— Soininvaara Osmo

Osmo Soininvaaran ryhmäpuhe budjetin lähetekeskustelussa

Valtion budjetti on suhdanteita ajatellen tehty niin hyvin kuin nykytiedoin on mahdollista. Budjetissa on vähän ilonaiheita ja paljon ikävää. En puutu niihin tässä puheessa vaan yritän hahmottaa, miten tulevaisuudessa budjetteja voitaisiin tehdä iloisemmissa olosuhteissa.

Budjetti on lievästi kiristävä. Synkkien suhdannenäkymien oloissa budjetin pitäisi olla elvyttävä, mutta vain, jos näkymät pidemmällä aikavälillä olisivat valoisat. Elvytyksen nimissä otettavia velkoja ei voida maksaa hyvinä aikoina takaisin, jos hyviä aikoja ei tule. Jo työvoiman vähenemisen vuoksi reipasta talouskasvua ei ole näkyvissä.

Viimeaikoina julkistetuissa talousennusteossa kasvuennustetta on vedetty reippaasti alaspäin. Euroopan velkakriisi on tulossa meille kalliiksi – ei siksi, että olemme joutuneet lainaamaan kriisimaille rahaa, sillä ne rahat ovat pennosia tässä kurimuksessa. Euroopan talouden kriisiytyminen lisää työttömyyttä ja vähentää sitä kautta kansantuloamme kymmenillä miljardeilla euroilla.

Näkymien heikkeneminen tarkoittaa, ettei budjetin mukaisilla toimilla saada valtion velkaantumista pysäytetyksi. Tähän on suhtauduttava vakavasti, mutta heikkoa talouskehitystä ei pidä mennä heikentämään entisestään uusilla verojen korotuksilla ja menoleikkauksilla.

Meillä on erittäin suuri ongelma kestävyysvajeessa. Kestävyysvajeella tarkoitetaan sitä, miten julkisen sektorin rahat riittävät pitkällä aikavälillä, kun otetaan huomioon tiedossa olevat muutokset eri-ikäisten määrässä – siis eläkeläisten määrän kasvu ja työvoiman väheneminen sekä siirtolaisuus. Nämä laskelmat ovat Suomen osalta pahoja. Olemme varautuneet huonommin tulevaisuuteen kuin Italia. Jos jatkamme näin, joudumme tulevaisuudessa leikkaamaan menoja ja korottamaan veroja noin kymmenellä miljardilla eurolla.

Ruotsilla ei ole kestävyysvajetta vaan pitkän ajan ylijäämää. Kun meillä ovat edessä menoleikkaukset ja verojen korotukset, Ruotsilla on varaa verojen alentamiseen ja menojen lisäämiseen.

Tähän on selityksenä Ruotsin korkeampi työllisyys. Verrattuna Suomeen noin 150 000 ihmistä enemmän on töissä maksaen veroja ja 150 000 ihmistä vähemmän elää tulonsiirtojen varassa. Tämän takia Ruotsissa on varaa palkata riittävästi hoitajia vanhainkoteihin, hyvinvointiyhteiskuntaa voidaan kehittää ja uusiin haasteisiin voidaan vastata.

Ruotsissa mennään työelämään nuorempina ja siirrytään eläkkeelle vanhempina ja ollaan siinä välissä enemmän töissä. Työtä molemmissa maissa tehdään tunteina työikäistä kohden suunnilleen yhtä paljon, sillä vaikka Ruotsissa useampi on töissä, heillä on keskimäärin lyhyempi vuosityöaika.

Meidän on puututtava määrätietoisesti kestävyysvajeeseen nostamalla eri keinoin työllisyysastetta. Se tarkoittaa hankalia päätöksiä, mutta ellemme pysty niistä sopimaan, budjettien tekeminen on seuraavien kymmenien vuosien aikana yhtä tuskaa ja hyvinvointivaltion alasajoa.

Kaksi prosenttiyksikköä häviämme Ruotsille työllisyysasteessa jo sillä, että olemme huonoja työllistämään osatyökykyisiä. Vihreät ovat pitkään vaatineet palkan ja sosiaaliturvan parempaa yhteensovitusta, jotta saisimme osittaisen työpanoksen niiltä, jotka eivät pysty tarjoamaan sataprosenttista työpanosta. Suomessa on keskitytty vahtimaan, ettei vaikkapa työkyvyttömyyseläkkeellä oleva kehitysvammainen ansaitse liikaa.

Lukion päättämisen ja korkeakouluopintojen alkamisen välillä on yli kolme vuotta. Osa tästä johtuu asevelvollisuudesta, missä annamme Ruotsille paljon tasoitusta, mutta merkittävänä syynä ovat korkeakoulujen sisäänpääsykäytännöt, jotka muistuttavat liikaa opiskelupaikan jonottamista.

Nuorten on vaikea päästä töihin, koska lyhyiden työsuhteiden maailmassa työnantajan ei kannata investoida uuden työvoiman sisäänajoon. Tavalla tai toisella nuorten palkkaamisesta on tehtävä työnantajien silmissä houkuttelevampaa.

Siinä missä Suomessa toinen vanhemmista jää kotiin hoitamaan lastaan, Ruotsissa valitaan osapäivätyö ja osapäivähoito. Suomessakin tulee pienten lasten vanhemmille kehittää osa-aikatyöstä toimiva vaihtoehto. Osa-aikatyötä tekevä pysyy työelämän kehityksessä mukana, jolloin työura jatkuu paljon vankemmalla pohjalla lasten vartuttua.

Työttömyysjaksot ovat Suomessa pitkiä osittain työttömyysturvan rakenteesta johtuen.

Yli tuhat nuorta aikuista vuosittain joutuu elinikäiselle sairauseläkkeelle mielenterveysongelmien vuoksi. Tätä ei voi katsoa enää passiivisesti sivusta.

Viimeisen työnantajan vastuu sairauseläkkeiden maksamisesta haittaa huomattavasti 50 vuotta täyttänei-den työhön pääsyä. Sen lisäksi se karsii työpaikoista ne, joiden terveyteen – erityisesti mielenterveyteen – sisältyy työhönottajan silmissä riskejä.

Kestävyysvajetta paikataan kaikkialla Euroopassa eläkeikää nostamalla. Näin tulee tehdä myös Suomessa, jotta eliniän piteneminen ei aiheuttaisi kohtuutonta maksutaakkaa työssä oleville.

Työllisyysasteen nosto on välttämätöntä, mutta se ei yksin riitä. On myös välttämätöntä pitää huolta siitä, että kaikki maksavat veronsa rehdisti yhtäläisin perustein. Verohallitus arvioi niin sanotuksi verovajeeksi 4 – 8 miljardia euroa vuodessa. Ilman verovajetta tätä budjettia tehtäisiin paljon iloisemmissa tunnelmissa.

Huomiota on kiinnitettävä toisaalta harmaaseen talouteen ja toisaalta kansainväliseen verosuunnitteluun. On kaikkien maiden yhteinen etu sulkea veroparatiisit – ei vain teollisuusmaiden vaan myös kehitysmaiden, sillä nyt rahaa virtaa kehitysmaista ulos laittoman ja sääntelemättömän pääomapaon takia paljon enemmän kuin ne saavat kehitysapua. Miksi veroparatiiseja ei saada nujerretuksi tai eristetyksi?

 

Jaa sivu: