työstänne presidenttikampanjan aikana. Viime keväänä vihreiden puoluekokous Kuopiossa lähetti minut tavoittelemaan tasavallan presidentin tehtävää. Tämä vuosi on ollut minullekin aikamoinen kokemus - myös teidän ansiostanne.

Jo Kuopiossa tunnelma oli hyvä, ja kampanjasta tulikin sitten kokoaan suurempi. Pienillä resursseilla teimme pieniä ihmeitä: saatiin kampanja, joka oli kokoaan suurempi. Saimme mukaan ihmisiä, jotka eivät ennen ole olleet mukana poliittisissa kampanjoissa. Mukaan lähti myös monia taiteilijoita, jotka antoivat työpanoksensa kampanjalle.

Tärkeintä oli, että saimme esiin teemoja, joita poliittisilla areenoilla ei ole yhtä laajasti aikaisemmin käsitelty. Suomen kansan sanainen arkku aukesi vaalitilaisuuksista. Ihmisillä oli mahdollisuus käydä avointa keskustelua omista asioistaan ja tuntemuksistaan. Muutimme myös Suomi-brändiä. Kevään 2012 Suomi oli kovin erilainen kuin kevään 2011 Suomi.

Kaikkein suurimman vaikutuksen minuun teki nuorten aktiivisuus presidentinvaalikampanjoissa. Se näkyy edelleen kouluissa ja kaduilla – uusi sukupolvi aktiivisia ihmisiä on tullut mukaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. He etsivät omia teemojaan ja omia tapojaan tulla mukaan. Jos joku väittää, etteivät suomalaiset nuoret ole aktiivisia, olisi kannattanut olla paikalla Imatran Nesteellä kampanjan toisella kierroksella sunnuntai-illan tilaisuudessa, joka alkoi kello 22.30. Tilaisuus kesti miltei pari tuntia. En ole koskaan nähnyt sellaista poliittista keskustelu, mitä siellä nähtiin.

Haluan kiittää teitä kaikkia tekemästänne suuresta työstä. Haluan myös tältä paikalta kiittää kaikkia muita kampanjassa mukana olleita – vihreitä ja ei-vihreitä – rohkeudesta panna itsensä likoon. Miljoona ruusua!

--

Emme jää kuitenkaan menneiden vaalien hiillokselle lämmittelemään, vaan on aika mennä eteenpäin. Nyt on aika suunnata katse kuntavaaleihin, sillä jokaisessa Suomen kunnassa on ainakin vähän varaa vihertää.

Olemme jo vuosia niin tottuneita ajatukseen Suomesta korkean teknologian ja IT-osaamisen maana, että meillä on vaikeaa muistaa sitä Suomea, joka tuottaa raaka-aineita ja käyttää luonnonvaroja.

Viime aikojen kaivoskeskustelu on kuitenkin havahduttanut meidät myös tähän Suomeen. Ei voi olla kenellekään yllätys, että nopeasti kasvava kaivosteollisuus luo uusia ristiriitoja sekä suhteessa ympäristönsuojeluun että muihin elinkeinoihin ja asumiseen.

Tällä viikolla kävivät eduskunnassa Rukan matkailuyrittäjät, joiden alueita kaivosvaraukset piirittävät. Lähdemmekö kohta Karhunkierrokselle malmirikastamon pihasta, miten käy Oulangan kansallispuiston, miten käy suojeltujen jokien ja järvien? Näitä kysymyksiä kysytään nyt Kuusamossa.

Vastaavia viestejä sataa nyt kaikkialta. Miten kaivostoiminta, asuminen, muut elinkeinot ja luonnonsuojelu voivat elää yhdessä?

Vaikka uusi kaivoslaki on hyvin tuore, tuntuu maankäytön eri intressien vertailu pahasti kangertelevan. Jo avattujen kaivosten kohdalla viranomaisten voimavarat valvoa ympäristölupien noudattamista ovat selvästi puutteellisia. Malminetsintä on ollut Suomessa eräänlainen jokamiehenoikeus. Nyt tätä jokamiehenoikeutta käyttävät kansainväliset kaivosyhtiöt.

On aika alkaa kerätä kaivosveroa tai louhintaveroa, ja kerätä sen tuotolla kaivosrahastoa, jolla suojellaan tulevien sukupolvien edut kaivospaikkakunnilla. Tällainen kaivosrahasto voisi toimia Norjan öljyrahaston tapaan.

Tiedämme, että kaivostoiminnalla on alku ja loppu, emmekä halua, että aikanaan kaivostoiminnan päätyttyä jälkeen jää riutuvia tai kuolleita kaivospaikkakuntia. Uusiin elinkeinoihin ja kuntien kehitykseen voitaisiin kerätä varoja ja investoida niitä kaivosrahaston kautta vielä silloin, kun kaivokset ovat toiminnassa. Tällainen rahasto olisi tärkeä ennen kaikkea Lapin tulevalle kehitykselle.

--

Kesäkuun 20.-22. päivinä pidetään Brasiliassa Rio+20 -kokous. Se on maapallon tulevaisuutta ajatellen yksi keskeisimpiä kokouksia. Kokouksen nimenä voisi olla myös Tukholma+40 –kokous, sillä 40 vuotta sitten pidettiin Tukholmassa ensimmäinen YK:n ympäristökokous, joka johti muun muassa YK:n ympäristöohjelman UNEP:n perustamiseen. Tälle 40 vuoden matkalle ovat mahtuneet niin Rooman klubin ”Kasvun rajat” kuin Brundtlandin raportti, Kioton ilmastosopimus ja YK:n vuosituhattavoitteet. Meille ympäristön ystäville ja luonnonsuojelijoille tämä matka on ollut tuskallisen pitkä.

Mitä voimme sitten odottaa Rion kokoukselta? Itse ristin käteni kahden uudistuksen puolesta: toinen olisi YK:n ympäristöhallinnon ja kestävän kehityksen hallinnon tehostuminen – YK:n pitäisi saada paremmin rahoitettu ympäristöjärjestö pelkän ympäristöohjelman sijaan, YK:n kestävän kehityksen komitea pitäisi muodostaa uudeksi kestävän kehityksen neuvostoksi YK:n ihmisoikeusneuvoston tapaan.

Näiden organisatoristen muutosten rinnalla tarvitaan uutta ajattelua kestävään kehitykseen. Nyt puhutaan yhä enemmän vihreästä taloudesta – miten koko talousjärjestelmämme sopeutuu luonnon reunaehtoihin, miten kierrätyksestä, säästävästä teknologiasta, uusiutuvista energialähteistä tulee vihreän talouden kulmakiviä. Tämä vihreä talous asettaa vaatimuksia myös Suomelle.

Samaan tapaan kuin Riossa 20 vuotta sitten lähtenyt Agenda 21 -ajattelu, myös vihreän talouden periaatteet voidaan tuoda käytäntöön, kotitalouksiin, yrityksiin, kuntiin. Kaikilla on varaa vähän vihertää.

Jaa sivu: