— Mari Kamaja

Johanna Karimäki ryhmäpuheessa: Pienyrittäjille mahdollisuus edes yhteen vapaapäivään viikossa

Vihreät ovat huolissaan ostoskeskusten pienyrittäjistä, jotka usein velvoitetaan pitämään liikettään auki seitsemänä päivänä viikossa.

- Vuokrasopimukset, ketjusopimukset tai kauppakeskusten johdon päätökset voivat evätä kauppiasyrittäjän vapaan mahdollisuuden valita aukiolonsa. Yli puolet yrittäjistä koki laajentuneen aukiolon heikentäneen omaa jaksamistaan, sanoi kansanedustaja Johanna Karimäki Vihreiden ryhmäpuheessa, joka käsitteli valtioneuvoston selontekoa kauppojen aukioloajan laajentamisesta.

- Liikkeen auki pitämisen vaatimus on kohtuuton, kun huomioidaan sekin, että selvä enemmistö kauppakeskusten yrittäjistä kertoi, ettei myymälän aukiolo ole sunnuntaisin kannattavaa, Karimäki sanoi.

Pidentyneet aukioloajat ovat lisänneet osa-aikatyötä. Kauppojen aukioloajan laajennus on vaikuttanut negatiivisesti työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseen, harrastamiseen, työn turvallisuuteen ja kulkuyhteyksiin. Toisaalta kuluttajat ovat olleet muutoksiin tyytyväisiä.

- On etsittävä keinoja edistää työntekijöiden turvallisuutta sekä työn ja perheen yhteensovittamista, Karimäki sanoi.

- Osa-aikaiset pienipalkkaiset naiset hyötyisivät esimerkiksi siitä, että osa-aikaisen päivähoidon mahdollisuuksia lisätään ja sen hintaa alennetaan. Pienyrittäjille taas on annettava mahdollisuus vapaapäivään, mikä vaatii pykälämuutoksen liikeaikalakiin.

 

Puhe kokonaisuudessaan

 

Jaa sivu: