— Marja Honkonen

Vihreä taloustieteen opiskelija haastaa konkarit EU-vaaleissa

TIEDOTE 19.1.2014

Vihreät on nimennyt eurovaaliehdokkaaksi helsinkiläisen taloustieteen opiskelijan Ozan Yanarin.

Kampanjassaan Yanar, 26, haluaa nostaa esille EU:n talouteen liittyviä kysymyksiä. Yanarin mielestä Euroopan unioni on suuri voimavara, jonka kautta suomalaisetkin voivat vaikuttaa sekä alueellisiin että globaaleihin kysymyksiin. Euroopan unionin on kuitenkin uudistuttava, jotta se voisi palauttaa kansalaistensa luottamuksen. Viime vuosien talouspolitiikka on nojannut liikaa leikkauksiin, mikä on johtanut kohtuuttomaan inhimilliseen kärsimykseen.

- On tehtävä inhimillistä talouspolitiikkaa, jolla saadaan aikaan hyvinvointia, työpaikkoja ja kestävää talouskasvua. Vääränlainen politiikka voi johtaa arvokkaan rauhan ja luottamuksen projektin kaatumiseen, Yanar sanoo.

Yanar on tutkinut etenkin työn taloustieteeseen liittyviä kysymyksiä. Tällä hetkellä hän työskentelee tutkijaharjoittelijana Palkansaajien tutkimuslaitoksella. Aiemmin Yanar on tehnyt tutkimusta työ- ja elinkeinoministeriössä sekä Helsingin kaupungilla.

14-vuotiaana Suomeen muuttaneella turkkilaistaustaisella Yanarilla on tausta opiskelijapolitiikasta. Hän oli yksi Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan edustajistovaalien suurimmista ääniharavoista vuoden 2012 vaaleissa. Yanar vaikuttaa myös Vihreiden työllisyystyöryhmässä ja Helsingin Vihreiden hallituksessa.

- Ozan Yanar on tulevaisuuden nimi, joka kannattaa painaa mieleen. Hänellä on osaamista ja näkemystä ja kyky innostaa ihmiset mukaan. Olen iloinen siitä, että vahva ehdokaslistamme täydentyy kiinnostavalla uudella nimellä, Vihreiden puoluesihteeri Lasse Miettinen sanoo.

Vihreät on nimennyt tähän mennessä 16 eurovaaliehdokasta. Puolue lähtee kevään eurovaaleihin täydellä 20 ehdokkaan listalla.

Lisätiedot:

Ozan Yanar, p. 044 275 8797

Kampanjapäällikkö Henri Virta, p. 041 524 2150

Jaa sivu: