— Marja Honkonen

Valtion omistajaohjauksesta vastaava kehitysministeri Heidi Hautala eroaa tehtävästään

Valtion omistajaohjauksesta vastaava kehitysministeri Heidi Hautala on ilmoittanut päätöksestään jättää ministerin tehtävät. Hautala kertoi asiasta tänään pitämässään tiedotustilaisuudessa.

Hautala halusi heti tilaisuuden aluksi sanoa, että omistajaohjauksen toiminta Arctia Shippingiin liittyen maaliskuussa 2012 oli hänen mielestään oikea.

– Oli yhtiön – ja siten valtio-omistajan – etu, että tilannetta ei kärjistetty. Korostan, että linjani olisi ollut sama riippumatta siitä, mikä järjestö mieltään osoitti valtionyhtiön tiloissa. Kyse oli valtio-omistajan yhtiön edusta, Hautala sanoi tiedotustilaisuudessaan.

– Olen vakaasti sitä mieltä, että on yritysten etu käydä vuoropuhelua kansalaisyhteiskunnan kanssa. Tämä on yritysvastuun perusajatus, ja vastuullinen toiminta on kulmakivi taloudelliselle menestykselle nykymaailmassa.

– Nyt kun tapahtumien kulku on selvitetty, huomaan ajatelleeni, että asiat tapahtuivat eri järjestyksessä. Olen siis antanut asioiden kulusta epätarkkaa tietoa. Kaiken tapahtuneen jälkeen minun olisi vaikea toimia ministerin roolissa. Siksi näen parhaaksi, että eroan ministerin tehtävistä.

Hautala toivoo, että huomataan millaisen asian yhteydessä kohu nousi.

– Arktisen luonnon varjelu ja aroilla alueilla öljynporauksen rajoittaminen on paitsi luonnon, myös ilmastonmuutoksen kannalta kriittinen kysymys koko ihmiskunnalle. Arktisten luonnonvarojen hyödyntämiseen liittyy myös valtavasti taloudellisia intohimoja.

Tilaisuudessa Hautala sanoi, että on pitänyt ministerin työstään.

– Olen iloinen ja ylpeä, että saimme nostettua ihmisoikeudet kehitysyhteistyön ja kehityspolitiikan keskiöön, ministeri Hautala summaa kautensa saavutuksia.

– Seuraavat kaksi vuotta ovat ratkaisevat siinä, miten kansainvälinen yhteisö ratkaisee globaalit suuret ongelmat: äärimmäisen köyhyyden ja eriarvoisuuden. Suomella on tässä iso rooli. Tässä keskinäisriippuvaisessa maailmassa vakaus ja oikeudenmukaisuus on myös Suomen ja suomalaisten etu.Toivon, että hallitus yhdessä eduskunnan kanssa pitää kiinni kansainvälisestä sitoumuksestamme nostaa kehitysyhteistyömäärärahat 0,7 prosenttia bruttokansantulosta vuoteen 2015 mennessä, Hautala linjasi.

– Omistajaohjauksessa tavoitteeni on ollut, että valtion omistamat yhtiöt ovat hyvässä kunnossa vielä ministerikauteni jälkeenkin. Näivettyminen niille sijoilleen vain muutosten tekemisen pelossa ei ole vaihtoehtoni, Hautala sanoi.

LiiteKoko
Microsoft Office document icon tapahtumien_aikajana.doc14.5 KB
Jaa sivu: