— Marja Honkonen

Alanko-Kahiluoto valtuukunnassa: ”Köyhyyden vähentämiseksi tarvitaan tiukkaa työtä – Kela-siirto hyvä askel”

Hallituksen pitää tehdä tiukasti työtä köyhyyden sekä eriarvoisuuden vähentämiseksi ja tuloerojen kaventamiseksi, sanoo Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto. Hyvä askel otettiin eilen, kun hallitus päätti siirtää toimeentulotuen perusosan maksatuksen Kelaan

– Kela-siirtoa kokeillaan erikseen sovittavissa kokeilukunnissa ja pysyvän siirron vaikutukset selvitetään ensi kevääseen mennessä. Vihreät on ajanut Kela-siirtoa pitkään. Se vähentäisi turhaa byrokratiaa ja ihmisten pompottamista, kun eri tuet voisi saada samalta luukulta, Alanko-Kahiluoto sanoi puheessaan Vihreälle valtuuskunnalle.

Toimeentulo- ja asumistukijärjestelmä kaipaavat Alanko-Kahiluodon mukaan kipeästi korjaamista. Seuraava askeleena asumistukea pitäisi Alanko-Kahiluodon mukaan korjata niin, että harvemmat joutuvat hakemaan toimeentulotukea selvitäkseen asumiskuluistaan. Tämä voidaan tehdä yhdenmukaistamalla asumismenojen korvaustasot ja määräysperusteet toimeentulotuessa ja asumistuessa.

– Monet työttömät joutuvat nykyisin hakemaan asumiseensa Kelan asumistukea, joka on jäänyt kauas todellisten vuokrien tasosta. Toimeentulotuessa sen sijaan korvataan selvästi korkeampia asumismenoja, ja pärjätäkseen työtän joutuu turvautumaan viimesijaiseen toimeentulotukeen, Alanko-Kahiluoto sanoi.

– Seurauksena on toimeentulotuen muuttuminen pysyväluonteiseksi tueksi suurella osalla perusturvan varassa olevista. Etenkin isoissa kaupungeissa toimeentulotuesta on käytännössä tullut pysyvä Kelan asumistuen lisä – missä tietenkään ei ole mitään järkeä.

Alanko-Kahiluoto sallisi asumistuessa myös nykyistä suurempaa kuntakohtaista vaihtelua, kuten toimeentulotuessakin on. Näin kaupunkiseutujen korkeat vuokrat voitaisiin ottaa Kelan asumistuessa paremmin huomioon.

Toimeentulotukeen Alanko-Kahiluoto haluaa säätää selkeän 150 euron henkilökohtaisen suojaosan. Asumis- ja työttömyystukeen suojaosat kirjattiin jo rakennepoliittiseen ohjelmaan.

Alanko-Kahiluoto muistutti puheessaan, että työn ja sosiaaliturvan yhteensovittaminen on edennyt hallituksessa paremmin kuin hän itse on uskaltanut toivoa.

– Hallitusohjelmatavoitteemme perusturvan nostosta, työn vastaanottamisen kannustavuuden lisäämisestä ja pienituloisten verotuksen keventämisestä ovat pitkälti toteutuneet, Alanko-Kahiluoto sanoo.

Esimerkiksi työttömyysturvan perusosaa ja työmarkkinatukea on tällä hallituskaudellla nostettu indeksikorotus mukaan luettuna 120 eurolla, puolison tulot eivät vaikuta enää työmarkkinatukeen ja opintotuki sidotaan vihdoin indeksiin

 

Jaa sivu: