— Mari Kamaja

Anni Sinnemäki valtiopäivien avauskeskustelussa: Suomen sitouduttava 30 prosentin päästövähennystavoitteeseen

Vihreät haluaa Suomen olevan edelläkävijä kansainvälisessä ilmastopolitiikassa. Jos todella haluamme pysäyttää ilmaston lämpenemisen kahteen asteeseen, EU:n pitää kasvattaa päästövähennystavoitettaan miinus 30 prosenttiin. Nykyinen tavoite ei riitä kahden asteen sitoumuksen saavuttamiseen.

- Toimimme nyt ikään kuin olisimme asettaneet tavoitteeksi maratonin juoksemisen kahdessa ja puolessa tunnissa ja sitten kesken harjoittelun päättäisimme, että tavoite on helpompi saavuttaa jos juoksemmekin puolimaratonin, kansanedustaja Anni Sinnemäki sanoi Vihreiden ryhmäpuheenvuorossa valtiopäivien avauskeskustelussa.

Hän muistutti tasavallan presidentin viikon takaisesta puheesta, jossa presidentti sanoi, että ydinvoimasta luopumisen seurauksena Saksassa on tapahtumassa uusiutuvan energian vallankumous. Se on vallankumous, jossa suomalaisen teollisuuden kannattaa olla mukana.

- Onko enää kenellekään uutinen, että vientisektorimme voi olla mukana siinä ponnistuksessa vain, jos kotimarkkinamme uusiutuvassa energiassa toimivat? Meidän on helpompi myydä ulkomaille sellaista tekniikkaa, jota itsekin olemme halunneet käyttää. Saksassa uusiutuvan energian työpaikkoja on tällä hetkellä melkein 400 000. Tässä taitaa myös olla paras vastaus huomiseen välikysymykseen, Sinnemäki sanoi.

 

Ryhmäpuhe kokonaisuudessaan

Jaa sivu: